Trinidad – Pala Kuubaa, johon uskon sinunkin ihastuvan

Kolmella sanalla: ihana, ihanampi, ihanin Trinidad. Joistain matkakohteissa iskee jo saapuessa vahva tunne siitä, että tänne voisin jäädä vaikka pysyvästi. Kuuban länsirannikolla sijaitseva Trinidad on kaupunki, johon rakastuin ensi silmäyksellä. Kaupunki lasketaan yhdeksi UNESCON maailmanperintökohteeksi ja se kuuluu Sancti Spírituisin provinssiin. Noin 75 000 asukkaan kylä on ehkä yksi idyllisimmistä kohteista, missä olen käynyt.  Olen turhan kauan viivyttänyt tämän postauksen kirjoittamista, koska pelkään, etten osaa välittää paikan eläväistä ja välitöntä tunnelmaa kyllin hyvin.

Trinidad luonnehditaan usein paikaksi, jossa aika on pysähtynyt. Liikennettä Trinidadissa on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi hektisessä Havannassa, mutta sen sijaan kaduilla kulkevat vapaasti kissat ja kanat. Tyylikkäästi rappioituneet talot ovat rakennettu vieri viereen ja ne loistavat kaikissa sateenkaaren väreissä. Ihmiset ovat hymyileväisiä ja iloisia. Paikalliset kopsuttelevat hevosillaan pitkin mukulakivikatuja tai pelaavat kaduilla dominoa tai korttia. Tuntuu, ettei kenelläkään olisi kiire minnekään. Ei ollut onneksi meilläkään, ja se taisikin kaikkia Trinidadin kissoja miellyttää.

Majoitus Trinidadissa

Me tulimme Trinidadiin suoraan Viazul-bussilla Varaderosta. Bussimatka kesti noin kuusi tuntia ja Iiro taisi matkustaa koko reissun kaksin kerroin hirveässä vatsataudin jälkeisessä kuumeessa. Emme olleet ottaneet majoitusta etukäteen, joten luotin löytäväni jonkun casa particularin perille päästyämme. Olin katsellut mahdollisia vaihtoehtoja AirBnb:stä etukäteen, mutta jostain syystä majoituksia ei pystynyt varaamaan enää Kuuban sisällä. Onneksi majoituksen saaminen paikan päällä ei ollut mikään ongelma, päinvaistoin. Sen ainoan kerran kun tunsin pientä ahdistusta, oli bussimme saapuessa Trinidadiin. Aluksi luulin kylällä olevan käynnissä vuosisadan mielenosoitus, mutta todellisuudessa kymmeniä kylän asukkaita oli saapunut bussiasemalle tarjoamaan kuvin ja esittein omia casojaan tai sitten taksikyytejä.

Iiro ei kuumeisena ja väsyneenä kestänyt tätä härdelliä lainkaan, joten minä valitsin meille summassa erään casan, jota saimme käydä vielä katsomassa ennen päätöksen tekoa. Casalle ei ollut onneksi pitkä matka ja paikan nähtyämme otimme sen heti. Meillä oli oma huone omalla kylpyhuoneella ja kattoterassilla aivan keskeisellä sijainnilla. Casan omistaja puhui ontuen englantia ja lupasi tehdä meille aamiaisen 5 CUC lisähintaan. Casamme maksoi 25CUC yöltä ja oli huomattavasti edullisempi kuin monet katsomani Airbnb:n kämpät.

Paikalliset jonottamassa juustoa

Hyvä mieli, parempi ruoka

Innokkaana ruokailijana huomasin heti ravintoloiden annosten olevan täällä huomattavasti edullisempia kuin Havannassa. Jos siis ei Havannassa raaskinut kokeilla esimerkiksi hummeria, niin suosittelen sitä viimeistään täällä! Ruoka myös maistui hieman maukkaammalta ja ravintoloiden miljööt erottuivat edukseen.

Aamupalalla oli tarjolla tuttuun kuubalaiseen tapaan kahvia (joka herättää kuolleetkin), taivaallista tuoremehua, leivonnaisia ja keksijä, juustotoasteja, munakasta sekä tuoreita hedelmiä.

Kylän sykkeestä nopeasti rannalle

Ensimmäisenä aamuna Trinidadissa casamme omistamme neuvoi meitä menemään muutaman korttelin suoraan ja sitten vasemmalle, josta pitäisi lähteä 5CUC hintainen turistibussi läheiselle Play Anconin rannalle. Ranta sijaitsee noin 12 kilometrin päässä Trinidadin keskustasta. Kun bussin löytää, ei matka kestä pitkään.

Me ultimaattisen turistin näköisinä houkuttelimme puoleemme kaikki paikalliset taksiyrittäjät, joka vakuuttelivat meille bussin jo lähteneen. Tarmokkaasti jatkoimme kuitenkin matkaa sinne, mistä bussin olisi mielestämme pitänyt lähteä. Paikalle osui myös eräs italialainen poika ja niin me päädyimme kolmisin neuvottelemaan hintaa kimppataksille, koska tamäkään taksikuski ei kuulemma tietänyt kyseisestä bussista mitään. Lopulta kaipaamamme bussi kuitenkin tuli paikalle ja me jätimme tylysti kaikki taksimiehet nuolemaan näppejään. Kaksikerroksinen näköalabussi ajaa rannalle ja takaisin muutaman kerran päivässä ja samalla lipulla pääsi matkat molempiin suuntiin. Kannattaa muistaa varoa päätänsä, jos istuu ylhäällä. Sähkölangat ja oksat tulevat muuten suuhun asti. Lisää Playa Anconista (ja pohdintaa aurinkorasvoista) voi lukea täältä.

Mikä jäi erityisesti mieleen?

Viimeinen ilta Trinidadissa. Olimme iltakävelyllä Trinidadin keskustassa ja pysähdyimme ottamaan valokuvia Plaza Mayorista. Samalla huomasin kymmenittäin turisteja istumassa läheisillä portailla kännykät kädessään, mikä on selvä wifi-stopin merkki. Kello ei ollut vielä ehkä yhdeksääkään, joten lähdimme kohti lähistöltä kuuluvaa musiikkia. Portaiden päällä oli casa de la Musica – paikka jota casamme omistaja meille jo ensimmäisenä iltana hehkutti.

Istuimme vapaana olevaan pöytään ja tilasimme mojitot jos toisetkin. Kuuntelimme mahtavaa kuubalaista salsaa ja ihmettelin, miksei kukaan tanssinut. Vieresessä pöydässä viisi paikallista miestä oli tilannut kokonaisen rommipullon pöytään ja he tyhjensivät sitä melkoisen napakalla tahdilla. Bändi vaihtui ja miehet veivät pullon piiloon. Hetken päästä yksi miehistä, joka näytti muuten aivan Vin Dieseliltä, pyysi minua tanssimaan kanssaan nopeaa salsaa. Iiro “innokkaana” tanssijana jäi tyytyväisenä pitämään pöytää, kun otin kiinni tuntemattoman kuubalaismiehen kädestä. Tiesin olevani pahasti pulassa, jos mies ei osaisikaan viedä. Onnekseni paikallinen Vin Diesel osasi asiansa, ja minä jopa nautin tanssimisesta – jopa tyhjällä tanssilattialla kaikkien katseiden edessä. Illan ensimmäinen tanssi.

Toisesta tanssista ei jäänyt enää yhtä hyvät muistot. Tällä kertaa minua haki tanssimaan samasta seurueesta eri kaveri, jonka kanssa meillä ei sitten homma toiminut alkuunkaan. Onneksi olen ujo häpeämään. Kolmannen tanssin tanssin edelleen saman kaverin kanssa, mutta tässä kohdin tanssilattialle oli jo eksynyt useita niin tasokkaita salsaajia, että istuin loppuillan innokkaana katsojana. Kaikki kolme live-bändiä, jotka ehdimme nähdä, olivat loistavia. Lähdimme takaisin hotellille pitsan kautta jo puolen yön aikaan, koska Iiro oli edelleen hieman kipeä. Tästä illasta jäi ihanat ikuiset muistot.

Trinidadissa olisi ollut mahdollista käydä erilaisialla päiväretkillä, kuten ratsastamassa läheisillä vesiputouksilla. Minä otin kuitenkin päivisin Iiron usein levätessä kaiken ilon irti meidän kattoterassista. Luin ensimmäisen kirjan ehkä vuosiin, minkä seurauksena perustin Suomessa hetimiten oman Twitter-tilini. Well done Laura Päääkkönen ja Social Selling -kirja. Välillä harjoittelin valokuvaamaan maisemia ja myös lämpimillä kattotiilillä poseeraavaa kissaa.

Trinidad teki meihin kolmen päivän aikana lähtemättömän vaikutuksen. Tänne olisin valmis palaamaan milloin vain.

Lisää Kuubasta:

Kuuba – Parhaat vinkit autenttiselle lomalle

Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi

5x miten päästä Havannan tunnelmaan

Kuuban turistikortti + 5 matkavinkkiä

Varadero – All inclusive -hotelli jätti kylmäksi

Tänään täällä blogissa ollaan taas muutaman kuukauden takaisissa “kuubalaisissa” tunnelmissa. Neljä päivää Havannan sykkeessä vietettyämme halusimme muutaman päivän ihan rehellistä rantalomaa. Olin ennestään kuullut Varaderosta kommentteja puolesta ja vastaan, mutta halusimme silti kokea kohteen vielä itse. Varadero kuuluu Matanzanin provinssiin noin  140 kilometriä Havannasta itään. Kohde on tunnettu paitsi upeista rannoistaan, mutta myös useista varsinkin pakettimatkailijoita palvelevista lomaresorteistaan, jotka kaikki lähes poikkeuksetta olivat all inclusive. Valitsimme laajasta tarjonnasta neljän tähden Hotel Ocean Vista Azulin, joka vaikutti hintaansa nähden hieman muita hotelleja modernimmalta. Hotelli maksoi kahdelta henkilöltä 160e yöltä, sisältäen siis kaiken ruuista drinkkeihin.

Hotellille päästyämme saimme käteemme rannekkeet, joilla pystyi meidät erottamaan viereisten resorttien asukkaista. Kyytipoika ajoi meidät söpöllä golfautolla huoneemme eteen ja kantoi laukkumme sisään. Innokkaana lähdimme tutkimaan hotellialuetta ja sen palveluita. Heti parvekkeemme alla oli iso uima-allas ja päärakennuksen takana oli ensimmäinen eläissäni näkemä infinitypool. Hotellilla oli myös oma mielettömän kaunis ja siisti ranta, jossa vesi oli juuri niin turkoosia, kuin lomakuvastoissakin. Tarjoilija toi meille viiniä suoraan aurinkotuoliin ja olimme kieltämättä melkoisen haltioituneita. Varadero on todellakin paratiisi ja rannat lunastivat lupauksensa.

Ruokaa oli tarjolla lähes tulkoon kellon ympäri. Hotellin aamiainen ja lounas tarjoiltiin buffetissa, jossa oli yllin kyllin vaihtoehtoja.  Illalliskohteeksi sai valita joko yhden monista ala carte ravintoloista tai buffetin. Buffetissa ruokien nimet olivat käännetty neljälle kielelle ja huomasin pian, että suurin osa ruuista oli kokattu kansainvälistä ruokailijaa ajatellen. Tarjolla oli pitsaa, ranskalaisia ja monia perinteisiä saksalaisia ruokia. Valitettavasti monet ruuat olivat myös melko mauttomia pettymyksiä. Itse olisin toivonut paljon enemmän perinteisiä karibialaisia ruokia, joissa olisivat luultavasti paikallisten kokkienkin taidotkin päässeet paremmin esille. Ensimmäisenä päivänä lounastimme buffetissa, jonka jälkeen Iiro pian viettikin koko seuraavan vuorokauden meidän hotellihuoneessa. Iltaisin olisi ollut tarjolla monelaista (bile)ohjelmaa, mutta rantapäivästä väsyneenä ja Iiron huonon voinnin takia jätimme ne välistä.

Kun Iirolle ei seuraavana aamuna ruoka vielä ruoka maistunut, kävin itse buffetissa aamupalalla. Seurasin vierestä muiden turistien touhua. Vieressäni istui saksalainen vanhempi perhe, joka oli ilmeisesti noussut sängystä ylös väärällä jalalla. Yleensähän ei saisi ihmisiä tuijottaa, mutta en vain voinut olla salakuuntelematta. Tarjoilija oli juuri kaatanut kahvia viereisessä pöydässä ja mennyt täyttämään kahvitermaria. Tästäkös sitten alkoikin saksalaisen naisen valitusvirsi, kun hänelle ei tultu kaatamaan kahvia samalla sekunnilla, kun hän oli pöytään istunut. Buffetissa oli samalla hetkellä noin sata muutakin ihmistä syömässä. Nainen mutisi kuinka: “olisin minäkin ottanut kahvia” ja alkoi heiluttamaan omaa kuppiaan ilmassa. Tunsin syvää myötähäpeää. Onneksi kyseistä kohtausta ei tainnut nähdä kovin moni. Kun nainen sai pian tämän jälkeen kahvia, ei tämä kyseinen rouva viitsinyt edes katsoa tarjoilijaa kohti, puhumattakaan kiittämisestä. Tämän jälkeen aloimme kutsua Iiron kanssa buffettia sikasyöttöläksi, koska valitettavasti suurimmalta osalta turisteja olivat jääneet peruskäytöstavat ilmeisesti kotimaahan.

Vietin paljon aikaa itsekseni altaalla, jossa juttelin aina välillä kahvin lomassa muiden turistien kanssa. Varadero oli monelle kohde, jonne he olivat tulleet viettämään helppoa ja rentouttavaa lomaa. Useimpien suunnitelmiin ei kuulut mitään muita Kuuban kohteita, vaan he olivat aikeissa viettää pari viikkoa pelkästään nauttien hotellin ympäristöstä. En oikein tiennyt, mitä ajatella. Tiedän, ettei omatoimimatkailu ole kaikille se mielyttävin tapa matkustaa, mutta olin kuitenkin turistien puolesta harmissani siitä, etteivät monet turistit, jotka Varaderossa viikkonsa viettävät, pääse näkemään sitä autenttisempaa Kuubaa Varaderon ulkopuolella. Varadero on rantakohde ainoastaa turisteille, sillä paikallisille ei ole siellä mitään muuta kuin työpaikkoja. Jo Havannassa moni paikallinen pyöritteli silmiään, kun kerroimme seuraavaksi suuntaavamme Varaderoon. Paikallisten mukaan kohteella ei ole kuulemma mitään tekemistä oikean Kuuban kanssa. Olin heidän kanssaan valitettavan samaa mieltä.

Pohdin eräässä postauksessani sitä, onko vaihtoehtoismatkailu kestävämpää, kuin pakettimatkailu.

“Muistan kestävän matkailun kurssilta, kun professori Jarkko Saarinen esitti ensimmäisen luennon alkuksi kysymyksen: kumpi on haitallisempaa, vaihtoehtoismatkailu vai pakettimatkailu. Vastaus oli kaikkien kurssilaisten yllätykseksi vaihtoehtoismatkailu, koska se luo uusia kohteita massaturismille.”

Muutaman päivän all inclusive hotellissa vietettyämme, en voinut olla pohtimassa kyseisen konseptin eettisyyttä. Ainakin kyseiset Varaderon pakettimatkat oli mielestäni kaukana kestävästä matkailusta. Pelkästään taloudellisen kestävyyden kannalta ajateltuna, kun useat suuret hotellikonseptit ovat mitä luultavammin kansainvälisiä, siirtyy jo matkailusta muodostuvista tulovirroista suuri osa alueen ulkopuolelle ja tulot eivät jää alueelle paikallisten yhteisöjen ja yksilöiden käytettäväksi.  Kun monet hotellin vieraista saavat kaikki tarvitsemansa palvelut hotellista, ei heidän edes tarvitse käydä kokeilemassa muita kohteen tarjoamia paikallisten pitämiä palveluita. Toisin sanoen turistit lentävät kohteeseen, kuluttavat kohteen resursseja, tukevat taloudellisesti kansainvälistä hotellimogulia ja jättävät jälkeensä ilmansaasteet ja jätteet. Toki konsepti työllisti näkemäni mukaan lähinnä paikallisia, mutta huomasin myös samojen tyttöjen tarjoilevan ruokaa buffetissa aamuvarhaisesta iltamyöhään. En voi myöskään uskoa, että pullollaan notkuvista buffeteista ei jäisi hirvittävää määrää ruokaa yli. Miteköhän mahtaa olla kierrätyksen laita? Myöskin ylenpalttinen vedenkulutus uima-altaisiin ja muihin vesiaktiviteetteihin pisti hieman silmään. Omaa hotelliamme myöhemmin tutkittuani, huomasin kyseisen H10-kejun omistavan 55 hotellia 18 eri kohteessa, lähinnä Euroopassa ja Caribialla…

Matkailu on pitkälti valintoja ja (ranta)lomailijoita on moneen lähtöön. Kaksi yötä Varaderossa olivat meille tarpeeksi. Jos olisin nähnyt Kuubasta pelkän Varaderon, hieman kärjistetysti ilmaistuna tuskin kehtaisin edes kertoa käyneeni Kuubassa. Me olimme Iiron kanssa molemmat tämän kokemuksen jälkeen vahvasti yhtä mieltä siitä, etteivät all inclusive -hotellit ole meidän juttu. Hintaansa nähden 80e päivässä henkilöltä, sisältäen kaiken, on kohtuullisen vähän, mutta se mitä sillä rahalla saimme, jätti lopulta melko kylmäksi. Samalla summalla olisin mielummin tutustunut paikallisiin ihmisiin, kokenut autenttisempia elämyksiä ja syönyt paikallisten paladareissa.

Mielellään kuulen muidenkin kommentteja ja kokemuksia aiheesta puolesta ja vastaan! 🙂

 

Playa Ancon ja muuttunut suhteeni aurinkorasvoihin

Kuinka moni haaveilee tällä hetkellä rantalomasta? Taitaa näillä sateisilla talvikeleillä yhdellä jos toisella mieli haikailla kohteeseen, jossa saa vain nauttia auringon paahteesta omilla poskipäillä ja imeä pillillä kookosvettä suoraan tuoreesta kookoksesta. Taustalla aallot liplattavat lempeästi ja palmut huojuvat mukavasti trooppisessa tuulessa. Auringon vaalentamat sotkuiset hiukset roikkuvat merivedestä märkinä pitkin selkää ja et edes tiedä mikä viikonpäivä on kyseessä. Täällä ainakin bingo!

Omalla kohdallani haaveilen aina ensimmäiseksi kohteesta, joissa ei vaatetuksena tarvita kuin bikinit ja flip flopit. Rakastan rentoa rantaelämää, mutta harvemmin kuitenkaan jaksan koko päivää vain kerätä rusketusta rannalla. Kaipaan usein pientä aktiviteettia loikoilun ohelle. Kuuban Trinidadin läheisyydessä sijaitseva ranta Playa Ancon on täydellinen rantapäivän viettoon. Ranta on vielä suhteellisen rauhallinen, koska resortteja löytyy vain kourallinen. Pitkää rantaviivaa pitkin voi kuka vain hetkeksi unohtaa oman arkensa ja pysähtyä vain nauttimaan lähes ilmaisista mojitoista rantapyyhkeelleen. Ehkä jossain kohtaa sinulta kysytään, haluatko lähteä snorklailemaan merelle. Korallejakin voi kyseisellä reissulla nähdä, mutta niitä en lähtisi ensisijaisesti metsästämään.

Olen aina ollut kovin onnekas siinä mielessä, että olen aina ollut suhteellisen terve. Jos oma terveys on kunnossa, ei silloin oikein osaa kantaa huolta asioista, jotka eivät itseä sillä hetkellä kosketa. Kovinkaan monea tuskin kiinnostavat verenpainelääkitykset tai malarian estolääkkeet, ennen kuin diagnoosi koreilee jo paperilla. Minullakin unohtui Aasiassa kolmen kuukauden reppureissun aikana tyystin varoitukset hyttyskarkotteista ja pitkistä vaatteista, joilla voisi malariaa tai dengueta ehkäistä. Huolettomasti vain painelin menemään kohti uusia seikkailuja. Kummasti varoitukset palasivat mieleeni, kun makasin uuden vuoden aattona neljänkymmenen asteen kuumeessa ensiavun tippaletkussa dengue-diagnoosini kanssa.

Olen perus mentaliteetiltani melko huoleton, enkä välitä stressata kaikista mahdollisista matkailun vaaroista etukäteen. Turhaan sitä käyttää energiaa murehtimiseen, mitä voisi mahdollisesti sattua. Vasta kun itselle käykin jotain, alkaa aivan eri tavalla kiinnittämään huomiota asioihin. Denguen jäkitarkastuksessa Suomessa hätääntyneenä utelin, voinko enää lähteä matkalle dengue-alueelle. Lääkäri vastasi, että riski sairastua uudelleen on minimaalisen pieni ja voit yhtä hyvin jäädä myös Suomessa huomenna auton alle. Alright!

Omalla kohdallani tunnustan, että olen ollut maailman huonoin aurinkorasvojen käyttäjä. Mielestäni rasvoilla läträäminen ennen aurinkoon menoa ei vain yksinkertaisesti ole sitä kaikista mukavinta puuhaa, saatika että uskoisin niiden vaikutukseen. Olen siitä mielessä onnekas, etten vaaleudestani huolimatta pala auringossa kovinkaan nopeasti. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei auringolta suojautuminen olisi tarpeen. Muutaman kerran elämäni aikana olen silti kärvistellyt punaisen ihoni kanssa ja vasta kesänä aloin ensimmäistä kertaa ottamaan selvää erilaisista aurinkorasvoista.

Aiemmin olen mieltänyt kaikki aurinkorasvat vain kemialliseksi humputukseksi, jota myydään ihmisille siinä uskossa, että ne suojaisivat täydellisesti ultraviolettisäteilyltä ja ihosyövältä. Kriittisyyttäni on puoltaneet myös tutkimukset, joissa on todettu aurinkorasvojen olevan haitaksi niin itselle kuin ympäristölle, sekä mahdollisesti jopa lisäävän ihosyöpien riskiä. Aurinkorasvat jaoitellaan pääpiirteittäin kemiallisiin ja fyskaalisiin rasvoihin. Kemiallisissa rasvoissa teho useimmiten perustuu siihen, että UV-suodatin imee UV-säteet itseensä, kun taas fysikaalisissa aurinkorasvoissa UV-säteet heijastuvat pois iholta. Fysikaaliset aurinkosuojat ovat usein luonnonmukaisempia vaihtoehtoja. Varsinaiseksi aurinkorasva-asiantuntijaksi en kuitenkaan tässä kohtaa aio heittäytyä, koska mielestäni henkilökohtainen pohjatieto, omat mieltymykset ja uskomukset valikoivat aina kaikesta saatavilla olevasta tiedosta sen, mihin kukin sillä hetkellä haluaa perustaa oman mielipiteensä.

Viime kesänä päädyin kokeilemaan ystävältäni luonnonmukaista Algamariksen aurinkosuojaa, joka levittyi ja imeytyi ihoon hyvin. Tuoksukin oli miellyttävä! Muistan lapsuudestani ne karseat paksut aurinkorasvat, jotka vain maalasivat ihon vielä entistäkin valkoisemmaksi. Eipä enää! Kiinnostukseni luonnonmukaisiin tuotteisiin on viime vuosina nostanut päätään ja päätin itsekin antaa aurinkosuojille uuden mahdollisuuden. Ennen Kuuban matkaa hankin pitkästä aikaan ihan ihka oman aurinkosuojan. Pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen päädyin Biosoliksen aurinkosuojaöljyyn. Viime reissulla löysinkin itseni rasvailemasta itseäni päivittäin. Tässä öljyssä suojakerroin on 20 ja itsellenikin yllätyksenä öljy kimalteli iholla kauniisti.

Edelleenkin olen hieman epäileväinen sen suhteen, onko aurinkosuojien vaikutuksia tutkittu pitkällä tähtäimellä tarpeeksi, varsinkin synteettisten suojien kohdalla. Kemikaalitärpätit siirtyvät iholta aina suoraan vesistöihin, minkä jälkeen ne löytyvät pikkuhiljaa seuraavalta aterialta. Oma mielipiteeni aurinkorasvoja kohtaan muuttui siinä kohtaa, kun huomasin luonnonmukaisten fysikaalisten aurinkosuojien olevan jopa nykyisin ihan mielyttäviä käyttää, sekä olevan samalla myös parempi vaihtoehto itselle ja varsinkin ympäristölle. En usko niiden käytöllä olevan haittaakaan.

Millainen on sinun suhteesi aurinkorasvoihin?

Psst! Vielä voit osallistua Matka 2018 -lippujen arvontaan!