Azorit, Pico – tulivuorelle kiipeäminen on mieletön kokemus

Pico vulcano, tulivuorelle kiipeäminen

*sisältää kaupallisia linkkejä

Keskellä saarta mahtavasti kohoava Pico-tulivuori vangitsee välittömästi huomion. Tulivuoren rinteitä verhoavat tuuheat kuusimetsiköt, jotka korkeuden laskeutuessa vaihtavat asuaan lukuisiin laavakiviin. Ainoastaan kivet koristavat tulivuoren ylväitä korkeuksia. Nielaisen hieman, sillä tulivuorelle kiipeäminen on yksi niistä syistä, mikä sai meidät tänne oikeastaan edes saapumaan. Trooppisen lämmin tuuli puhaltaa kasvoilleni ja mietin, että tulikohan nyt otettua turhan kova haaste vastaan. Vuorikiipelijänä olen täysin noviisi, vaikka luonnossa muuten jonkin verran kolunnut olenkin. Tulivuori on Portugalin korkein vuori. Se kohoaa 2351 metrin korkeuteen.

Picolla, miten ja miksi?

Kahden viikon loman aikana tiesimme, että ei ole mielekästä lähteä tutustumaan kaikkiin yhdeksään Azoreiden saareen. Reissustressin välttämiseksi päätimme matkustaa ainoastaan kahdelle saarelle, San Miguelille ja Picolle. Pico ei valikoitunut matkakohteeksi ihan sattumalta. Saariin tutustuessa tulivuorelle kiipeäminen alkoi kiehtoa niin paljon, etten saanut sitä enää mielestäni. Kiipeämisen haastavuutta ja rankkuutta parjattiin lukemissani kokemuksissa, mutta huipulle pääsemisen tunnetta ei kuulemma voita mikään. Kuka ei pitäisi haasteista ja niiden voittamisesta?

Picon piti olla Azoreiden saarista ensimmäinen, jolle matkustan. Sattuikin kuitenkin niin, ettei meidän lento Lissabonista voinut laskeutua Picolle suurten tuulien vuoksi, joten lento laskeutuikin viereiselle Faialin saarelle. Siinä tunsi oman pienuutensa keskellä Atlantin valtamerta, kun luonnonvoimat puuskuttivat menemään oman tahtonsa mukaan. Hieman olisin kaivannut jotain ohjeita yleisiä ohjeita englanniksi siitä, kuinka Faialilta on tarkoitus siirtyä Picolle. Muita matkustajia seuraamalla pääsimme perille, lentoyhtiön piikkiin lautalla. Matka oli meriteitse vain kymmenisen kilometriä. Hieman olimme suunniteltua myöhemmin perillä saaren pääkaupungissa Madalenassa, mutta mitäpä se haittasi. Ehdimme käydä lounaallakin Hortassa, joka on Faialin pääkaupunki.

Meidän oli tarkoitus viettää saarella neljä päivää. Neljä päivää muuttuikin viideksi.

Luonnonvoimien mahtia ei kannata vähätellä

Sanotaan, että Azoreilla on mahdollista kokea kaikki vuoden ajat samana päivänä. Nähtyäni trooppisen ja aurinkoisen hellepäivän muuttuvan sekunneissa hyytävän tuuliseen kaatosateesen ja sumuun, en epäile tuota hetkeäkään. Sään mahtia ei sovi Azoreilla aliarvioida. Ensimmäisenä aamuna Picolla katsoimme säätutkasta tummanpuhuvia symboleja, ikkunaan piiskaavaa sadetta ja tuolin selkämyksellä odottavia Goretex-housuja. Eväsleivät valmiina repussa valmistauduimme kiipeämiseen ja ajoimme vuokra-autolla vuoristomajalle. Lukuisat tulivuoren rinteillä laiduntavat lehmät toljottivat meitä lotimärkinä.

Vuoristomajalla mies kertoa ystävällisesti, ettei kiipeämien olisi tälläisellä säällä missään nimessä suositeltavaa. Kuulemma ennusteet näyttävät parempaa säätä kolmen päivän päästä. Kakistelin siinä tovin sisukkuuden ja järkevyyden välillä, kunnes järjevyys vei voiton. Ajoimme takaisin laaksoon samojen lehmien toljottaessa edelleen yhtä apeilla ilmeillään.

Meidän oli tarkoitus viettää Picolla neljä päivää. Siinä ajassa ehtii varmasti hyvin kiipeämään vuorelle ja näkemään saarta, jos jalat vielä kantavat, ajattelimme. Neljä päivää muuttuikin viideksi, koska sää ei tehnytkään odottamaani ihmeparannusta. Siirsimme lennot.

Pico ei ole pelkästään tulivuori, saarella on nähtävää paljon enemmänkin

Valmiit eväät repussa päätimme etsiä jonkin muun, hieman vähemmän vaarallisen retkikohteen sinä harmittavan sumuisen sateisena ensimmäisenä päivänä. Vain reilun 13 000 asukkaan Picolla on onneksi muutakin nähtävää ja koettavaa, kuin tulivuorelle kiipeäminen. Ajoimme Lajesin kylään toiselle puolelle saarta ja vierailimme valaanpyyntimuseossa. Sunnuntain kunniaksi sisäänpääsy on kuulemma ilmainen. Vierailu museossa auttaa ymmärtämään syitä, miksi valaanpyynnillä noin eristäytyneissä oloissa on ollut merkitys. Valaasta on saanut paljon syötävää, verta ja rasvaa, joista viimeisintä on käytetty esimerkiksi öljylamppuissa, maaleissa ja kosmetiikassa. Historia tuon brutaalin tavan takana oli melko mielenkiintoinen, vaikkakin myös puistattava.

Museon ja pienen kahvittelun jälkeen totesimme sateen hieman laantuneen. Eväät olivat vielä syömättä ja mieli kaipasi sellaista kunnon seikkailua. Sitä saimme, kun valitsimme auton suunnaksi vuorilla sijaitsevan Rosada-järven. Sumu paiskautui vasten tuulilasia kaatosateen kera heti korkeuden hieman noustua. Puuskittainen tuuli heilutti autoa, kun kapeilla teillä koitimme löytää järvelle. Pääsimme järvelle, vaikka eihän sinne ajamisessa ollut siinä mörönilmassa mitään järkeä. Näkyvyys oli niin huono, ettei huomattu kääntöpaikalla ollutta lähes metristä kuoppaa, ennen kuin molemmat eturenkaan olivat humahtaneet sinne. Polvet kurassa koitimme tunkin avulla saada auton kuopasta ylös. Fiilis oli melko toivoton, sillä vuorilla ei ollut juuri kuuluvuutta tai muuta liikennettä. Meillä kävi kuitenkin tuuri. Oli lehmien ruokinta-aika, ja paikallinen maanviljelijä pariskunta veti meidän Fiestan sieltä kuopasta ylös. Sanoja ei juuri vaihdettu ja autokin säästyi jäljiltä. Yltäpäätä kurassa, syke koholla ja vieläkin tilanteesta häkeltyneinä me siinä söimme eväät autossa, tuon pahamaineisen kuopan vieressä.

Picolla voisi myös…

… käydä viinimuseossa tai käydä viininmaistelussa paikallisilla viinitiloilla.

… Madalenassa on kiva viiniravintola Garrafeira a vila, heiltä saa esimerkiksi Picon saaren viiniylpeyttä: Verdelhoa.

… ajella ympäri kaikki saaren näköalapaikat (=miradouro), ne ovat kaikki aivan kuin jostain toisesta maailmasta.

… käydä uimassa luonnonaltaissa (=piscina natural) turvassa Atlannin alloilta.

… käydä päiväretkillä Faialilla ja Sao Jorgella lautalla.

lajido pico
Lajidon kylä – laavakiveä käytetään paljon rakennusmateriaalina
Pico azorit, vineyard
viiniviljelmä

Miten varustautua tulivuorelle kiipeämiseen?

Picolle on mahdollista kiivetä joko oppaan kanssa tai ominpäin. Ominpäin kiipeämistä eivät kovin tuntuneet suosittelevan, koska pelastuskustannuksilla peloteltiin muutamaankin kertaan. Olimme varanneet netistä kiipeämisen kahdelle etukäteen jo ensimmäiselle päivälle, mutta siirsimme sitä puhelimitse aina päivällä eteenpäin, kunnes sään puolesta kiipeäminen olisi edes jokseenkin suositeltavaa. Picolla kannattaa katsoa tulevaa säätä tästä palvelusta, siitä näkee hyvin milloin tulivuorelle kiipeäminen on järkevää. Samaa nettisivua he käyttivät myös vuoristomajalla. Jos olet epävarma säästä, kannattaa soittaa vuoristomajalle ja kysyä heidän mielipidettä. Joulukuun aikoihin Picon huippu saa valkoisen lumipeitteen, joten kiipeäminen ei ole mahdollista vuodenympäri ilman erityisvarusteita.

Ajankohtaista infoa tulivuorelle kiipeämisestä, sekä itse kiipeämisen etukäteisvarauksen löydät täältä. Sieltä näkee myös vuoristomajan sen hetkiset aukioloajat, yhteystiedot ja osoitteen. Huipulle kiipeäminen maksaa muutaman kympin. Kannattaa myös tutustua mahdollisuuteen yöpyä kraaterissa, niitäkin on tarjolla! Me oltiin aivan liian juosten liikkeellä sitä varten, mutta jos olisi suunnitellut matkan huolellisemmin, olisimme varmasti tarttuneet tähän.

Näin jälkikäteen voin tuumata, ettei tulivuorelle kiipeämisen varustautumista kannata kovin paljon aliarvioida. Turvaa toi vuoristomajalta lainaksi saatu GPS-paikannin, jolla pystysi pyytämään apua tarvittaessa. Varustuksen puolesta ymmärsin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa vaelluskenkien merkityksen, kun olin jo kyllästymiseen asti rullaillut vierivillä ja liukkailla kivillä tavallisilla tennareillani. Ihailin jopa sellaista vaellussauvaa, jollainen näytti toisilla hieman kokeneemmilla kiipeilijöillä olevan. Eväiden kannattaa todella olla jotain energiatasoja ja motivaatiota nostattavia.

Pakkauslista:

… eväät ja ainakin 2 litraa vettä henkiköä kohden

… veden- ja tuulenpitävät housut ja takki

… jotain lämmintä, huipulla voi olla viileää

… hyvät (vaellus)kengät

… aurinkolasit ja aurinkorasvaa

… kamera ja muut

Pico vulcano, tulivuorelle kiipeäminen, kraateri
pico tulivuorelle kiipeäminen

Tulivuorelle kiipeäminen vaatii nelinkontin menoa

Vihdoin koitti paljon jännitetty kiipeilypäivä. Pico paistatteli täydessä auringossa, vain muutama ohut pilviharso liehumassa sen laitamilla. Mieli täynnä tarmoa, reppu pullollaan evästä ja aurinkolasit silmillä seurasimme kivikkoista, alati jyrkkenevää polkua, kohti tulivuoren huippua. Ehkä noin kymmenen muutakin kiipeilijää oli matkalla ylös, mikä oli aika vähän siihen nähden, että päivä oli ainut kiipeämiskelvollinen hetkeen.

Polku oli merkitty yhteensä 47 opas tolpalla, joita tuli seurata. Etureidet tuntuivat uupuvan jo ennen kymmenettä tolppaa, mutta kaltevuuden ja maaston vaihtelut antoivat mukavaa virikettä kiipeämiseen. Ensimmäisen kahden tunnin jälkeen ehkä jossain tolpan 27 tietämillä tunsin hetken ajan pientä kyllästymistä kiipeämiseen, kun määränpää ei ollut vielä selvästi näkyvissä. Kraaterin reunan näkee vasta melko ylhäällä. Usein jouduin turvautumaan käsiin noustessani. Kiipemisen vaativuutta ei oltu ollenkaan liioiteltu. En itse ole kovin tietoinen lajin asteikoista, mutta tämä oli vaativuudeltaan tasoa 4.

Ehkä noin neljän tunnin kiipeämisen jälkeen pääsimme polttelevin etureisin kraaterin huipulle. Jalat eivät enää tuntuneet olevan osa kroppaa, sen verran turrat ne niistä kaikista kivisistä nousuista olivat. Etureisieni soittokunta vaikeni heti nähtyäni kraaterin, jonka keskellä nousi vielä 70 metrinen Piquinho, joka on tulivuoren varsinainen huippu. Sinne oli tietenkin vielä päästävä, vaikka nelinkontin jos se sitä vaatii. Ja sinnehän mentiin.

Matka Piquinhon huipulle oli ehdottomasti siihen mennessä haastavin, mutta fiilis huipulla kumosi kaiken sen hien, väsymyksen ja uupumuksen. Söin ehkä elämäni parhaimman sämpylän, samalla kun ihailin maisemia kauas Atlantille.

Tämä on yksi niistä täydellisistä hetkistä, jolloin voi tietää kunnolla elävänsä.

Miksi kukaan ei kertonut, että alaspäin tuleminen on kaikken haastavinta?

Kadotin huipulla ajantajuni täysin. Syötyjen eväsleipien, lukuisten valokuvien ja kohmettuneiden lihasten jälkeen ymmärsimme, että nyt olisi paras suunnata takaisin alas. Picolinan huippu on todella jyrkkä ja alastulo oli aivan kaikinpuolin hirveää. Alas vierivät irtokivet pelottivat ja toivoin, ettei kukaan muu sattusi tulemaan alas hieman ylempänä. Olin luultavasti valinnut myös aivan väärän reitin. Olen sen verran noviisi kiipelijä, etten tiennyt matkan alas kestävän usein paljon kauemmin kuin itse kiipeämisen. En osannut olla kovin ihmeissäni tuon vuoristomajalla kuultuani. Sen sijaan olin huolissani siitä, ehtisimmekö takaisin ennen pimeää, joka laskeutuu kuin säkki ilta kuuden aikoihin. Olisi hyvä ehtiä alas ennen vuoristomajan sulkemista, jotta emme joudu menemään pelastuslaitokselle palauttamaan GPS-laitteita.

Etureiden huutavat, polvia kolottaa ja jalat tärisevät kauttaaltaan, kun tulen huterin askelin alas tulivuorta. En edes muista kiivenneeni samaa reittiä ylös, vaikka aivan sama reittihän se oli. Isot kivet tuntuivat kasvaneen ainakin puolet korkeammiksi, pikkukivet vierivät alaspäin kuin liukuhihna ja sumusta liukkaat askelmat toivat oman kitkerän lisäansansa taipaileelle. Tuo alastulo oli ehdottomasti ikuisuuden pitkältä tuntuva laskeutumisen jännitysnäytelmä, rapukävelyn maailmanmestaruus ja sisukkuuden multihuipentuma. Vuoristomajan pilkottaessa taas näköpiirissä, en tiennyt kumpi hetki oli lopulta merkittävämpi: huipulle vai alas pääseminen.

Vaihdettuani kengät ja istuttuamme autossa tovin, lähdimme ajamaan takaisin laaksoon. Lehmätkin näyttivät hieman iloisemmilta sitten viimenäkemän. Laaksoon päästyämme aurinko oli juuri laskenut sen verran, että Pico koreili kauniissa, rubiininpunaisessa, juhlavärityksessään ihan kuin kiittääkseen meitä vierailusta.

Pico vulcano, tulivuorelle kiipeäminen

Baco’s vineyard – majoitus viinitilalla komein merimaisemin

Tavanomaisesti en jaksa kovin paljon majapaikoista kirjoitella, mutta meidän Picon majapaikka ansaitsee todella muutaman lauseen. Picolla viinitarhat ovat kaikki aidattu laavakivillä, jotta puuskaiset ja suolaiset merituulet eivät tuhoa viiniköynnöksiä. Näiden aitauksien keskelle oli rakennettu hetki sitten muutamia söpöjä mökkejä, joissa oli kaikki tarpeellinen myös yksinkertaiseen kokkaamiseen. Jacuzzista sai ihailla täydessä hiljaisuudessa tähtitaivasta. Uima-allaskin oli vieraiden käytössä. Saimme isännöidä koko mökkialuetta tuona hiljaisen sesongin aikana ihan keskenämme, mikä ei meitä haitannut. Terassilla aamukahvia juodessa sai katsoa oikealle joko tulivuorta koko komeudessaan tai vasemmalle viinitarhoja ja aavaa merimaisemaa. Muutamat kissatkin pyörivät talon ympärillä.

Heiltä olisi voinut varata myös viininmaistelun ja kunnollisen tilakierroksen, mutta olimme niin toiveikkaita tulivuorelle kiipeämisen suhteen, ettei uskallettu varata muuta ohjelmaa. Kaiken kaikkiaan siis mahti paikka, vaatii tosin vuokra-auton sinne pääsemiseksi. Auto on saarella melko välttämätön, jos mielii yhtää Madalenan ulkopuolelle. Picolla yöpyminen on melko edullista, meillä kolme yötä maksoivat alle sata euroa.

Voit kurkata asunnon tästä.*


Pico island, sunset

Picon saari Azoreilla on todellinen yllättäjä monimuotoisuudellaan ja on matkakohde vailla vertaistaan. Tulivuorelle kiipeäminen on ehdottomasti yksi niistä elämyksistä, joita Picolla ollessa kannatta harkita. Varsinkin, jos mieli vaeltaa usein hetkiin, joissa voi todella tuntea ylittäneensä itsensä. Sen ylittämisen tuntee vielä kolme päivää kiipeämisen jälkeenkin, erityisesti portaissa.


Jukrat, joko me seikkaillaan yhdessä myös….

Seikkailija, joka rakastaa yhtälailla tuntureita kuin tropiikkia, lautalajien perässä juoksemista ja aktiviteetteja, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, mitä kivaa tehtäisiin?

2 Comments

  • Huh, kuulostaa rankalta kokemukselta. Toisaalta ne on usein niitä kaikkein palitsevimpia ja mieleenpainuvimpia, niin ainakin omalla kohdallani. Täytyy itsekin laittaa mieleen tuo tulivuori, kun joskus Azoreille tulee lähdettyä.Oliko tuolla tarjolla muuten valaankatelureissuja tähän aikaan vuodesta?

    • Pahottelen ihan super myöhäisestä vastauksesta, oon ollut kerrankin niin loma fiiliksissä, ettei ole juuri oltua läppärillä. Ehdottomasti samaa mieltä, ei liian helpolla pidä päästä! 🙂 Olihan tuolla valaanbongausretkiikin ja kuulemma oiva paikka sellaiselle, me ei ehditty niille tällä kertaa…

Vastaa