Twitter
Pinterest
Linkedin
Instagram
Facebook
Bloglovin

Suositus: Before the Flood

Yle Areenassa pyörii vielä jonkin aikaa Before The Flood -dokumentti, jossa perehdytään Leonardo DiCaprion johdolla ilmastonmuutoksen syihin, seurauksiin ja vaikutuksiin. Leonardo ei esiinny kaikkitietävänä asiantuntijana, vaan tuo hyvin esiin halunsa oppia näkemästään ja kuulemastaan.

Leonardo on tunnettu paitsi näyttelijänä, myös innokkaana ympäristöaktivistina. Puoli vuotta sitten hän otti kantaa Suomen metsähakkuisiin omalla Instagram -tilillään.

Before the Flood -dokumentissa matkataan ympäri maailmaan DiCaprion johdolla. Kohteina ovat muun muassa Florida, jossa merenpinta nousee vuosi vuodelta ja yhä rajummat tulvat piinaavat rannikkoa. Tulvia on pyritty hillitsemään nostamalla Miamin kaupungin katuja ja rantaviivaa korkeammalle. Ratkaisun oletetaan kestävän noin 50 vuotta. Lisäksi esillä olivat Intian hätääntyneet maanviljelijät, joiden sato kerta toisensa jälkeen hukkuu rankkasateiden alle. Pekingissä paikalliset ovat jo itsekin huolissaan omasta terveydestään huonon ilmanlaadun vuoksi. Grönlannissa kalastaja muistelee, kuinka jään määrä on vähentynyt vuosien saatossa ja muuttunut koostumukseltaan paljon hötömmäksi.

Dokumentin mukaan poliittinen mielipide on usein linjassa yleisen mielipiteen kanssa. Monet jenkkipoliitikot kiistävät ilmastonmuutoksen olemassaolon, koska fossiilisten polttoaineiden tukeminen näkyy positiivisesti heidän palkkakuitissaan. Yhdysvallat erosivat hieman dokumentin ilmestymisen jälkeen Pariisin ilmastosopimuksesta.

Ratkaisuksi ilmastonmuutosongelmiin esitetään ensimmäiseksi fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä ja niiden saamien tukien lopettamista. Mahdollisesti jopa hiilipäästöjen verotus olisi aloitettava. Toinen ratkaisu on henkilökohtaisen hiilijalanjäljen pienentäminen, kuten kanan suosiminen lihan sijasta. Lihantuotanto tuottaa suuria määriä metaania ilmakehään ja karjan kasvatukseksi hakataan valtavia määriä sademetsiä karjan laidunmaaksi.

Ehkä Before the Floodin masentava tarina kuitenkin pitää kertoa DiCaprion kaltaisen hymypojan kautta. Ajankohtaisuus saa Before the Floodin tuntumaan tarpeelliselta, jopa välttämättömältä. Kaikkien kannattaisi kuunnella, joten miksei tähti saisi käyttää vaikutusvaltaansa?

Dokumentti jätti minuun melko tyhjän, mutta kuitenkin toiveikkaan olon. Vielä kuulemma ehtii, jos toimiin aletaan heti. Before the Flood -dokumentissa ei juuri käsitelty erikseen matkailun vaikutuksia ilmastonmuutokseen, mutta omilla kestävillä valinnoilla voi olla hyvä aloittaa. Voisin aloittaa itsestäni ja omista valinnoistani. Tunnen tosin enemminkin laittoman suurta innostusta kuin pistävän huonoa omatuntoa niistä kahdeksasta lennosta, jotka vielä tänä vuonna odottavat …entä olivatkohan ne stop-overit ihan välttämättömiä? Nooo… Olivat.

Suosittelen myös lukemaan dokumenttiin liittyvän Kalle Kinnusen artikkelin: “Kun Leonardo DiCaprio yksityiskoneella ilmastopalkintoa noutamaan lähti.

 

Alone but not lonely – yksin matkustaminen?

Yksin maailmalla voi tuntea jotain äärimmäisen ihanaa vapauden tunnetta.

Välillä haaveilen olevani samassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten laskeuduttuani Bangkokiin. Aikaa yksin maailmalla oli käytettävissä kahdeksan kuukautta ja reissusuunnitelma oli mallia spontaani. Khao San Roadin kahvilassa selasin äitini lentolukemiseksi mukaan antamaa Anna-lehteä, jossa oli juttu Chiang Maista. Päätös oli tehty.

Ystävien kesken toistuu melko usein samantyylinen keskustelu:

“Mitä jos lähdettäisiin yhdessä reissuun ensi kesänä!”

“Joo! Odotan vielä veronpalautuksia ja varataan sitten lennot!”

Veropalautuksien aikana tuleekin tarve joululahjoille, eikä ensi kesän lomatkaan ole vielä tiedossa. Ja sitten oli ne häätkin… jos vasta jouluna?

Pidän yksin matkustamisesta. Kahdeksan kuukauden reppureissustani Aasiassa ja Oseaniassa reissasin yli puolet yksin ja huomaamattani nautin siitä. Olin päättänyt lähteä kesän 2015 jälkeen reissuun ja jossain vaiheessa tajusin, että olen yksin vastuussa unelmani toteutumisesta. Ostin lennon. Jos jänistän, menetys on vain one way ticket ja missatut kokemukset. Panikoin ja jossittelin. Lopulta istuin koneessa ajatellen, että maitojuna kuitenkin kulkee.

Perille päästessäni jännitys oli tiessään ja seikkailu alkoi.

Miksi pidän yksin matkustamisesta?

Parasta on diktaattorimainen valta tehdä juuri niitä valintoja ja päätöksiä matkan suhteen, kuin haluaa. Näin myös välttyy kaikilta “ihan kiva” -kompromisseilta, joita joutuu kaksin tai kolmin matkatessa tekemään jo ihan matkakohteen valinnasta alkaen. Matka on valintoja ja valinnat ovat se matka.

Heti perille päästyäni huomasin, ettei reissulla tarvitse olla yksin. Uusia tuttavuuksia löytyy mistä vain, kunhan näyttää iloiselta ja helposti lähestyttävältä. Kannattaa siis nostaa se katse puhelimesta, tarkastella ympärillä olevia ihmisiä ja hymyillä ujosti. Saattaa kuullostaa oudolta, mutta useimmiten jään murtamiseen ei tarvita muuta. Mielestäni samassa tilanteessa olevat ihmiset kokevat tiettyä yhtenäisyyden tunnetta tuntematta edes toisiaan. Reppureissatessani tunsin tiettyä yhteen kuuluvuuden tunnetta toisten backpackereiden kanssa. Tuntui todella luontevalta tutustua toisiin “liittolaisiin” ja oli mielekästä vaihtaa reissukokemukset ja tulevat suunnitelmat. Kun olen ollut töissä  Saksassa joulumarkkinoilla, tutustuin myös yhtä luontevasti toisiin markkinamyyjiin. Mielestäni puhelimen ja wifi-yhteyden ansiosta ei yksin matkaajakaan käytännössä koskaan joudu olemaan yksin. Vaikka kilometrejä läheisten ja ystävien välillä olisi tuhansia, voi iltaisin soittaa kuvapuhelun päivän kuulumisista kotiin.

Usein sain myös kuulla siitä, että joku maa ei ole turvallinen. “Sinä pieni blondi, hulluko olet, hankkisit edes jonkun kaverin mukaan niin olisi turvallisempaa!” En kertaakaan tuntenut oloani turvattomaksi sen takia, että matkustin yksin. Moniin matkalla vaaniviin ongelmiin tepsii maalaisjärjen käyttö. Minä lähinnä välttelin yksin liikkumista pimeän aikaan ja suhtauduin puskista lähestyviin ihmisiin pienellä varauksella. Jos on (vaalea) nainen, saattavat miehet tietyissä kulttuureissa vihellellä perään, mutta useimmiten se on ihan hyväntahtoista.

Ennen matkaa panikoin myös siitä, että englannin kielen taitoni on huono. Kommunikointi ja kielioppisäännöt olivat jääneet lukioon ja pelkäsin, etten pärjää tiukoissa tilanteissa. Huoli oli täysin turha. Huomasin puhuvani sujuvampaa englantia kuin monet muut reppureissaajat, paikallisista puhumattakaan. Kun alkuänkytyksestä pääsee, alkaa homma nopeasti rokkaamaan.

Ystäväni totesi eilen myös hauskasti: “Pariskuntana reissatessa ei tutustu kuin pariskuntiin – eikä pariskuntia lähestytä yhtä helposti kuin yksinäisiä.” 

Entä mitkä ovat yksin matkustamisen huonot puolet?

Ehdottomasti se, että kotiin palatessasi et voi muistella reissukavereidesi kanssa reissukokemuksia yhdessä. “Muistaksää sitä kun juostiin aborginaalia karkuun Port Augustassa?” Voihan niistä kertoa jälkeen päin, mutta kukaan tuskin on yhtä fiiliksissä, kuin ihminen joka on ollut tohinoissa mukana. Toinen juttu on valokuvat nähtävyyksistä. Usein kuitenkin joku toinen ehtii kysymään: “could you..?” ja silloin on helppo pyytää vastapalvelusta.

Lisäksi välillä yksin reissatessa kaikenlainen selvitteleminen voi alkaa maistumaan puulta. Selvittää saa loppujen lopuksi aika paljon asioita: viisumit ja valuuttakurssit, miten pääsee paikasta a paikkaan b, mikä on hyvä sijainti hostellille, mitkä ovat nähtävyydet? Usein uteliaisuus ja palo nähdä kuitenkin voittavat ja selvittäminen on kaiken vaivan arvoista. Silloin myös kohteeseen matkustaminen tuntuu turvallisemmalta, kun on hieman valmistautunut etukäteen.

Miten minulla sitten meni reissussa ensimmäiset kaksi viikkoa?

Tutustun mielestäni helposti uusiin ihmisiin ja olen keskivertoa sosiaalisempi, mutta kuulun niihin, jotka nauttivat ajoittain yksin olemisesta. Se myöskin omalla kohdallani vähensi painetta olla alvariinsa tutustumassa uusiin ihmisiin.

Ensimmäisen kolmen päivän aikana Bangkokissa nautin lähinnä itsekseni hostellin uima-altaalla auringosta ja mietin mihin suunnata seuraavaksi. Silloin kaikki tuntui uudelta ja mysteeriseltä. Usein törmäsin samaan sveitsiläiseen mieheen hostellilla. Hän vietti kaikki talvensa Thaimaassa ja antoi kullanarvoisia vinkkejä. Yöbussissa Bangkok – Chiang Mai tutustuin saksalaiseen tyttöön, jonka kanssa päädyimme samaan hostelliin yöksi. Siellä tutustuimme muutamaan muuhun reppureissaajaan ja päätimme lähteä porukalla vielä Paihin (ihana!). Vietimme muutaman päivän Paissa skootteroiden kuumilla lähteillä, canyonilla ja vuoristossa. Paissa oli myös huikea street food -tarjonta! Neljän päivän jälkeen kaikilla oli omat suunnitelmat ja tiemme erosivat. Minua kiinnosti Laos ja lähdin Mekong-risteilylle, joka kesti kaksi päivää. Verkkaisen pitkähäntäveneen kyydissä väistämättä tutustui Beerlaon siivittämänä vieressä istuviin reppureissaajiin. Meille muodostui uusi tiivis iso porukka ja perillä Luang Prabangissa majoituimme samaan hostelliin ja kolusimme yhdessä nähtävyyksiä (Kuang si Waterfall!). Minä jaoin huoneen saksalaisen Robertin kanssa. Siirryimme pikkuhiljaa porukalla Vang Viengiin. Sieltä matkani jatkui taas yksin Four Thousand Islandille, jossa seurasin parin brittipoijan suunnitelmaa löytää saaren ainoa uima-altaallinen hostelli. Hostelli oli täynnä, joten majoituimme kolmisin viereiseen hostelliin. Siitä olin sopinut näkeväni suomalaiset ystäväni Danangissa Vietnamissa, joten aloin pikku hiljaa siirtyä sinne päin.

Mielenkiintoista on seurata samanhenkisten reissukavereiden nykyistä elämää facessa ja instassa. Monet ovat lähteneet uudelle reissulle ja osa ei ole vielä palannutkaan. Robertin näin jälleen viime jouluna Schwerinissä. Vuoden aikana ainoa kontaktimme olivat olleet molemminpuoliset instatykkäykset, mutta kun hän näki minun olevan lähistöllä Rostockissa, hän kysyi nähtäisikö. Hän vei minut Schwerinin linnaan ja ihaniin paikallisiin kahviloihin, jossa vaihdoimme tulevia reissuhaaveita. Siitä ajoimme satamakaupunki Wismariin ja lounasaikaan haimme hänen äidin mukaamme lounaalle. Illalla hän saattoi minut takaisin Rostockin junaan.

All in all: Osta lennot jo tänään. Tuskin kadut. Just do it!

Kahden järven kierros

Alkusyksyisin tulee aina hirveä himo päästä metsään joko päiväretkelle eväiden kera, sienestämään tai keräämään smoothiemustikat ja -puolukat koko vuodeksi. Mikähän siinä on kun kesäisin metsässä käyn korkeintaan juoksulenkillä?

Lapsuuteni olen viettänyt aika korvessa. Harrastin partiota ja rakensin majoja metsään. Olin innokkaana mukana partiovaelluksilla, vaikka rinkka ja minä taisimme olla yhtä pitkiä. Paalusolmuharjoituksia en oikein silloin arvostanut, mutta nykyisin niiden osaamattomuus hieman harmittaa. Iskän kanssa puolukka-apajien perässä juokseminen saa minut edelleen hengästymään, vaikka pidän itseäni suhteellisen ketteränä ja hyväkuntoisena.

   

Turun päivänä kävimme Yläneellä sieniretkellä, ja voi jukrat saalis taisi olla jokin lähemmäs 20 litraa. Sen jälkeisenäkin viikonloppuna teki mieli metsään ja pienen googlailun jälkeen valinta oli kahden järven kierros, jonka sanottiin olevan noin 10km pitkä, helppo kulkuinen ja kestävän reilut 2 tuntia.

Kierroksen kuvauksen oli tainnut kirjoittaa joku kiinteistönvälittäjä, joka myy kierrosta loistavalla järvinäköalalla. Olin täysin vakuuttunut, että reitti kulkee metsässä kahden eri järven rannalla suurimman osan ajasta. Valasrannan parkkipaikan jälkeen näki seuraavan kerran pientä veden kimallusta metsän takaa siinä puolen välin jälkeen ja siinä se melkein olikin.

Kannattaa myös juosta, jos meinaa kierroksen kahteen tuntiin rykäistä. Meillä taisi mennä kahdella nopealla evästauolla ja kävellen reilut kolme tuntia. Reitillä oli myös suhteellisen pitkiä tieosuuksia. Kuhankuono alueena oli kuitenkin kaunista ja maisemat vaihtelevia.

Nuotiopaikka tuli positiivisena yllätyksenä vastaan vasta kierroksen aikana. Meillä oli eväänä hedelmiä ja Kupittaan Citymarketin patongit, joten nautimme vain edellisten jättämästä hiilloksesta ja nuotion savuisesta tuoksusta. Nuotiopaikan viereisessä laavussa oli tarjolla polttopuita ja penkeillä oli valmiit veistetyt makkaratikut. Kauempana oli myös ulkohuussi, jos puskassa käyminen on vierasta.

Reitti on merkitty erittäin selkeästi punaisilla nauhoilla ja niitä on tiuhaan näkyvissä. Partioajoista on jo sen verran kauan aikaa, että rehellisellä suunnistuksella oltaisiin ehkä edelleenkin metsässä. Karttaa ja kompassia ei siis tarvitse ja puhelimen Google maps näyttää tarpeeksi sijaintia, jos haluaa arvoida jäljellä olevaa matkaa. Ihanan helppoa!

Parhainta metsäretkillä on se kun mieli rauhoittuu jo ensimmäisen vartin jälkeen kuin taikaiskusta, eikä edes tee mieli kaivaa puhelinta taskusta. Se tietty fiilis, kun pääsee kaupungista pois keskelle hiljaisuutta tai linnun laulua.

Tuntuu oikeasti siltä, että olisi saavuttamattomissa.  Se on siistiä.

Auringonlaskun aikaan päästiin takaisin Valasrantaan. Halusin vielä kuluttaa viimeisetkin ylimääräiset energiat tuossa mielettömässä järvimaisemassa harjoitellen flikkiä ja arabialaista.

Instagrammissa on videot melko onnistuneesta ja erittäin epäonnistuneesta flikkiyrityksestä. 😀

 

Kuvat Iiro Bärlund

Ensimmäinen blogipostaus

Tervetuloa!

Pientä ramppikuumetta ilmassa: ensimmäinen blogipostaus. Miten tämä voi olla näin jännittävää?

Oikeasti tämä ei ole edes minun ensimmäinen blogipostaus. Noin viisi vuotta sitten kirjoitin blogia ystävilleni ja sukulaisilleni, kun muutin lukion jälkeen yhdeksi talvikaudeksi Itävaltaan hiihtokeskukselle töihin. Vajaassa vuodessa opin kielen, rakastuin maahan ja luulin etten enää voisi lähteä vuorten keskeltä minnekään. Painoin kausiduunia rinneravintolassa hulluuteen asti, illat paikallisessa dorfpubissa ja vapaapäivät lumilautaillen. Muistan edelleenkin elävästi erään keskustelun maaliskuulta silloisen esimieheni kanssa:

“Voisinko jo pian saada vapaapäivän? Olen ollut 18 päivää putkeen töissä.”

“Käy vähemmän ulkona, niin jaksat paremmin. Erika on ollut sua enemmän töissä.”

Tämän jälkeen kuitenkin sain vapaapäivän.

Tuo 2011-2012 talvikausi oli kyllä minun silloisessa elämässäni ehkä yksi ratkaisevimmista tähän mennessä. Seuraavana syksynä aloitin saksan opinnot Turun yliopistossa ja löysin sen rinnalle pian matkailun ja kauppatieteet sivuaineeksi. Tällä hetkellä jäljellä on enää se kaikista herkullisin eli gradu. Nyt jopa tuntuu, että yliopistoon on helpompi päästä sisään kuin sieltä ulos.

Nuoruusvuodet hyppäsin seivästä ja reissasin ympäri Suomea kilpailuissa. Tällä hetkellä saan suunnatonta riemua uudesta telinevoimisteluharrastuksestani. Voi sitä ilon ja endorfiinikiksien määrää, kun oppii uusia temppuja 25-vuotiaana. Viime viikolla vedin arabiflikin ja jopa paremmin kuin silloin 15-vuotiaana.

Blogissani ajattelin kuitenkin keskittyä matkailuun. Olin vasta 5. luokalla kun pääsin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen, jonka suuntana oli Hania. Sen jälkeen olenkin ollut innokkaana lähtemässä reissuun, eikä bucket listille näy loppua. Kandiksi valmistumisen jälkeen olin päättänyt lähteä hieman pidemmäksi ajaksi maailmalle, ja reppureissasin suurimmaksi osaksi yksin Aasiassa ja Oseaniassa vajaan vuoden. Klassisesti myös rakastuin puoli vuotta ennen reissua, mutta silti löysin itseni pelokkaan innokkaana istumasta Bangkokin koneesta. Onni oli että uskalsin, ja sekin, että rakkaustarina jatkuu edelleen.

Miksi muuten joudun edelleen googlettamaan kuinka Bangkok kirjoitetaan?

Matkailu on ihanaa, parasta ja hyvä syy painaa duunia.

Aina matkailussa ei kaikki ole niin ihanaa. Ympäristöhaitat, paikallisväestöön kohdistuvat oneglmat ja matkailun tulovirtojen epätasainen jakautuminen jne… Matkailuopintojen aikana kiinnostuin kestävästä matkailusta. Kiinnostus tosin heräsi vähitellen, kyseisestä kurssista taitaa nettiopsussani komeilla kakkonen.

En silti juurikaan tee vihreitä reissuvalintoja, en vieläkään muista yhtäkään matkailun määritelmää, enkä kuvittele pelastavani maailmaa. Oikeastaan vain miellän matkailun vaikutukset ympäristöön, talouteen ja paikalliskulttuureihin erityisen kiehtoviksi.

Tervetuloa mukaan!

 

Kuvat ovat viime kevään reissusta Alicantesta.

Kuvat: Iiro Bärlund