Aprés ski, after ski, affet ja rinnejatkot - mitä näitä ikinä onkaan. Parasta anyway! Olisipa elämä aina yhtä affea. Voittaako mikään hyvän laskupäivän kruunaavaa aprés skitä, jossa jengi tanssii pöydillä ja kukaan ei murjota?
Stubaier Gletscher on ehkä hieman tuntemattomampi laskettelukeskus monelle suomalaiselle. Otsikosta saattaa hieman ehkä paistaa oma henkilökohtainen kiintymykseni ja ikävä läpi, enkä voi oikein ymmärtää, että olen unohtanut täysin kertoa tästä Alppien lumivarmasta laskettelukohteesta!
Todellinen äkkilähtö. En ollut ikinä ennen tätä elokuuta lähtenyt matkalle alle vuorokauden varoitusajalla. Yllättäen kyseessä oli neljän päivän työmatka Wienissä, mutta olin lähdössä reissuun oikeasti t o d e l l a innoissani.
Elettiin vuotta 2011, kun rakastuin syvästi pieneen Stubaitalin satumaahan Itävallassa. Olin juuri valmistunut lukiosta ja vietin elämäni ensimmäistä pidempää kauttani ulkomailla. Asuin Neustift im Stubaitalin vuoristokylässä ja painoin päivät duunia Stubaier Gletscherin hiihtokeskuksen rinneravintolassa.Työpäivät olivat hirmuisen pitkiä ja alkuun väsyi helposti jo pelkkään vuorella työskentelyyn, sillä ravintola sijaitsi kolme kilometriä meren pinnan yläpuolella. Korkeuseroihin tottui kuitenkin pikku hiljaa. Hiihtokeskuksen työntekijöistä tuli silloin minulle kuin perhe, koska vietimme yhdessä niin työ- kuin vapaa-ajan. Hiihtokeskuksella oli paljon ulkomaalaisia kausityöntekijöitä ja jopa muutama suomalainenkin. Kun keväällä tuli aika sanoa hyvästit Itävallalle ja palata Suomeen, tunsin oloni oudon juurettomaksi. Muutin kesäksi takaisin vanhemmilleni...