Huhtikuun ensimmäisenä aurinkoisena viikonloppuna mietimme ystäväni kanssa jotain kivaa päiväretkikohdetta Turun lähistöltä. Ystäväni työkaveri taisi suositella Kaasivuorta, Turun eteläisen saariston korkeinta kohtaa.
Mielikuvissani luulin, että tarvitsisi kuulua avantouintiseuraan, ostaa Umbron kokouimapuku, saunamyssy, nimikoitu pefletti ja avantotossut. Onneksi olin kovin väärässä. Lukemalla lisää löydät vinkkejä miten päästä alkuun ja missä Turussa voi lajia helposti kokeilla.
Uusi vuosi ja uudet kiehtovat matkat ja muut kujeet! En tiedä sinusta, mutta itselleni vuoden vaihde on mahtavaa aikaa keksiä uudet haaveet ja tavoitteet. Mitä kokeneena, nähneenä tai oppineena haluaisit nähdä itsesi tasan vuoden päästä?
En voi tällä hetkellä oikein uskoa, etten ole tänä jouluna lähtenyt mihinkään pahinta hössötystä pakoon. Eikä se oikein harmitakaan, päinvastoin.
Saran ideaa lainaten innostuin kokoamaan matkailuaiheisia mysteereitä ja mietteitä yhteen. Pölöimmät kysymykset voikin sitten laittaa tämän ensilumiflunssan piikkiin.
Ensimmäinen blogipostaukseni tuli ulos tasan vuosi sitten, mikä taitaa tarkoittaa blogini ensimmäistä virallista syntymäpäivää. Tästä sen huomaa, kuinka nopeasti aika kuluu! Vuoden aikana on ehtinyt tapahtumaan uskomattoman paljon ihan bloggaamisen aloittamisesta valmistumiseen ja oman yrityksen perustamiseen. Onnekseni aloitin blogin ennen siirtymistä työelämään, sillä muuten homma olisi saattanut jäädä pelkästään ajatuksen tasolle.
Kevät on täällä, jee! Pitenevät päivät tuovat hirveästi lisää energiaa. Viimeiset kuukaudet ovat menneet ihan laittoman nopeasti ja on oikein tervetullutta hengähtää välillä nauttimaan auringosta ja pidemmistä päivistä. Tartuin helmikuussa uusiin työhaasteisiin Color Obstacle Rushin tiimissä ja samalla olen kirjoitellut gradua valmiiksi. Edellinen henkilökohtaisempi kuulumispostaus tuntui olevan melko suosittu, joten päätin nyt kirjoitella viime aikaiset kuulumiset tänne ihastusten ja ahdistusten muodossa. Viikot ovat olleet täynnä monenlaisia minulle uusia asioita, mutta niinkuin sitä sanotaan: “life begins at the end of your comfort zone.” Kuvat ovat helmikuulta, kun vietin yhden päivän Zürichissä. Ahdistukset: Pakettiautolla Pariisin aamuruuhkassa En ollut ikinä ennen ajanut...
Elettiin vuotta 2011, kun rakastuin syvästi pieneen Stubaitalin satumaahan Itävallassa. Olin juuri valmistunut lukiosta ja vietin elämäni ensimmäistä pidempää kauttani ulkomailla. Asuin Neustift im Stubaitalin vuoristokylässä ja painoin päivät duunia Stubaier Gletscherin hiihtokeskuksen rinneravintolassa.Työpäivät olivat hirmuisen pitkiä ja alkuun väsyi helposti jo pelkkään vuorella työskentelyyn, sillä ravintola sijaitsi kolme kilometriä meren pinnan yläpuolella. Korkeuseroihin tottui kuitenkin pikku hiljaa. Hiihtokeskuksen työntekijöistä tuli silloin minulle kuin perhe, koska vietimme yhdessä niin työ- kuin vapaa-ajan. Hiihtokeskuksella oli paljon ulkomaalaisia kausityöntekijöitä ja jopa muutama suomalainenkin. Kun keväällä tuli aika sanoa hyvästit Itävallalle ja palata Suomeen, tunsin oloni oudon juurettomaksi. Muutin kesäksi takaisin vanhemmilleni...
Rauhaton sieluni kaipaa aina aika ajoin kaukomaille, mutta mikään ei silti voita sitä tavallista elämää Suomessa. Sinne on aina mahtava palata reissuilta ja viettää sitä ihan normaalia arkea. Voi kuinka onnellinen olen siitäkin, että saan lentää jouluksi kotiin täältä Leipzigista! Suomi 100 -päivän kunniaksi esittelen omat suosikkini kotimaasta. Oma instafeedini paljasti loppujen lopuksi aika helposti teemoittain, missä vietän eniten aikaa Suomessa. Tai ainakin paikat, joissa olen innostunut kuvaamaan eniten. 😉 Mökillä Pirkanmaalla Vietin kaikki lapsuuden kesät näissä maisemissa. Nykyisin kesät ovat mukamas niin kiireisiä, ettei tänne ehdi enää kuin kerran tai kaksi kesässä. Ne ovatkin useimmiten koko kesän rentouttavimmat päivät,...