Kun elämä muuttuu

Elettiin vuotta 2011, kun rakastuin syvästi pieneen Stubaitalin satumaahan Itävallassa. Olin juuri valmistunut lukiosta ja vietin elämäni ensimmäistä pidempää kauttani ulkomailla. Asuin Neustift im Stubaitalin vuoristokylässä ja painoin päivät duunia Stubaier Gletscherin hiihtokeskuksen rinneravintolassa.Työpäivät olivat hirmuisen pitkiä ja alkuun väsyi helposti jo pelkkään vuorella työskentelyyn, sillä ravintola sijaitsi kolme kilometriä meren pinnan yläpuolella. Korkeuseroihin tottui kuitenkin pikku hiljaa. Hiihtokeskuksen työntekijöistä tuli silloin minulle kuin perhe, koska vietimme yhdessä niin työ- kuin vapaa-ajan. Hiihtokeskuksella oli paljon ulkomaalaisia kausityöntekijöitä ja jopa muutama suomalainenkin.

Kun keväällä tuli aika sanoa hyvästit Itävallalle ja palata Suomeen, tunsin oloni oudon juurettomaksi. Muutin kesäksi takaisin vanhemmilleni Pälkäneelle. En sinä kesänä päässyt oikein käsiksi elämään, koska olin hakenut kouluun, enkä tiennyt edes missä kaupungissa tulisin jatkossa asumaan. En pystynyt rakentamaan tulevaa, vaan elin puhtaasti menneessä. Kaipasin päivittäin takaisin vuorille, vaikka elettiin parhainta Suomen kesää. Siihen aikaan julkaistu Jesse Kaikurannan biisi “Vie mut kotiin” soi nonstoppina radiosta ja samaistuin biisiin täysin.

“Tule hakemaan, mä valmiina oon
Muistot muovikasseissa, sydän matkalaukussa,
Valmis muuttumaan, vie mut kotiin.
Vie mut kotiin uudelleen, laita mun pää ja sydän paikoilleen.
Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,
Kuka on se joka minut omistaa,
Vie mut kotiin.”

 

Ikävöin edelleen Itävaltaa ja sen aikaista elämää, mutta pelkään, että se Stubaital, mihin silloin rakastuin, ei tule enää koskettamaan minua yhtä syvästi kuin silloin. Suurin syy, miksi silloin viihdyin ja kiinnyin paikkaan niin tulisesti, johtui suurelta osin ihmisistä ympärilläni. Vaikka minä edelleen usein haaveilen pääsystä takasin Stubaitalille, pelkään silloisten muistojen ja paikkarakkauden rikkoutuvan, koska kausityöntekijät ja ne ihmiset jotka silloin ympärilläni olivat, eivät suurelta osin enää ole siellä. En ole kuin kerran sen jälkeen uskaltautunut käymään Stubaitalilla. Tutut vuoret ja vanhat lempiravintolani toivat minulle heti kotoisan olon ja vaikka osa kausityöntekijöistä olivat edelleen samoja kuin silloin, en ollut enää osa tiimiä. Se tuntui vieraalta.

Meni aikaa, ennen kuin Suomi alkoi Itävallan jälkeen taas tuntumaan kodilta. Syksyllä muutin minulle täysin vieraaseen kaupunkiin ja aloitin opiskelemaan saksan kieltä Turun Yliopistolla. Samana syksynä yksi parhaista ystävistäni sattumalta aloitti myös opinnot Turussa ja pian siihen ympärille muodostuikin meidän nykyinen tyttöporukka, joiden kanssa opiskelut ja sen oheiselämä alkoivat taas hymyilyttämään. Tunsin taas kuuluvani jonnekin. Sain nopeasti työpaikan ja mieluisan arjen.

 

En tiedä kuinka moni voi samaistua ajatukseeni siitä, että paikkarakkaus ja kodikkuuden tuntu liittyy pitkälti ihmisiin ja siihen pysyvään arkeen, mitkä eivät muutu, vaikka olisi itse hetken reissaamassa. Kun palasimme viime marraskuussa kolmen viikon reissusta Kuubasta ja Floridasta, Iiro kysyi kuinka mä totuin tulla silloin minun parin vuoden takaiselta kahdeksan kuukauden reppureissulta takaisin Turkuun. Ihmettelin kysymystä, sillä se paluu oli minulle huomattavasti helpompi, kuin paluu Itävallasta. Pääsin heti takasin vanhaan nykyiseen kahvilatyöpaikkaani ja minua odotti täällä tutut ystävät ja tietenkin Iiro. Turun kesä otti minut heti avosylin vastaan.

Täällä Turussa olen viimeiset kuusi vuotta opiskellut yliopistolla, työskennellyt jo lähes neljä vuotta samassa kahvilassa ja vuoden assistenttina eräälle yritykselle. Opiskelijan elämä on ollut varsinkin viimeiset vuodet ihanan joustavaa ja olen saanut suunnitella viikkoni melko vapaasti. Olen kieltämättä jo hieman vieraantunut tavanomaisesta opiskelijaelämästä, koska viimeinen vuosi on ollut pelkkää gradun kirjoittamista. Nyt graduni on kuitenkin jo melko pitkällä ja valmistun tämän kevään aikana.

Usein kaverit kysyvät olenko mä edelleen töissä siinä samassa kahvilassa. Olen, koska mä viihdyn siellä! Asiakkaat kyselevät päivittäin kuulumisiani, moikkailevat kaupungilla ja töissä on oikeasti mukavaa. Kahvila on ollut ihana työpaikka, minne olen ollut aina tervetullut takaisin, kun olen reissuiltani palannut. Ihanat työnantajani ovat ymmärtäneet kaipuutani lähteä reissuun ja antaneet minulle siihen mahdollisuuden. Kahvilalla on minulle muutenkin suuri merkitys elämässäni, sillä siellä tapasin myös Iiron muutama vuosi sitten. Iiro kävi uskomattoman ahkerasti kahvilla ja lopulta kysyi numeroani kuittiin.

 

Nyt olen taas yhden elämäni suurimman muutoksen edessä. Täytyy myöntää, että en ollut suunnitellut tulevaisuutta juurikaan valmistumista pidemmälle. Silloin kun loppusyksystä aloitin luonnostelemaan tätä postausta, olin aikeissa kirjoittaa siitä, kuinka tuleva valmistumisen jälkeinen muutos elämässäni pelottaa minua. Mitä sitten tapahtuu? Miltä tuntuu aikuisen työelämä? Saankohan edes työpaikan? Muutoksen johtamista perustellaan yrityselämässä paljolti luvuin ja strategion, mutta henkilökohtaisessa elämässä ne liittyvät enemmänkin järkeen, unelmien tavoitteluun ja tunteisiin. Olin asettanut toiveita mahdollisen tulevan työn suhteen ja olin varautunut etsimään mieluisia töitä mahdollisesti jopa pitkään.

Vuoden alussa kuulin sattuman kautta yhdestä unelmieni työmahdollisuudesta ja suureksi onnekseni sain kyseisen paikan. Työn, jossa saan jopa matkustaa työkseni. Tällä viikolla olen koittanut kirjoittaa graduani raivolla valmiiksi ja irtisanoutunut nykyisistä työpaikoistani. Onnekseni molemmat työnantajani olivat vielä aidosti iloisia puolestani. Pelkoni tulevasta muutoksesta katosivat samantien, enkä tällä hetkellä edes malta odottaa tulevaa.

Dear future, I’m ready!

Playa Ancon ja muuttunut suhteeni aurinkorasvoihin

Kuinka moni haaveilee tällä hetkellä rantalomasta? Taitaa näillä sateisilla talvikeleillä yhdellä jos toisella mieli haikailla kohteeseen, jossa saa vain nauttia auringon paahteesta omilla poskipäillä ja imeä pillillä kookosvettä suoraan tuoreesta kookoksesta. Taustalla aallot liplattavat lempeästi ja palmut huojuvat mukavasti trooppisessa tuulessa. Auringon vaalentamat sotkuiset hiukset roikkuvat merivedestä märkinä pitkin selkää ja et edes tiedä mikä viikonpäivä on kyseessä. Täällä ainakin bingo!

Omalla kohdallani haaveilen aina ensimmäiseksi kohteesta, joissa ei vaatetuksena tarvita kuin bikinit ja flip flopit. Rakastan rentoa rantaelämää, mutta harvemmin kuitenkaan jaksan koko päivää vain kerätä rusketusta rannalla. Kaipaan usein pientä aktiviteettia loikoilun ohelle. Kuuban Trinidadin läheisyydessä sijaitseva ranta Playa Ancon on täydellinen rantapäivän viettoon. Ranta on vielä suhteellisen rauhallinen, koska resortteja löytyy vain kourallinen. Pitkää rantaviivaa pitkin voi kuka vain hetkeksi unohtaa oman arkensa ja pysähtyä vain nauttimaan lähes ilmaisista mojitoista rantapyyhkeelleen. Ehkä jossain kohtaa sinulta kysytään, haluatko lähteä snorklailemaan merelle. Korallejakin voi kyseisellä reissulla nähdä, mutta niitä en lähtisi ensisijaisesti metsästämään.

Olen aina ollut kovin onnekas siinä mielessä, että olen aina ollut suhteellisen terve. Jos oma terveys on kunnossa, ei silloin oikein osaa kantaa huolta asioista, jotka eivät itseä sillä hetkellä kosketa. Kovinkaan monea tuskin kiinnostavat verenpainelääkitykset tai malarian estolääkkeet, ennen kuin diagnoosi koreilee jo paperilla. Minullakin unohtui Aasiassa kolmen kuukauden reppureissun aikana tyystin varoitukset hyttyskarkotteista ja pitkistä vaatteista, joilla voisi malariaa tai dengueta ehkäistä. Huolettomasti vain painelin menemään kohti uusia seikkailuja. Kummasti varoitukset palasivat mieleeni, kun makasin uuden vuoden aattona neljänkymmenen asteen kuumeessa ensiavun tippaletkussa dengue-diagnoosini kanssa.

Olen perus mentaliteetiltani melko huoleton, enkä välitä stressata kaikista mahdollisista matkailun vaaroista etukäteen. Turhaan sitä käyttää energiaa murehtimiseen, mitä voisi mahdollisesti sattua. Vasta kun itselle käykin jotain, alkaa aivan eri tavalla kiinnittämään huomiota asioihin. Denguen jäkitarkastuksessa Suomessa hätääntyneenä utelin, voinko enää lähteä matkalle dengue-alueelle. Lääkäri vastasi, että riski sairastua uudelleen on minimaalisen pieni ja voit yhtä hyvin jäädä myös Suomessa huomenna auton alle. Alright!

Omalla kohdallani tunnustan, että olen ollut maailman huonoin aurinkorasvojen käyttäjä. Mielestäni rasvoilla läträäminen ennen aurinkoon menoa ei vain yksinkertaisesti ole sitä kaikista mukavinta puuhaa, saatika että uskoisin niiden vaikutukseen. Olen siitä mielessä onnekas, etten vaaleudestani huolimatta pala auringossa kovinkaan nopeasti. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei auringolta suojautuminen olisi tarpeen. Muutaman kerran elämäni aikana olen silti kärvistellyt punaisen ihoni kanssa ja vasta kesänä aloin ensimmäistä kertaa ottamaan selvää erilaisista aurinkorasvoista.

Aiemmin olen mieltänyt kaikki aurinkorasvat vain kemialliseksi humputukseksi, jota myydään ihmisille siinä uskossa, että ne suojaisivat täydellisesti ultraviolettisäteilyltä ja ihosyövältä. Kriittisyyttäni on puoltaneet myös tutkimukset, joissa on todettu aurinkorasvojen olevan haitaksi niin itselle kuin ympäristölle, sekä mahdollisesti jopa lisäävän ihosyöpien riskiä. Aurinkorasvat jaoitellaan pääpiirteittäin kemiallisiin ja fyskaalisiin rasvoihin. Kemiallisissa rasvoissa teho useimmiten perustuu siihen, että UV-suodatin imee UV-säteet itseensä, kun taas fysikaalisissa aurinkorasvoissa UV-säteet heijastuvat pois iholta. Fysikaaliset aurinkosuojat ovat usein luonnonmukaisempia vaihtoehtoja. Varsinaiseksi aurinkorasva-asiantuntijaksi en kuitenkaan tässä kohtaa aio heittäytyä, koska mielestäni henkilökohtainen pohjatieto, omat mieltymykset ja uskomukset valikoivat aina kaikesta saatavilla olevasta tiedosta sen, mihin kukin sillä hetkellä haluaa perustaa oman mielipiteensä.

Viime kesänä päädyin kokeilemaan ystävältäni luonnonmukaista Algamariksen aurinkosuojaa, joka levittyi ja imeytyi ihoon hyvin. Tuoksukin oli miellyttävä! Muistan lapsuudestani ne karseat paksut aurinkorasvat, jotka vain maalasivat ihon vielä entistäkin valkoisemmaksi. Eipä enää! Kiinnostukseni luonnonmukaisiin tuotteisiin on viime vuosina nostanut päätään ja päätin itsekin antaa aurinkosuojille uuden mahdollisuuden. Ennen Kuuban matkaa hankin pitkästä aikaan ihan ihka oman aurinkosuojan. Pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen päädyin Biosoliksen aurinkosuojaöljyyn. Viime reissulla löysinkin itseni rasvailemasta itseäni päivittäin. Tässä öljyssä suojakerroin on 20 ja itsellenikin yllätyksenä öljy kimalteli iholla kauniisti.

Edelleenkin olen hieman epäileväinen sen suhteen, onko aurinkosuojien vaikutuksia tutkittu pitkällä tähtäimellä tarpeeksi, varsinkin synteettisten suojien kohdalla. Kemikaalitärpätit siirtyvät iholta aina suoraan vesistöihin, minkä jälkeen ne löytyvät pikkuhiljaa seuraavalta aterialta. Oma mielipiteeni aurinkorasvoja kohtaan muuttui siinä kohtaa, kun huomasin luonnonmukaisten fysikaalisten aurinkosuojien olevan jopa nykyisin ihan mielyttäviä käyttää, sekä olevan samalla myös parempi vaihtoehto itselle ja varsinkin ympäristölle. En usko niiden käytöllä olevan haittaakaan.

Millainen on sinun suhteesi aurinkorasvoihin?

Psst! Vielä voit osallistua Matka 2018 -lippujen arvontaan!

Voita liput Matka 2018 -messuille!

* yhteistyössä Messukeskus / Matka & Caravan 2018 *

 

Ensimmäinen päivä vuotta 2018. Uusi vuosi ja uudet kujeet – tämänhän tarkoittaa myös uutta ja toivottavasti mahdollisimman antoisaa ja elämysrikasta reissuvuotta! Vuoden päivät aikaa tehdä tästä vuodesta se parhain ja ikimuistoisin tähän mennessä. Ainakin omalla kohdallani lupaan valmistua, matkustaa ja säilyttää lapsenomaisen kyvyn innostua asioista. Aion myös matkailla enemmän kotimaassa, sillä vuodenvaihde täällä Kuusamon korkeiden hankien keskellä on saanut minut jälleen muistamaan Suomen luonnon monipuolisuuden ja kauneuden.

Omiin reissusuunnitelmiin kannattaa lähteä hakemaan vähän inspiraatiota ja lisävauhtia tammikuun Matka 2018 – messuilta.  Matkamessut ovat Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma. En tiedä kehtaanko tätä edes myöntää, mutta en ole vielä koskaan käynyt kyseisillä messuilla. Sen vuoksi odotankin tämän vuoden messuja erityisen innolla! Messuohjelma pursuaa mitä kiinnostavampia luentoja ja esityksiä. Ammattilaispäivänä ohjelmassa on useita itseäni kiehtovia kestävän matkailun teemoja minun vanhojen matkailuopintojen opettajien puhumina. Matkamessujen yleisinä päivinä 19-21.1.2018 kaukokaipuisia reissailijoita hemmotellaan niin toisten matkabloggaajien innostavilla esityksillä kuin kiinnostavien matkakohteiden esittelyillä. Näiltä messuilta lähdet takuulla tuhat ja sata reissuvinkkiä ja -haavetta rikkaampana.

 

 

Arvonta

Oman bloggaajapassin lisäksi sain yhden lippupaketin arvottavaksi myös teille kyseisille messuille! Lippupaketti sisältää kaksi lippua Matka 2018 -messuille ja se oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn yhtenä päivänä välillä 19-21.1.2018. Samalla tiketillä pääset tutustumaan myös Caravan -messuille! Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen minkä matkahaaveen aiot toteuttaa tänä vuonna tai vaihtoehtoisesti voit myös kertoa mistä matkakohteesta unelmoit.

Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy kommentoimassa tätä postausta myös blogini Facebook-sivuilla. Silloin olet mukana arvonnassa kahdella arvalla. Osallistua voit 10.1.2018 asti. Muistathan antaa blogin kommenttikentässä myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan liput lähetettyä onnekkaalle voittajalle.

Uskallusten ja unelmien täytteistä vuotta 2018 kaikille!

5 x Miten päästä Havannan tunnelmaan

Kuuban pääkaupunki Havanna on väriloistoa ja elämää täynnä. Jo lentokentällä vastassamme oli vuoden 1961 punainen Chervolet, jonka pomppivalla takapenkillä matkustimme kohti Havannan keskustaa. Ensimmäinen mielikuva kaupungista oli se, kuin olisi päätynyt keskelle elokuvan lavasteita. En ollut uskoa silmiäni. Kaupunki ei tuntunut todelliselta! Havannassa se kaikki oli kuitenkin sitä aitoa oikeaa elämää. Vastaavanlaiseen rappioromanttiseen miljööseen ja salsantahtisiin katuihin en ole reissuillani ennen törmännyt. Usein korkealle asetetut ennakko-odotukset unelmakohteista romuttuvat, kun pääsee itse kohteeseen. Kuuba sai minut haukkomaan henkeäni, sillä harva kohde tekee samanlaisen vaikutuksen. ‘

Havannan keskustassa ei aika käy pitkäksi, sillä 2,2 miljoonan hengen kaupunki on Karibian suurin kaupunki ja näkemistä ja tekemistä riittää. Me vietimme Havannassa kolme päivää ja paljon jäi vielä näkemättä. Pakonomaisten nähtävyyskierrosten sijaan keskityimme nauttimaan paikallisesta tunnelmasta ja elämäntyylistä. Se tempaa mukaansa. Vinkkinä: älä tee tiukkaa päiväsuunnitelmaa.

 

1. Habana Vieja – Havannan rietas vanha kaupunki

Tämä 50-lukua sykkivä vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin, eikä suotta. Kaupungin kapeisiin katuihin jää koukkuun. Mieli oikein janoaa vielä seuraavan nurkan taakse kurkkaamaan, mitä sieltä oikein löytyisi. Vanhan kaupungin kaduilta löytyy silmänkantamattomiin päheitä amerikanrautoja, värikkäitä rakennuksia ja sympaattisia minikioskeja. Paikallisia ihmisiä viettämässä aikaa vilvoitellen ja pelaten dominoa. Ihmisillä ei tuntunut olevan kiire kerta kaikkiaan minnekään. Kaukana oltiin länsimaalaisesta suoritusyhteiskunnasta. Yksi myy sinulle ehkä hieman ylihintaista mehuaan, toinen viittoo sinut seurakseen mojitoille ja kolmas pyytää tanssimaan salsaa kadulle. Moisesta huomion saamisesta voisi suomalainen jopa ahdistua, mutta minä ainakin nautin paikalliskontakteista sydämeni kyllyydestä. Toki monella heistä saattoi olla pienen taskurahan tienaamismahdollisuudet taka-ajaktuksena, mutta en antanut sen häiritä. Mielelläni annoin muutaman kolikon kiitokseksi, kun koin sen tarpeelliseksi. Kuubassa on melko hankalaa löytää esimerkiksi pankkeja, paladareja tai kauppoja, koska niitä on turistin usein vaikea tunnistaa katukuvasta mainosten puuttuessa. Parhaat muistoni kaupungista ovatkin juuri silmiäavaavat keskustelut paikallisten kanssa. Suomalaiselle tyypillisen varautuneisuudesta kannattaa koittaa päästä yli, koska muutoin Kuuba ei pääse antamaan sinulle parastaan.

 

2. Fabrica de Arte Cubano – Havannan trendikkäin klubi

Tässä klubissa oli sitä kuuluisaa jotain. Ehkä jo pelkästään siksi, että klubi oli rakennettu vanhaan öljytehtaaseen turhia modernisoimatta. Miltä kuullostaa klubi, jossa on livebändi, lukuisia taidenäyttelyitä, pieniä herttaisia paikallisia design-vaateputiikkeja ja maittava tapasnurkkaus? No täydelliseltä! Klubin moniin saleihin, kujiin ja kierreportaisiin hukkaa itsensä helposti ihailemaan Michael Jacksonin live-esitystä screeniltä, tanssimaan tai juomaan Havannan parhaimmat ja suurimmat mojitot. Minttuna mojiton päällä tässä klubissa et joudu pelaamaan tiskillä käteisellä, vaan ostokset leimataan sisäänpääsylippuusi, jonka perusteella maksat itsesi ulos vasta lähtiessäsi. Klubin paikallinen asiakaskunta oli selvästikin kaupungin tyylitietoista eliittiä ja tunnelma oli hieman Havannan katuja pidättyväisempi. Se oli melkeimpä vain positiivinen asia, sillä ainakin oma aivokapasiteettini oli kaiken aikaa haltioitunut ihailemaan tämän modernin klubin saloja. Klubilla törmäsimme myös koko Kuuban reissumme ainoisiin suomalaisiin, joiden kanssa päädyimme jakamaan reissukokemuksia loppuillaksi. Klubin espanjankielinen nettisivu löytyy täältä.

Calle 26, Corner 11, Vedado

 

3. Malecon –  8 kilometrin pituinen rantabulevardi

Malecon on Havannan sydän, joka sitoo koko kaupungin yhteen. Kahdeksan kilometriä pitkä rantabulevadi kulkee Havannan vanhasta kaupunkista Keski-Havannan läpi aina Vedadoon saakka. Merinäkymää koristavat arvokkaasti rappioituneet vanhat rakennukset. Jenkkiautot ajelevat rauhaksiinsa katto auki karibialaisten rytmien soidessa taustalla. Rakastuneet parit istuvat koko Maleconia reunustavalla penkillä nauttimassa elämästä ja toisistaan. Rantakatu on päivisin kalastajien ja päiväkävelijöiden suosiossa, kun taas auringonlaskun aikaan ihmiset kokootuvat viettämään aikaa ja juhlimaan rantaan. Öisin meri saattaa hieman osoittaa mieltään, jolloin raikas merivesi kastelee aamuöisen juhlakansan.

 

4. Coco-taksi – Kuuban oma tuktuk

Ei ole oikeaa Kuuban reissua ilman coco-taksireissua. Keltaiset coco-taksit surravat mehiläisen tavoin pitkin Havannaa. Maisemajahdissa väsyneet jalat saavat nopeasti uutta virtaa, kun pieni tärisevä purkki vie nälkäisen matkailijan kohti seuraavia nähtävyyksiä. Peukku ylös ja neuvottelut kehiin. Usein pääsimme esimerkiksi viidellä pesolla muutaman kilometrin matkan vanhasta kaupungista takaisin casallemme.

 

5. Vedado – Havannan business district

Vedado on Havannan modernimpi kaupunginosa, jossa sijaitsee useat hotellit ja nähtävyydet, kuten Plaza de la Revolución, Havannan yliopisto ja hotelli Nacional. Vedadon kaupunginosassa  aivan Maleconin tuntumassa sijaitsi meidän casa particular. Vedado on monin paikoin rauhallisempi kuin Habana Vieja, mutta elämää sieltä ei silti puutu. Havannalaiset esittelevät mielellään kaupunkiaan, vaikka yhteistä kieltä ei useimmiten ollutkaan. Monet kutsuvat sinut jopa kotiinsa kierrokselle. Kuubassa olet kaikkialla jatkuvasti Che Guevaran ja Fidel Castron tarkkailevien silmien alla. Kekkosesta ja Mannerheimista tuskin löytyy edes internetin kuvapankeista yhtä montaa kuvaa, kuin Kuuban kaduilla on erilaisina maalauksina ja postereina näistä kahdesta historiallisesti merkittävästä herrasta.

Jos Kuuban matka on mielessä, kannattaa tutustua myös parhaat vinkit Kuubaan -postaukseeni.