Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä

Minulla on pitkään ollut hirveä matkakuume. Australiasta paluusta tuntuu olevan ikuisuus, vaikka siitä on kulunut vasta reilu puolitoista vuotta. Alkuperäinen ajatus oli lähteä reissuun vasta valmistuttuani, mutta enhän tapani mukaan malttanut odottaa niin kauaa. Kerkiää sen gradun vielä keväälläkin palauttamaan.

Reissukohteen päättäminen ei ollut meille mikään helpoin homma. Iiro on hieman hitaasti lämpeävä kaikille hieman eksoottisemmille ja ”ei niin sivistyneille” kohteille, eikä erityisemmin välitä pitkistä lennoista. Jos häneltä kysytään, niin minä haluan matkustaa välttämättä kaikkialle ”missä on eniten sotaa, kurjuutta ja kulkutauteja.” Kuubaa sain hieman myytyä hänelle sikarien, rommin ja vanhojen autojen paratiisina, mutta entteriä painettiin vasta kun keksin yhdistää matkaan viikon Floridassa. Jenkit ja erityisesti Miami Vice ovat kuulemma cool.

deer shelf

Tämän postauksen oli alunperin tarkoitus olla kirjoitus siitä, kuinka Kuubaan pääsee helposti.

Turistikorttihakemukset vaan suurlähetystöön Helsinkiin vetämään ja eiku menoks. Ja niinhän se useimmiten meneekin. Meillä tuli pari yllätystä vastaan.

Kun uuden mantereen valloitus alkaa, haluaisi luonnollisesti päästä kaikkialle, nähdä kaiken ja kokea kaiken. Reissunälkä kasvoi syödessä. Kulutin tunteja sopivien lentojen etsimiseen ja googlailin tietoa Kuubasta ja Floridasta niin ähkyyn asti, etten ole nyt kuukauteen välittänyt edes suunnitella reissua sen suuremmin. Hassua, kuinka pitkän selvitysoperaation jälkeen tuntuu, kuin olisi jo ollut kohteessa.

Nyt kun jenkit ovat jo jonkin aikaa saaneet matkustaa rajoitetusti Kuubaan, voi esimerkiksi New Yorkista, Floridasta ja Los Angelesista lentää edullisesti Havannaan. Me lennämme Norwegianin siivillä Tukholmasta Los Angelesiin. Los Angelesiin lento laskeutuu illalla seitsemältä ja seuraava suora lento Havannaan olisi lähtenyt vasta aamulla. Hetken vaihtoehtoja pohdittuani en välittänyt jäädä yöksi lentokentälle, eikä yö hotellissakaan houkutellut enää sen jälkeen, kun löysin puoli-ilmaisen stop over lennon Panama Cityn kautta Havannaan. Koko päivän mittainen pysähdys Panamassa päiväsaikaan oli ehdottomasti houkuttelevin vaihtoehto. Minulla on tapana katsella lentoja ihan perinteisen Momondon kautta, ja erityisesti niin, että varsinkin pitkillä lennoilla katselen myös pitkien välilaskujen vaihtoehtoja jossain mielenkiintoisessa paikassa. Näin voi joskus jopa säästää rahaa ja nähdä hyvällä tuurilla pikaisesti uusia kohteita. Ainoa haittapuoli tässä on ilmastontuhoamisen lisäksi se, että usein välilaskukohteeseen haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa.

Se siitä vihreästä matkustelusta ja mahdollisimman suorien lentojen suosimisesta. Panama City voitti lentokenttäyön sata nolla, vielä kun hintalaput valinnoilla olivat kutakuinkin samat.

turistikortti

Kuuban turistikortti ei ollutkaan niin helppo homma, kuin aluksi ajattelin

Helsingin Kuuban suurlähetystö ei myönnä turistikorttia, jos lento Kuubaan on Yhdysvaltojen puolelta. Eurooppalainen turistikortti ei suurlähetystön mukaan silloin kelpaa, vaan turistikortti on hankittava lentokentältä. Jos matkustaa Kuubaan Euroopasta, tulee lähetystöön lähettää täytetty hakukaavake ja kopiot passista ja lentolipuista. Jos ei pääse itse lähetystöön hakemaan turistikorttia, voi mukaan liittää vielä palautuskuoren postimerkkeineen. Postitse turistikortti maksaa 47 euroa. Jos pääsee kortin itse noutamaan, on hinta puolta vähemmän.

Nautiskelijoiden blogissa oli kattavasti kirjoitettu, kuinka Kuubaan ei saa matkustaa Yhdysvalloista turistina ilmeisesti edes suomalaiset. Matkan tulisi täyttää yksi sallituista kahdestatoista matkustussyystä, joita ovat esimerkiksi koulutus, kirkkojen välinen yhteistyö, tutkimus, humanitäärinen työ, perhevierailut tai journalismi.

Nautiskelijat valitsivat näistä kahdestatoista syystä matkan tarkoitukseksi koulutuksen ja aloimme suunnitella mahdollista salsa-kurssia. Löysimmekin kohtuullisen helposti yhden salsakoulun, joka tarjosi salsa-kursseja aloittelijoille joka päivä muutaman tunnin ajan. Niinpä otimme tanssikoulun tiedot ylös ja tulostimme matkaan mukaan tanssikoulun päiväohjelman. Tämän teimme koska Yhdysvaltain valtiovarainministeriön mukaan kaikkien Kuubassa koulutussyistä vierailevien tulee laatia kokopäiväohjelma ja myös säilyttää siitä todisteet matkan jälkeen.

Lisäksi Kuuba vaatii todistuksen keltakuumerokotuksesta kaikilta matkustajilta, jotka saapuvat maista, joissa on keltakuumeen esiintymisen riski. Panama on yksi näistä maista ja vaatimus rokotustodistuksesta koskee myös yli 12 tunnin välilaskua kyseisissä maissa. Jos matkustaa Kuubaan suoraan Suomesta, ei todistusta tarvita. Rokotus maksaa noin 50 euroa. Sen lisäksi julkisella puolella joutuu maksamaan 30 euroa rokotustodistuksesta, mutta YTHS:ltä sen sai ilmaseksi. Halvat lennot Panaman kautta eivät olleetkaan rokotusten jälkeen enää niin halvat, mutta onneksi rokotuksen pitäisi olla voimassa koko eliniän.

Vihdoin on rokotteet ja rokotuskortit on hankittu, sekä Nautiskelijoiden vinkistä salsa-kurssiohjelmat varmuuden vuoksi tulostettu. Vielä kun malttaisi odottaa pari yötä. 😉

Kokosin vielä viisi vinkkiä Kuubaan lähtijöille:

1. Yle Areenassa on vielä kolmen viikon ajan katsottavissa mahtava kahdeksan osainen dokumenttisarja Kuuban tarina. Dokumenti tempaa mukaansa ensimmäisestä jaksosta lähtien, sillä Kuuban historia on erittäin verinen ja värikäs.

2. Lentodiilit -Facebookissa tarjoaa usein edullisia Air Canadan stop over -lentoja Kuubaan Toronton kautta. Niitä kannattaa pitää silmällä, jos myös Toronto kiinnostaa.

3. CUBA Backpacker / Traveler -ryhmässä Facebookista löytyy keskusteluja niin reissuseuran etsimiseen, kohdesuosituksiin kuin turistikorttiasioihin. Itse löysin ryhmästä suomalaisen tytön, joka matkusti muutama viikko sitten Yhdysvalloista Kuubaan. Kuulemma turistikortti oli saatu lentokentältä helposti, eikä matkan syytä oltu kysytty.

4. Kuuba on dengue-aluetta, joten suojautuminen hyttysiltä on tärkeää. Tämä on ensimmäinen kerta, kun matkustan dengue-alueelle oman tartuntani jälkeen, joten siitä oppineena aion tuoksua Offille koko reissun.

5. Floridasta on suunnitteilla useita lauttayhteyksiä Kuubaan, mutta ne odottavat vielä liikennöintilupia ja lisenssejä Kuuban hallitukselta. Kannattaa siis selvittää, jos luvat olisivat jo heltyneet!

*** tutustu muihinkin postuksiini Kuubasta klikkaamalla tästä ***


Jukrat, moikataanko myös sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

25 Comments

  • Thanks for sharing. I read many of your blog posts, cool, your blog is very good.

  • Pirkko Piskonen

    Mielenkiintoista, olemme suunnitelleet mieheni kanssa reppureissua PuertoRico- Dominikaaninen Tasavalta-Kuuba ja ehkä Jamaika.
    Matkan kesto1,5-2kk.
    Lentäisimme tietysti Suomesta , joko Kuubaan tai sitten aloittaisimme PuertoRicosta.
    Haluaisimme matkustaa saarten välit muulla kuin lentäen, jos turvallista ja mahdollista. Samoin maissa busseilla tms.
    Turustikorttia ollaan myös mietitty, jos hankkii Suomesta, niin pitäisi kaiketi olla lentoliput tai matkasunnitelma selvillä.
    .
    Yleensä otamme meno ja paluuliput Suomesta,
    muu matkasuunnitelma muotoutuu perillä.

    Onko jollain hyviä vinkkejä

    Nimimerkillä
    Konkarireppureissaajat

  • Tiina***

    Me ollaan menossa New Yorkin kautta Kuubaan syyskuussa. Eikös olekkin niin, että turistikortin hankimme vasta New Yorkin kentältä? Suomesta sitä ei käsittääkseni voi tai on turha hakea, kun sen joutuu kuitenkin sieltä hommaamaan. Ollaan tehty kodinvaihtoloma Austraaliaan muutama vuosi sitten ja mennään tapaamaan tätä vaihtoperhettä yhteislomalle Kuubaan :). Ei vain yhtään hoksattu että hankaloitettiin elämää merkittävästi tuolla kävästäänpäs New Yorkissa ajatuksella. Kuubassa me mennään ensin Trinidadiin ja sieltä Havannaan. Onko hyviä vinkkejä millä pääsee Havannan lentokentältä Trinidadiin?

    • Eveliina

      Heips! Tarvitsee myöntää, ettei minulla enää ihan tuoreinta tietoa ole asiasta. Me meillä oli silloin välilaksu Los Angelesissa ja Panama Cityssä. Kuuban turistikortin saimme vasta Panama Cityn lentokentällä. Suomesta käsin me emme ainakaan silloin onnistuneet saamaan turistikorttia etukäteen. Ainakin Panana Citystä kortin sai hankittua huomattavasti edullisemmin!

      Havannan lentokentältä kannattaa katsoa Viazul-busseja. Eivät välttämättä mene suoraan kentältä, mutta jonkin paikallisen kyydissä tai taksilla pääsee varmasti bussiasemalle. Oi Trinidad on aivan hurmaavan ihana! <3

  • Hanne

    Oltiin Kuubassa 2005. Havanna jäi mieleen, olisi hienoa mennä uudelleen. Varadero on turisteille tehty rantakohde. En suosittele.

  • Kuuba olisi mielenkiintoinen kohde, varsinkin nyt, kun se vielä edes hiukan on entisenlaisensa. Ilemeisesti paljon on jo turismin myötä muuttunut, mutta ei vielä liiaksi.

    Teidän suunnitelmat kuulostaa supereilta! Varsinkin, kun saitte vielä stop overin tuohon lisäksi!

    • Eveliina

      Matkusta ihmeessä! Niin mahtava maa! Ja niin kuin Anna K. kirjoitti, Kuubassa olivat tosiaan parasta ihmiset.

  • Tosi mielenkiintoista! Täytyy kurkata tuo dokumentti, kiitos vinkistä.

    Me asutaan täällä Kaliforniassa ja ollaan mietitty jo pitkään matkaa Kuubaan. Asiaa vaan hankaloittaa se, että mieheni on amerikkalainen ja me muut perheen jäsenet ollaan kaksoiskansalaisia. USA mielestäni antoi vasta vieläpä matkustusvaroituksen kansalaisilleen siellä sattuneiden kummallisten episodien vuoksi, joissa lähetystön henkilöstö on saanut kummia oireita.

    Mietin muuten kelpaisikohan bloggaaminen journalistiseksi syyksi täällä.. he he. Täytyisi oikein selvittää mitä sinne matkanneet amerikkalaiset tekevät saadakseen sen luvan.

    Olen lukenut monelta taholta, että lento Meksikon kautta on helppo ja kortin saa siellä kentällä nopeasti ilman enempiä kyselyitä. Muille kuin amerikkalaisille siis.

    • Eveliina

      Tuo on haastavaa, varsinkin kun tietoa ei ole liikaa saatavilla. Eikös nyt tullut vielä jotain uusia rajoituksia ihan viime viikkoina? Me kuitenkin saimme viisumit Kuubaan muistaakseni noin 20 dollarilla Panaman kentältä. Eli huomattavasti halvemmalla, kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen puolelta. Eikä ollut mitään ongelmia, eivät kyselleet syitä eikä muita. Kannattaa selvittää vaihtoehtoja. 🙂

  • No onpa säätöä, minkä kyllä arvasinkin, kun Kuuba kyseessä ja teette tuollaisen kierroksen sitä ennen.
    Suomesta suoraan Kuubaan menevä maksaa vain sen 22e turistikortista, sillä saa muistaakseni olla kuukauden siellä. Olen ollut työn puolesta ja omalla ajallakin maassa yhteensä 12 viikkoa.
    VINKKI: välttäkää tiukkaa aikatauluttamista, esim pitkänmatkan bussit usein täysiä etkä pääse mihinkään ajoissa tai suunnitelmien mukaisesti. Hermo menee ihan varmasti jossain vaiheessa, mutta kyllä sitten yhtäkkiä kaikki taas järjestyykin.
    Tässä mun kaikki Kuuban jutut: http://www.rantapallo.fi/kaukaahaettua/tag/kuuba/
    Ihanaa Kuuban matkaa! Parasta siellä ei ole rommi, salsa tai autot vaan ihmiset!

    • Eveliina

      Ihania nuo sinun Kuuba postaukset! Tuli ihan välitön ikävä takaisin. Vinkkisi oli loistava, bussimatkailuun sai tosiaan tuhlattua kokonaisen päivän. Varaderoon en olisi näin jälkeenpäin mennyt, mutta olipa kokemus sekin.

  • Kuuba on kyllä todella kiinnostava matkakohde! Olen jo useamman vuoden haaveillut sinne matkaamisesta ja maan näkemisestä ennen kuin se muuttuu liikaa menneestä. Mutta pitkät lennot ovat usein vähän jarruttaneet tätä – Kuuban matkaan kun ei ole kovin helppo yhdistää muita matkakohteita siltä alueelta, vaan helpoin olisi tosiaan napata nuo pakettilennot Suomesta. Mutta täytyykin tarkastella josko ensi vuonna saisin vihdoin tämän reissun toteutettua. 🙂

    • Eveliina

      Kannattaa ehdottomasti mennä Kuubaan, jos voi! Turisteja näkyi kyllä kaikkialla, mutta paikalliset elävät edelleen omassa kuplassaan. Jos näin saa edes sanoa. 😀 Kokeile yhdistää vaikka Floridan tai Panaman kanssa. Lennolla Panamasta Havannaan tavattiin pari suomalaista poikaa, jotka olivat olleet kuukauden Jamaikalla, josta lensivät Panaman kautta Havannaan. Mutta siis, mene jos vain voit! 🙂

  • Siinäpä oli hyvät ohjeet Kuubaan haluaville!
    Kerran olen Havannan kentällä ollut parisen tuntia koneen siivouksen ajan. Tosin silloin ei turistikorttia tarvittu. On tämä matkustaminen tehty vaikeaksi. 😉
    Ja kyllä lentojen hinnat määrittävät meidänkin kulkemisen…

    • Eveliina

      Kuuban lentokenttä oli jo sinällään iha oma elämyksensä. 😀
      Varsinkin Santa Claran lentokenttä..

  • Olihan hommaa tossa teillä 😀
    En oo itelleni hakenut mutta asiakkaalle hain tuon turistikortin, mutta ei se ollut noin monimutkasta!
    Tosin se oli vaan suora matka sinne ja takasin.

    Jaksat paremmin vääntää sitä graduu kun oot käynyt lomalla ensin 😉

    Kuuba kiehtoo mua kanssa, pitäs olla melkeen muutama viikko lomaa siinä, haluisin käydä moikkaa sukulaisia samalla kun asuu ”sillä suunnalla”.

    • Eveliina

      Lähde ehdottomasti! Nyt sinne kannattaa vielä mennä.
      Nyt tarvisisi juu saada se gradu luistamaan, vielä kun selviäisi jet lagista. 🙂

  • No huh huh, onpas hankalaa! Itse matkustin Kuubaan työn puolesta viisi vuotta sitten, enkä muista, että miten tuon turistikortin kanssa silloin tehtiin… En minä sitä itse ainakaan mistään hankkinut tai hakenut, koska olin Kanarialla ja lensin sieltä Kuubaan käymättä Suomessa välissä. Tai ehkä minulla oli viisumi. Ei voi muistaa 😀

    Yksi hyvä (mutta ei välttämättä halvin) keino on lentää Suomesta Kuubaan esim. Aurinkomatkojen suorilla lomalennoilla. Silloin turistikortti kuuluu hintaan ja sen saa menolennolla.

    • Eveliina

      Me saimme lopulta viisumin tosiaan vasta Panaman kentällä. Siellä se maksoi vain 20 dollaria.
      En tiedä, onkohan nuo säädökset kaikki ihan yhtenäisiä, mutta maahan päästiin ja sieltä pois. 😀

  • Kuuba kiehtoo! Ollaan suunniteltu avopuolison kanssa, että lähdetään espanjan kielen kurssille, sillä tarkoitus olisi lähteä pidemmälle reissulle Etelä-Amerikaan näillä näkymin vuoden 2019 alussa.

    En oo ihan hirveästi tutustunut Kuubaan, mutta yllätti kyllä mitä kaikkea tarvitsee tehdä että sinne pääsee. Hauska tuo Stacyn kommentti ylempänä ”Pitää varautua ihan kuin matkustaisi avaruuteen.” 😀

    • Pirkko Piskonen

      Vietimme viime tammikuun Kuubassa.
      Lensimme Helsingistä Panamaan , jossa yövyimme pari yötä.
      Turistikortin sai helposti Panaman lentokentältä , pieni lappu piti täyttää, meillä oli Salsa yhteystietoja , ei niistä paljon kyselty . Oli myös lento eteenpäin Kuubasta ja varattu majapaikka. Kortti maksoi 22€/hlö. Joten säästettiin 110€ ja aikaa ja vaivaa.

      Liikuimme Havannasta SantiagoDe Cubaan bussilla.
      Pysähdyimme aina muutamaksi yöksi välillä oleviin kaupunkeihin; Canta clara , Trinidad
      Gamaguye ja holguim.
      Oli kiva leppoisa matka, ihmiset ystävällisiä, ihania majapaikkoja. Havannassa olimme Airbind kohteessa, muissa paikoissa Casa Partikulareissa, jotka olivat aivan ihania.
      Todella antoisa mielenkiintoinen maa, jossa ihmiset ovat ystävällisiä ja tyytyväisen oloisia kaikista pakotteista ja vastoinkäymisistä huolimatta.
      Suosittelen jos haluaa avartaa maailmankatsomustaan .

    • Eveliina

      Laita suunnitelmat todeksi!!! Kuubasta saa niin paljon enemmän irti, jos osaa espanjaa. Me päästiin lopulta laittoman helposti ja halvalla, kun saatiinkin viisumit vasta Panaman kentällä. 🙂

      • Sofia

        Moikka, lennän suoraa Helsingistä kannattaako viisumi hommata vasta Havannan kentältä?

        • Eveliina

          Hei! Olisipa minullakin lennot Kuubaan! En enää tarkalleen muista, mutta käsittääkseni viisumi pitää olla ennen maahan saapumista, joten ei ehkä olisi pahitteeksi hakea sitä sieltä suurlähetystöstä etukäteen. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, itse sain viisumin Pananan kentältä, kun siellä oli viimeinen vaihto ennen Havannaa. Panamassa viisumi oli naurettavan edullinenkin vielä.. joku 20-30€ per henkilö.

  • Tuossa onkin lueteltu lista syitä, miksi minä en ole vielä mennyt Kuubaan. Pitää varautua ihan kuin matkustaisi avaruuteen. Olen seurannut sarjaa Kuubasta ja se antaa YLElle tyypillisesti lustraationäkemyksen asioista. Paremman käsityksen varmasti saa paikan päällä. Varustautumisen lisäksi Kuuba on minun kukkarolleni vähän kallis.

    • Eveliina

      Hahah, voi kuinka nauroin tuota ”varautua ihan kuin matkustaisi avaruuteen.” 😀 Havanna oli kieltämättä aikalailla Suomen hinnoissa, mutta muissa kaupungeissa pärjäsi paljon halvemmalla.

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top