Korkkarit rinkassa

Kölnin tuomiokirkon huipulla – mitä minulle on tapahtunut 9 vuodessa?

24/05/2018 1 Comment

Kölnin tuomiokirkko. Valtava tummanpuhuva rakennus keskellä kaupunkia. Siltä se näytti edelleenkin, ihan niin kuin muistinkin. Ne kuuluisat 533 askelman kierreportaat tuntuivat edelleen yhtä rankoilta kiivetä, mutta maisemat ovat todellakin joka askeleen arvoisia. Usein monet kokemukset ja asiat, jotka näkee vuosien takaa uudelleen, tuntuvat monesti latistuneen siitä, kuinka mahtavina ne on ensimmäisellä kerralla kokenut. Kölnin tuomiokirkko oli edelleen yhtä valtava kaikessa mahtipontisuudessaan.

Tällä kertaa tunsin kasvaneeni myös itse.

Sillä samalla torilla muistan seisseeni aivan yhtä vaikuttuneena joulun alla vuonna 2009. Olin lukion toisella luokalla juuri muistaakseni lopettanut seiväshyppyharrastukseni ja varmasti pohtinut, mitä tämä elämä “itsenäisenä aikuisena” täällä kaukana maailmalla oikein on. Asua kuusi viikkoa täysin vieraassa saksalaisessa perheessä, jolloin pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni selviytymään pidemmän yhtäjaksoisen ajan ulkomailla.

Muistan kyllästyneeni saksalaisessa koulussa tunneilla, kun en monien vuosien saksan opinnoista huolimatta ymmärtänyt tunneilla juuri mitään. Kaikki puhuivat saksaa niin nopeasti, ettei käteen jäänyt kuin muutama persoonapronomini. Mietin jo mihin kaikkeen olisin vapaaehtoisten saksan tuntien ajan voinut koulussa hyödyllisemmin käyttää, kunnes muutaman viikon jälkeen huomasin sattumalta osaavani jo poimia keskusteluista teemoja ja osasin jopa osallistua noin kolmen sanan mittaisilla lauseilla keskusteluihin. Pikku hiljaa englannin käyttö kielenä väheni ja kuuden viikon jälkeen aloin osallistumaan keskusteluihin jopa suhteellisen mallikkaasti lähtötasoon verrattuna.

Kun palasin takaisin omaan lukioon, muuttuivat saksan oppitunnit pian lempitunneikseni. Olin aktiivinen, tai oli oikeastaan pakkokin, koska pienessä lukiossa meitä oli jatkokursseilla enää vain kaksi oppilasta. Aloin katsomaan säännöllisesti mahtavaa saksalaista Lemmen viemää -sarjaa, jossa oli parhaillaan meneillä jokin leukemiatapaus. Omin koko leukemiasanaston televisiosta ja kun yo-kirjoituksissani piti kirjoittaa essee jostain elämäni kokemuksesta, keksi kuvitteellisen tarinan omasta leukemiastani, jossa selvitin kaiken luuydinluovutuksista lähtien. Kirjoitin silloin lyhyestä saksasta E:n ja olin ihmeissäni.

Kuvitelmissani olin ajatellut meneväni lukiosta suoraan TAMK:kiin tradenomilinjalle, mutta harmisekseni (nykyisin onnekseni!) jäin kauas varasijoille. Syksyllä löysin viimeisenä mahdollisena hakupäivänä MOL:lista avoimen työpaikan Itävaltalaiselta hiihtokeskukselta ja soitin hetimiten määrätietoisesti äidilleni, että tänne mä haen. Ajoin vanhemmilleni ja äitini kanssa yhdessä kirjoitimme työhakemukseni ja cv:ni saksaksi. Puhelinhaastattelussa muistan olleeni aivan lukossa, mutta jollain ihmeellä pääsin töihin. Ensimmäisenä työpäivänä minut laitettiin heti suorilta asiakaskontaktiin hiihtokeskusravintolan kassalle, jossa vietinkin seuraavan talvikauden. Itävallan murre tuntui aluksi mahdottomalta, mutta siihenkin tottui nopeasti. Siitä vuodesta voi lukea lisää täältä.

Tästä innostuneena hain Turkuun lukemaan saksan kieltä yliopistolle. Kuusi vuotta meni nopeammin, kuin edes ajattelin. Tällä hetkellä graduni on kielitarkistuksessa ja valmistuminen on pian edessä. Nykyisessä työssäni pääsen käymään työmatkoilla Saksassa ja muuallakin Euroopassa, sekä käytän töissä päivittäin saksaa, englantia ja suomea. Se tuntuu oikeasti siistiltä!

Sen nopean muutaman viikon takaisen nopean extempore Kölnin vierailun aikana vasta varsinaisesti tajusin sen, kuinka paljon ne sillä hetkellä tehdyt nopeat “kunhan vain pääsee maailmalle” -valinnat vaikuttavat myös tulevaan. Tuskin tajusinkaan, millaisia seurauksia sillä oli, kun lukiossa innokkaana täytin ESN-vaihtohakemusta. Totta kai kaikilla valinnoilla on aina kääntöpuolensa, sillä ainakin minulta jäi vaihdon takia vanhojen tanssit tanssimatta, enkä ole vielä tähän päivään mennessä kokenut vastaavaa prinsessapäivää. Ehkä sillekin vielä löytyy aikansa.

All in all, tarttukaa kaikkiin mahdollisuuksiin. Se ei vaadi kuin hiukan viitsimistä ja roppakaupalla uskallusta. 🙂

Ps. Kölnin tuomiokirkko, milloinkohan tapaamme uudelleen?

Germany

Vinkit Bundesliigan peliin “tosi jalkapallofaneille”

12/04/2018 3 Comments

Täällä sitä taas ollaan, kolmatta kertaa Leipzigissa. Maanantai-iltana oli täällä Leipzigissa Red Bull -areenalla ilmeisen tärkeä Bundesliigan fudismatsi RB Leipzig – Leverkusen. Tähän mennessä olen ollut usein Saksassa samaan aikaan pelin kanssa, jolloin tunnelma kaduilla on hieman verrattavissa Suomen vappuun. Useat saksalaiset ovat innokkaasti hehkuttaneet minulle tunnelmaa jalkapallostadioneilla.

Nyt kun meillä oli mahdollisuus lähteä isommalla porukalla katsomaan peliä, olin ensimmäisten joukossa innolla lähtemässä mukaan. Ostimme netistä porukalla kolmellakympillä liput matsiin. Suurin osa meidän porukasta oli pelissä once in a lifetime -mentaliteetilla, joten varsinainen pelin kulku ei ollut meille elämää suurempi asia.

Oma jalkapallo tietämykseni on puhtaasti tasolla nolla. Kun ei ota turhaa stressiä paitsioista ja kulmapotkustrategioista, pärjää pelissä ummikkonakin varsin mainiosti. Ja olihan meillä hauskaa!

Tässä kootut vinkit futispeliin niille, jotka eivät rehellisesti sanottuna ymmärrä jalkapallosta, pelistrategioista tai karsintalohkoista yhtään mitään. 😀

Kannusta paikallista joukkuetta. Näin vältät sen, ettei takarivistä tule vihaisia katseita tai oksennusta päällesi.
Seuraa sitä, mitä muut tekevät. On noloa kannustaa väärässä kohdassa.
Juo olutta, vaikka et siitä edes juuri välitä. Niin näytti tekevän kaikki muutkin saksalaiset. Kaiken lisäksi ainakin Leipzigin Reb Bull -areenalla oluttuopeissa oli kahvat, joilla mukin sai näppärästi kiinni edeltävän tuolin selkänojaan.
Ole valmiina ottamaan oluttuoppisi kiinni, kun edessä istuva tosifani innostuu ja läikyttää juomasi syliisi.
Olutjonoon kannattaa lähteä tahdikkaasti keskeltä riviä hieman ennen väliaikaa, jotta koko ilta ei mene jonottamiseen.
Mikä harvinaista, naisten vessaan ei joudu jonottamaan ollenkaan.
Muista, että puoliajan jälkeen joukkueet vaihtavat puolia. (kts. kohta 2)
Jos porukassa ei ole todellisia jalkapallofaneja, on kivaa keksiä pelin kulusta viihdyttäviä vetoja kavereiden kesken. Me muun muassa kinattiin siitä, kuka vaihtopelaajista pääsee kentälle.
Tarkista oliko näppärässä olutmukissasi pantti ja palauta se, ellet halua mukista matkamuistoa.

Meidän loistavasta kannustuksesta huolimatta RB Leipzig hävisi ottelun reippaasti. Pitäisiköhän siis antaa näille peleille vielä uusi mahdollisuus, jotta pääsee osallistumaan vielä joskus mahtaviin voitonjuhliin?

Kuinka moni teistä on ollut katsomassa Bundesliigan peliä? Löytyykö täältä innokkaita fudisfaneja? Jos olet innokas fudisfani, kannattaaa tutustua Laamanaaman maailma -blogiin!

Jos taas Leipzig kiinnostaa matkakohteena, kannattaa käydä lukemassa minun aiemmat vinkkini Leipzigiin täältä.

Cuba

Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

07/04/2018 16 Comments

Kolmella sanalla: ihana, ihanampi, ihanin Trinidad. Joistain matkakohteissa iskee jo saapuessa vahva tunne siitä, että tänne voisin jäädä vaikka pysyvästi. Kuuban länsirannikolla sijaitseva Trinidad on kaupunki, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Kaupunki lasketaan yhdeksi UNESCON maailmanperintökohteeksi ja se kuuluu Sancti Spírituisin provinssiin. Noin 75 000 asukkaan kylä on ehkä yksi idyllisimmistä kohteista, missä olen käynyt. Olen turhan kauan viivyttänyt tämän postauksen kirjoittamista, koska pelkään, etten osaa välittää paikan eläväistä ja välitöntä tunnelmaa kyllin hyvin.

Trinidad luonnehditaan usein paikaksi, jossa aika on pysähtynyt. Liikennettä Trinidadissa on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi hektisessä Havannassa, mutta sen sijaan kaduilla kulkevat vapaasti kissat ja kanat. Tyylikkäästi rappioituneet talot ovat rakennettu vieri viereen ja ne loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisia. Paikalliset kopsuttelevat hevosillaan pitkin mukulakivikatuja tai pelaavat kaduilla dominoa tai korttia. Tuntuu, ettei kenelläkään olisi kiire minnekään. Ei ollut onneksi meilläkään, ja se taisikin kaikkia Trinidadin kissoja miellyttää.

Majoitus Trinidadissa

Me tulimme Trinidadiin suoraan Viazul-bussilla Varaderosta. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja Iiro taisi matkustaa koko reissun kaksin kerroin hirveässä vatsataudin jälkeisessä kuumeessa. Emme olleet ottaneet majoitusta etukäteen, joten luotin löytäväni jonkun casa particularin perille päästyämme. Olin katsellut mahdollisia vaihtoehtoja AirBnb:stä etukäteen, mutta jostain syystä majoituksia ei pystynyt varaamaan enää Kuuban sisällä. Onneksi majoituksen saaminen paikan päällä ei ollut mikään ongelma, päinvaistoin. Sen ainoan kerran kun tunsin pientä ahdistusta, oli bussimme saapuessa Trinidadiin. Aluksi luulin kylällä olevan käynnissä vuosisadan mielenosoitus, mutta todellisuudessa kymmeniä kylän asukkaita oli saapunut bussiasemalle tarjoamaan kuvin ja esittein omia casojaan tai sitten taksikyytejä.

Iiro ei kuumeisena ja väsyneenä kestänyt tätä härdelliä lainkaan, joten minä valitsin meille summassa erään casan, jota saimme käydä vielä katsomassa ennen päätöksen tekoa. Casalle ei ollut onneksi pitkä matka ja paikan nähtyämme otimme sen heti. Meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella ja kattoterassilla aivan keskeisellä sijainnilla. Casan omistaja puhui ontuen englantia ja lupasi tehdä meille aamiaisen 5 CUC lisähintaan. Casamme maksoi 25CUC yöltä ja oli huomattavasti edullisempi kuin monet katsomani Airbnb:n kämpät.

Hyvä mieli, parempi ruoka

Innokkaana ruokailijana huomasin heti ravintoloiden annosten olevan täällä huomattavasti edullisempia kuin Havannassa. Jos siis ei Havannassa raaskinut kokeilla esimerkiksi hummeria, niin suosittelen sitä viimeistään täällä! Ruoka myös maistui hieman maukkaammalta ja ravintoloiden miljööt erottuivat edukseen.

Aamupalalla oli tarjolla tuttuun kuubalaiseen tapaan kahvia (joka herättää kuolleetkin), taivaallista tuoremehua, leivonnaisia ja keksijä, juustotoasteja, munakasta sekä tuoreita hedelmiä.

Kylän sykkeestä nopeasti rannalle

Ensimmäisenä aamuna Trinidadissa casamme omistamme neuvoi meitä menemään muutaman korttelin suoraan ja sitten vasemmalle, josta pitäisi lähteä 5CUC hintainen turistibussi läheiselle Play Anconin rannalle. Ranta sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Trinidadin keskustasta. Kun bussin löytää, ei matka kestä pitkään.

Me ultimaattisen turistin näköisinä houkuttelimme puoleemme kaikki paikalliset taksiyrittäjät, joka vakuuttelivat meille bussin jo lähteneen. Tarmokkaasti jatkoimme kuitenkin matkaa sinne, mistä bussin olisi mielestämme pitänyt lähteä. Paikalle osui myös eräs italialainen poika ja niin me päädyimme kolmisin neuvottelemaan hintaa kimppataksille, koska tamäkään taksikuski ei kuulemma tietänyt kyseisestä bussista mitään. Lopulta kaipaamamme bussi kuitenkin tuli paikalle ja me jätimme tylysti kaikki taksimiehet nuolemaan näppejään. Kaksikerroksinen näköalabussi ajaa rannalle ja takaisin muutaman kerran päivässä ja samalla lipulla pääsi matkat molempiin suuntiin. Kannattaa muistaa varoa päätänsä, jos istuu ylhäällä. Sähkölangat ja oksat tulevat muuten suuhun asti. Lisää Playa Anconista (ja pohdintaa aurinkorasvoista) voi lukea täältä.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

Viimeinen ilta Trinidadissa. Olimme iltakävelyllä Trinidadin keskustassa ja pysähdyimme ottamaan valokuvia Plaza Mayorista. Samalla huomasin kymmenittäin turisteja istumassa läheisillä portailla kännykät kädessään, mikä on selvä wifi-stopin merkki. Kello ei ollut vielä ehkä yhdeksääkään, joten lähdimme kohti lähistöltä kuuluvaa musiikkia. Portaiden päällä oli casa de la Musica – paikka jota casamme omistaja meille jo ensimmäisenä iltana hehkutti.

Istuimme vapaana olevaan pöytään ja tilasimme mojitot jos toisetkin. Kuuntelimme mahtavaa kuubalaista salsaa ja ihmettelin, miksei kukaan tanssinut. Vieresessä pöydässä viisi paikallista miestä oli tilannut kokonaisen rommipullon pöytään ja he tyhjensivät sitä melkoisen napakalla tahdilla. Bändi vaihtui ja miehet veivät pullon piiloon. Hetken päästä yksi miehistä, joka näytti muuten aivan Vin Dieseliltä, pyysi minua tanssimaan kanssaan nopeaa salsaa. Iiro “innokkaana” tanssijana jäi tyytyväisenä pitämään pöytää, kun otin kiinni tuntemattoman kuubalaismiehen kädestä. Tiesin olevani pahasti pulassa, jos mies ei osaisikaan viedä. Onnekseni paikallinen Vin Diesel osasi asiansa, ja minä jopa nautin tanssimisesta – jopa tyhjällä tanssilattialla kaikkien katseiden edessä. Illan ensimmäinen tanssi.

Toisesta tanssista ei jäänyt enää yhtä hyvät muistot. Tällä kertaa minua haki tanssimaan samasta seurueesta eri kaveri, jonka kanssa meillä ei sitten homma toiminut alkuunkaan. Onneksi olen ujo häpeämään. Kolmannen tanssin tanssin edelleen saman kaverin kanssa, mutta tässä kohdin tanssilattialle oli jo eksynyt useita niin tasokkaita salsaajia, että istuin loppuillan innokkaana katsojana. Kaikki kolme live-bändiä, jotka ehdimme nähdä, olivat loistavia. Lähdimme takaisin hotellille pitsan kautta jo puolen yön aikaan, koska Iiro oli edelleen hieman kipeä. Tästä illasta jäi ihanat ikuiset muistot.

Trinidadissa olisi ollut mahdollista käydä erilaisialla päiväretkillä, kuten ratsastamassa läheisillä vesiputouksilla. Minä otin kuitenkin päivisin Iiron usein levätessä kaiken ilon irti meidän kattoterassista. Luin ensimmäisen kirjan ehkä vuosiin, minkä seurauksena perustin Suomessa hetimiten oman Twitter-tilini. Well done Laura Päääkkönen ja Social Selling -kirja. Välillä harjoittelin valokuvaamaan maisemia ja myös lämpimillä kattotiilillä poseeraavaa kissaa.

Trinidad teki meihin kolmen päivän aikana lähtemättömän vaikutuksen. Tänne olisin valmis palaamaan milloin vain.