Vinkit Bundesliigan peliin “tosi jalkapallofaneille”

Täällä sitä taas ollaan, kolmatta kertaa Leipzigissa. Maanantai-iltana oli täällä Leipzigissa Red Bull -areenalla ilmeisen tärkeä Bundesliigan fudismatsi RB Leipzig – Leverkusen. Tähän mennessä olen ollut usein Saksassa samaan aikaan pelin kanssa, jolloin tunnelma kaduilla on hieman verrattavissa Suomen vappuun. Useat saksalaiset ovat innokkaasti hehkuttaneet minulle tunnelmaa jalkapallostadioneilla.

Nyt kun meillä oli mahdollisuus lähteä isommalla porukalla katsomaan peliä, olin ensimmäisten joukossa innolla lähtemässä mukaan. Ostimme netistä porukalla kolmellakympillä liput matsiin. Suurin osa meidän porukasta oli pelissä once in a lifetime -mentaliteetilla, joten varsinainen pelin kulku ei ollut meille elämää suurempi asia.

Oma jalkapallo tietämykseni on puhtaasti tasolla nolla. Kun ei ota turhaa stressiä paitsioista ja kulmapotkustrategioista, pärjää pelissä ummikkonakin varsin mainiosti. Ja olihan meillä hauskaa!

Tässä kootut vinkit futispeliin niille, jotka eivät rehellisesti sanottuna ymmärrä jalkapallosta, pelistrategioista tai karsintalohkoista yhtään mitään. 😀

  1. Kannusta paikallista joukkuetta. Näin vältät sen, ettei takarivistä tule vihaisia katseita tai oksennusta päällesi.
  2. Seuraa sitä, mitä muut tekevät. On noloa kannustaa väärässä kohdassa.
  3. Juo olutta, vaikka et siitä edes juuri välitä. Niin näytti tekevän kaikki muutkin saksalaiset. Kaiken lisäksi ainakin Leipzigin Reb Bull -areenalla oluttuopeissa oli kahvat, joilla mukin sai näppärästi kiinni edeltävän tuolin selkänojaan. 
  4. Ole valmiina ottamaan oluttuoppisi kiinni, kun edessä istuva tosifani innostuu ja läikyttää juomasi syliisi.
  5. Olutjonoon kannattaa lähteä tahdikkaasti keskeltä riviä hieman ennen väliaikaa, jotta koko ilta ei mene jonottamiseen.
  6. Mikä harvinaista, naisten vessaan ei joudu jonottamaan ollenkaan.
  7. Muista, että puoliajan jälkeen joukkueet vaihtavat puolia. (kts. kohta 2)
  8. Jos porukassa ei ole todellisia jalkapallofaneja, on kivaa keksiä pelin kulusta viihdyttäviä vetoja kavereiden kesken. Me muun muassa kinattiin siitä, kuka vaihtopelaajista pääsee kentälle.
  9. Tarkista oliko näppärässä olutmukissasi pantti ja palauta se, ellet halua mukista matkamuistoa.

Meidän loistavasta kannustuksesta huolimatta RB Leipzig hävisi ottelun reippaasti. Pitäisiköhän siis antaa näille peleille vielä uusi mahdollisuus, jotta pääsee osallistumaan vielä joskus mahtaviin voitonjuhliin?

Kuinka moni teistä on ollut katsomassa Bundesliigan peliä? Löytyykö täältä innokkaita fudisfaneja? Jos olet innokas fudisfani, kannattaaa tutustua Laamanaaman maailma -blogiin!

Jos taas Leipzig kiinnostaa matkakohteena, kannattaa käydä lukemassa minun aiemmat vinkkini Leipzigiin täältä.

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

Kolmella sanalla: ihana, ihanampi, ihanin Trinidad. Joistain matkakohteissa iskee jo saapuessa vahva tunne siitä, että tänne voisin jäädä vaikka pysyvästi. Kuuban länsirannikolla sijaitseva Trinidad on kaupunki, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Kaupunki lasketaan yhdeksi UNESCON maailmanperintökohteeksi ja se kuuluu Sancti Spírituisin provinssiin. Noin 75 000 asukkaan kylä on ehkä yksi idyllisimmistä kohteista, missä olen käynyt.  Olen turhan kauan viivyttänyt tämän postauksen kirjoittamista, koska pelkään, etten osaa välittää paikan eläväistä ja välitöntä tunnelmaa kyllin hyvin.

Trinidad luonnehditaan usein paikaksi, jossa aika on pysähtynyt. Liikennettä Trinidadissa on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi hektisessä Havannassa, mutta sen sijaan kaduilla kulkevat vapaasti kissat ja kanat. Tyylikkäästi rappioituneet talot ovat rakennettu vieri viereen ja ne loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisia. Paikalliset kopsuttelevat hevosillaan pitkin mukulakivikatuja tai pelaavat kaduilla dominoa tai korttia. Tuntuu, ettei kenelläkään olisi kiire minnekään. Ei ollut onneksi meilläkään, ja se taisikin kaikkia Trinidadin kissoja miellyttää.

Majoitus Trinidadissa

Me tulimme Trinidadiin suoraan Viazul-bussilla Varaderosta. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja Iiro taisi matkustaa koko reissun kaksin kerroin hirveässä vatsataudin jälkeisessä kuumeessa. Emme olleet ottaneet majoitusta etukäteen, joten luotin löytäväni jonkun casa particularin perille päästyämme. Olin katsellut mahdollisia vaihtoehtoja AirBnb:stä etukäteen, mutta jostain syystä majoituksia ei pystynyt varaamaan enää Kuuban sisällä. Onneksi majoituksen saaminen paikan päällä ei ollut mikään ongelma, päinvaistoin. Sen ainoan kerran kun tunsin pientä ahdistusta, oli bussimme saapuessa Trinidadiin. Aluksi luulin kylällä olevan käynnissä vuosisadan mielenosoitus, mutta todellisuudessa kymmeniä kylän asukkaita oli saapunut bussiasemalle tarjoamaan kuvin ja esittein omia casojaan tai sitten taksikyytejä.

Iiro ei kuumeisena ja väsyneenä kestänyt tätä härdelliä lainkaan, joten minä valitsin meille summassa erään casan, jota saimme käydä vielä katsomassa ennen päätöksen tekoa. Casalle ei ollut onneksi pitkä matka ja paikan nähtyämme otimme sen heti. Meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella ja kattoterassilla aivan keskeisellä sijainnilla. Casan omistaja puhui ontuen englantia ja lupasi tehdä meille aamiaisen 5 CUC lisähintaan. Casamme maksoi 25CUC yöltä ja oli huomattavasti edullisempi kuin monet katsomani Airbnb:n kämpät.

Paikalliset jonottamassa juustoa

Hyvä mieli, parempi ruoka

Innokkaana ruokailijana huomasin heti ravintoloiden annosten olevan täällä huomattavasti edullisempia kuin Havannassa. Jos siis ei Havannassa raaskinut kokeilla esimerkiksi hummeria, niin suosittelen sitä viimeistään täällä! Ruoka myös maistui hieman maukkaammalta ja ravintoloiden miljööt erottuivat edukseen.

Aamupalalla oli tarjolla tuttuun kuubalaiseen tapaan kahvia (joka herättää kuolleetkin), taivaallista tuoremehua, leivonnaisia ja keksijä, juustotoasteja, munakasta sekä tuoreita hedelmiä.

Kylän sykkeestä nopeasti rannalle

Ensimmäisenä aamuna Trinidadissa casamme omistamme neuvoi meitä menemään muutaman korttelin suoraan ja sitten vasemmalle, josta pitäisi lähteä 5CUC hintainen turistibussi läheiselle Play Anconin rannalle. Ranta sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Trinidadin keskustasta. Kun bussin löytää, ei matka kestä pitkään.

Me ultimaattisen turistin näköisinä houkuttelimme puoleemme kaikki paikalliset taksiyrittäjät, joka vakuuttelivat meille bussin jo lähteneen. Tarmokkaasti jatkoimme kuitenkin matkaa sinne, mistä bussin olisi mielestämme pitänyt lähteä. Paikalle osui myös eräs italialainen poika ja niin me päädyimme kolmisin neuvottelemaan hintaa kimppataksille, koska tamäkään taksikuski ei kuulemma tietänyt kyseisestä bussista mitään. Lopulta kaipaamamme bussi kuitenkin tuli paikalle ja me jätimme tylysti kaikki taksimiehet nuolemaan näppejään. Kaksikerroksinen näköalabussi ajaa rannalle ja takaisin muutaman kerran päivässä ja samalla lipulla pääsi matkat molempiin suuntiin. Kannattaa muistaa varoa päätänsä, jos istuu ylhäällä. Sähkölangat ja oksat tulevat muuten suuhun asti. Lisää Playa Anconista (ja pohdintaa aurinkorasvoista) voi lukea täältä.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

Viimeinen ilta Trinidadissa. Olimme iltakävelyllä Trinidadin keskustassa ja pysähdyimme ottamaan valokuvia Plaza Mayorista. Samalla huomasin kymmenittäin turisteja istumassa läheisillä portailla kännykät kädessään, mikä on selvä wifi-stopin merkki. Kello ei ollut vielä ehkä yhdeksääkään, joten lähdimme kohti lähistöltä kuuluvaa musiikkia. Portaiden päällä oli casa de la Musica – paikka jota casamme omistaja meille jo ensimmäisenä iltana hehkutti.

Istuimme vapaana olevaan pöytään ja tilasimme mojitot jos toisetkin. Kuuntelimme mahtavaa kuubalaista salsaa ja ihmettelin, miksei kukaan tanssinut. Vieresessä pöydässä viisi paikallista miestä oli tilannut kokonaisen rommipullon pöytään ja he tyhjensivät sitä melkoisen napakalla tahdilla. Bändi vaihtui ja miehet veivät pullon piiloon. Hetken päästä yksi miehistä, joka näytti muuten aivan Vin Dieseliltä, pyysi minua tanssimaan kanssaan nopeaa salsaa. Iiro “innokkaana” tanssijana jäi tyytyväisenä pitämään pöytää, kun otin kiinni tuntemattoman kuubalaismiehen kädestä. Tiesin olevani pahasti pulassa, jos mies ei osaisikaan viedä. Onnekseni paikallinen Vin Diesel osasi asiansa, ja minä jopa nautin tanssimisesta – jopa tyhjällä tanssilattialla kaikkien katseiden edessä. Illan ensimmäinen tanssi.

Toisesta tanssista ei jäänyt enää yhtä hyvät muistot. Tällä kertaa minua haki tanssimaan samasta seurueesta eri kaveri, jonka kanssa meillä ei sitten homma toiminut alkuunkaan. Onneksi olen ujo häpeämään. Kolmannen tanssin tanssin edelleen saman kaverin kanssa, mutta tässä kohdin tanssilattialle oli jo eksynyt useita niin tasokkaita salsaajia, että istuin loppuillan innokkaana katsojana. Kaikki kolme live-bändiä, jotka ehdimme nähdä, olivat loistavia. Lähdimme takaisin hotellille pitsan kautta jo puolen yön aikaan, koska Iiro oli edelleen hieman kipeä. Tästä illasta jäi ihanat ikuiset muistot.

Trinidadissa olisi ollut mahdollista käydä erilaisialla päiväretkillä, kuten ratsastamassa läheisillä vesiputouksilla. Minä otin kuitenkin päivisin Iiron usein levätessä kaiken ilon irti meidän kattoterassista. Luin ensimmäisen kirjan ehkä vuosiin, minkä seurauksena perustin Suomessa hetimiten oman Twitter-tilini. Well done Laura Päääkkönen ja Social Selling -kirja. Välillä harjoittelin valokuvaamaan maisemia ja myös lämpimillä kattotiilillä poseeraavaa kissaa.

Trinidad teki meihin kolmen päivän aikana lähtemättömän vaikutuksen. Tänne olisin valmis palaamaan milloin vain.

Lisää Kuubasta:

Kuuba – Parhaat vinkit autenttiselle lomalle

Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi

5x miten päästä Havannan tunnelmaan

Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä

Ahdistukset ja ihastukset – viimeaikaiset kuulumiset

Kevät on täällä, jee! Pitenevät päivät tuovat hirveästi lisää energiaa. Viimeiset kuukaudet ovat menneet ihan laittoman nopeasti ja on oikein tervetullutta hengähtää välillä nauttimaan auringosta ja pidemmistä päivistä. Tartuin helmikuussa uusiin työhaasteisiin Color Obstacle Rushin tiimissä ja samalla olen kirjoitellut gradua valmiiksi. Edellinen henkilökohtaisempi kuulumispostaus tuntui olevan melko suosittu, joten päätin nyt kirjoitella viime aikaiset kuulumiset tänne ihastusten ja ahdistusten muodossa. Viikot ovat olleet täynnä monenlaisia minulle uusia asioita, mutta niinkuin sitä sanotaan: “life begins at the end of your comfort zone.” Kuvat ovat helmikuulta, kun vietin yhden päivän Zürichissä.

Ahdistukset:

Pakettiautolla Pariisin aamuruuhkassa

En ollut ikinä ennen ajanut autolla ulkomailla. Viime viikonlopun Pariisin työmatka sai kämmenet hikoamaan pahemman kerran, kun “pääsin” ajamaan valtavalla pakettiautolla Pariisin aamuruuhkaassa. Eihän se ihan maailman mallikkaimmin mennyt, vielä kun Pariisi tuntui olevan kaksi- ja kolmikaistaisten liikenneympyröiden luvattu maa. Jonkin aikaa jaksoin laskea sammutuksia ja tööttäyksiä, mutta lopetin siinä kohtaa kun molemmat tilastot olivat yli kymmenenessä. Yhdet saksalaisetkin kerkesivät minulle hermostumaan. All in all, auto ehjä ja kaikki hengissä, wuhuu!

Saattaa kuullostaa ehkä jonkun korvaan enemmän tai vähemmän naurettavalta, mutta mulle tämä oli erittäin suuri saavutus. Nopeana pohjustuksena pakko mainita, että ajokortti mulla on ollut jo kahdeksan vuotta, mutta olen menestyksekkäästi onnistunut välttelemään ajamista viimeiset viisi vuotta. Autokoulun opettajakaan ei aikanaan ollut kovin vakuuttunut ajotaidoistani, kun kuulemma mielummin ampuisi itsensä, kun tulisi kyytiini kun saan kortin. Kun muutama kuukausi sitten selvisi, että pääsen ajelemaan työmatkoilla Euroopassa valtavan kokoisella Sprinterillä, ei auttanut muu kuin ottaa härkää sarvista. Hankin pienen harjoitteluauton ja Iiro yllättävän kärsivällisesti opetti minulle uudestaan kaikki ihan kytkintuntumasta ja mäkilähtöihin. Haasteellista minulle on edelleen suunnat, sillä en osaa spontaanisti oikeaa tai vasenta, joten usein siinä kohtaa kun olen saanut mietittyä kummalla kädellä kirjoitan, on koko risteys jo ohi.

Englanniksi tavuttaminen

Olen tuhottoman huono tavuttamaan millään kielellä. Jo oma nimeni tavuttaminen tuottaa halkaluuksia, kun sekoitan lähes vokaalit keskenään. Yksi päivä toimistolla yritin tavuttaa meidän laskutustietoja puhelimessa, mutta onneksi sain työkaverin tähän nopeasti apuun. Kerran yritin tavata engalnniksi y-kirjainta sanalla “ypsilon” ja ihmettelin, kun sitä ei tuntunut kukaan ymmärtävän. Lopulta selvisi, että olin sekoittanut saksan ja englannin kirjaimet keskenään.  Nyt osaan jo tavuttaa oman nimeni, joten pientä edistystä on tapahtunut.

Kasvavat lentopäästöt

Monissa blogeissa (mm. Sara ja Henriikka) on ihaltavasti tartuttu tärkeään aiheeseen, nimittäin lentöpäästöt. Nyt kun matkustan työkseni lähes viikoittain, kasvaa myös lentomatkojen määrä radikaalisti aiempiin vuosiin verrattuna. Viime vuonna lentämistäni matkoista syntyi yhteensä 2333kg hiilidioksipipäästöjä ICAO:n päästölaskurin mukaan. Tänä vuonna olen lentänyt jo neljästi ja tulossa on pelkästään huhtikuussa viisi lentoa. Ei kai auta muu, kuin pyrkiä tekemään arjessa muuten parempia valintoja. Pienilläkin valinnoilla voi olla suuri merkitys.

Täytin juuri 26-vuotta

Täällä sitä ollaan, tasaisella matkalla kohti kolmeakymmentä. Mielikuvissani olen edelleen se hieman lapsenomaisesti innostuva ikinuori, joka aikuisen elämä alkaa joskus hamassa tulevaisuudessa valmistumisen jälkeen. Noh, valmistumisen hetki alkaa olla muutaman kuukauden päästä käsillä, mutta aion edelleen heitellä kärrynpyöriä Prismassa, jos siltä tuntuu. Kun mietin myös elämääni taakse päin, en vaihtaisi yhtään hetkeä pois. Kaikella on ollut jokin tarkoitus ja ilman aiempia valintojani, tuskin olisin nyt tässä. Annika pohti hetki sitten ihanasti sitä, milloin meistä tulee aikuisia. Häneen samaistuen tiedän kyllä olevani jo jollain tasolla aikuinen, vaikka en edelleenkään yletä monissa autoissa edes polkimille.

Kiehtovaa on välillä myös miettiä, missä olisin nyt, jos olisin valinnut nuorempana asioita toisin. Mitä jos minua ei olisi ala-asteella kannustettu aloittamaan vapaaehtoisia saksan tunteja tai en olisi yleisurheillut? Mitä jos en olisi välivuotenani lähtenyt Itävaltaan? Mitä jos en olisi ikinä mennyt töihin kahvilaan, jossa tapasin Iiron?

Verkkareissa Pariisissa

Kaikilla on luultavasti jonkinlainen mielikuva siitä, millainen ensimmäinen matka Pariisiin voisi olla. Minulla se oli siisteissä vaatteissa kahvittelua Eiffel-tornin edustalla vertaillen eri macaronien makuja ja ehkä vierailu Louvressa.

Todellisuudessa ensimmäinen Pariisin (työ)matkani oli neljä päivää Pariisin laitakaupungilla verkkareissa ja sadevaatteissa. Ne ainoat farkut mitkä minulla olivat mukana, jäivät käyttämättä. Lentokentällä ihailin muiden tyylikkäitä vaatteita, kun samalla raahasin itse trikoissa omaa käsimatkalaukkuani ja epämääräisiä kelmutettuja metallin paloja ruumaan. Macaroneja sain paluumatkalla lentokentältä, mutta Eiffel-torni on vielä hyvä syy palata vielä joskus Pariisiin. Ja eihän sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä, millaisissa releissä sitä oikein reissussa on.

Ihastukset:

Poissaoloviestit duunimailissa

Pääsiäisloma! Neljä päivää ilman sen suurempia velvoitteita.

Gradu on palautettu ensimmäiseen tarkistukseen

Vielä ei kuitenkaan ole juhlan paikka, sillä takaisin se sieltä vielä tulee korjausehdotuksineen. Suurin työ on kuitenkin jo tehty ja innolla kannoin kassillisen gradukirjoja hetki sitten kotoani takaisin kirjastoon. Vielä puuttuu viiden sivun suomenkielinen tiivistelmä, jonka ajattelin hoitaa pois alta nyt pääsiäisloman aikana.

Kehitystä telinevoimistelutreeneissä

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Aiemmin kuvittelin, että telinevoimistelu on laji, mikä pitää aloittaa ennen kävelyikää tai peli on menetetty. Kuinka väärässä olin! Muutama vuosi sitten aloitin telinevoimistelun Turun Urheiluliiton aikuisten ryhmässä. Telinevoimistelusta on tullut minulle ihan henkireikä. Treenit ovat super hauskoja, mutta samalla kehittäviä ja haastavia. Tammikuun alun telinevoimistelukilpailussa mokasin voimakiepin, vaikka luulin sen jo osaavani. Nyt olen saanut siihen timanttisia uusia vinkkejä, ja se sujuu jo joka yrittämällä! Lisäksi arabiflikin kanssa arastelin hurjasti, mutta viime aikoina olen saanut senkin onnistumaan. Uusien temppujen oppiminen on hurjan piristävää. Vanha klassinen kippi on edelleen harjoitteluasteella, mutta jos se seuraavaksi!

Vapaus liikkua oman aikataulun mukaan

Nyt kun olen viimeisen kuukauden aikana oppinut taas edes auttavalla tasolla ajamaan autoa, on ihanaa olla täysin riippumaton omista kulkemisistaan. En voi vielä sanoa täysin nauttivani ajamisesta, mutta nautin kyllä pakettiautoilun jälkeen suunnattomasti oman pikkupurkkini ketteryydestä. Voi olla, että myyn auton pois melko piankin kun fillarikausi taas alkaa, mutta lupaan, etten enää päästä itseäni siihen tilanteeseen, etten uskaltaisi enää ajaa.

Yrittäjyys ja uusi työ 

Perustin helmikuun alussa oman yrityksen. Toiminimen perustaminen oli huomattavasti helpompi prosessi, kuin olin mielessäni kuvitellut. Kuukausittainen kuitti- ja laskuttamisrumba on tietenkin oma asiansa puhumattakaan alv:eista ja yel:eistä, mutta oikeastaan mahtava kirjanpitäjäni hoitaa kaikki oikeasti kinkkisemmät jutut. Ainakaan vielä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa yrittäjyydestä. Toki yrittäjä-sana ei ole se omaan korvaani kaikista imartelevimman kuuloinen, mutta pieni paha sekin. Työskentely yrittäjänä toimeksiantosuhteessa tuntuu turvalliselta ja samalla vapaalta. En ole vielä ehkä täysin oppinut, mihin kaikkeen voisin nykyistä yritystäni hyödyntää, mutta tällä hetkellä tuntuu erittäin hyvältä. Aika näyttää!

 

Ihanaa pääsiäistä kaikille! <3

1 2 3 8