Ghent, Belgia – Vinkkejä mitä nähdä, tehdä ja syödä

*sisältää kaupallisia linkkejä

Kirkot ja museot näyttävät olevan hakutuloksien perusteella kaupungin ainoa nähtävyys

Kirkkoja, kirkkoja ja vielä pari kirkkoa – sitä saa, kun syöttää hakukoneeseen Ghent ja etsii kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä ja aktiviteetitteja. Seikkauiluiden sijaan aloin pohtia sitä, mihinkähänlaiseen kohteeseen sitä ollaan oikein lähdössä työmatkalle. Pari museota saattoi hakutuloksissa myös vilahtaa. Toiveet vireästä ja boheemista belgialaisesta kaupunkiseikkailusta laantuivat hiljalleen.

Miten kävikään? Ghent kietoi minut jännittävään syliinsä jo heti saavuttuani asuntoomme, enkä olisi koko kaupungista halunnut lopulta edes lähteä.

Ghent on Belgian kolmanneksi suurin kaupunki

Oli syyskuun alku ja olin juuri saapunut kaupunkiin vailla varsinaisia suunnitelmia ja toiveita siitä, mitä kaupungissa oikeastaan haluaisin kokea. Matka oli ollut hieman pidempi, koska olin edullisempien lentojen vuoksi lentänyt Amsterdamiin Brysselin sijasta. Ghent on junalla noin parin tunnin ja yhden vaihdon päässä Amsterdamista. Brysselistä junamatka olisi ollut suunnilleen tunnin verran.

Ghent on Brysselin ja Antwerpenin jälkeen Belgian kolmanneksi suurin kaupunki. Eläväinen kaupunki on omiaan vähintäänkin pitkän viikonlopun viettoon, sillä kaupungin kiehtovuus paljastuu hiljalleen. Voi tosin olla, että puhun vain omasta kokemuksestani. Kun luovuin siitä ajatuksesta, että kaupungilla on tarjottava paljon muutakin kuin kirkkojen torneja, aloin näkemään kaupungin uusin silmin. Ainakin tämän matkan suhteen olin antanut ennakkoluulojen vaikuttaa tähän reissufiilikseen harmittavan paljon. Voisin myös myöntää, ettei Belgia ole koskaan ollut kovinkaan korkealla unelmieni matkakohteiden joukossa.

ghent river side
Ghent, kanaali
Eveliina tyllinen, Ghent

Taisin katua ennakkoluulojani päästyäni vanhaan kaupunkiin – mitä oikein nähdä?

Voisin palata Ghenttiin ihan milloin vain. Ihmiset kaupungissa selvästi nauttivat elämästään. Keskustan läpi kulkevissa kanavissa ihmiset suppailivat, kelluivat kumiveneillä ja reissasivat turistiveneillä. Upeat rakennukset, lukuisat kanaalit ja ne kirkot sekä linna elävöityvät paikallisten ansiosta. Mitä siis nähdä Ghentissä? Itse suosittelen rauhallista tutustumista kävellen erityisesti vanhan kaupungin katuihin. Tulet luultavasti näkemään yhden kauneimmista ja eloisimmista kaupungeista, joissa historia ja elämänilo tanssivat omilla liikkeillään, joiden rytmiin sinunkin on helppo hypätä mukaan.

Pölyttyneet ennakkoluuloni karisivat, kun näin miten Ghentin useat kirkot ja linna toimivat vanhan kaupungin vaikuttavana ytimenä, joiden ympärille koko muu vanha kaupunki on muodostunut. Ihastuin erityisesti Gravensteenin linnaan, joka on kokenut vuosien saatossa monenkirjava historiaa jo 1100-luvulta. Flanderin kreivit asuivat linnassa vuoteen 1358 saakka, jonka jälkeen linna on toiminut muun muossa tuomioistuimena, vankilana, rahapajana ja puuvillatehtaana. Nykysin monet paikalliset menevät linnassa naimisiin. Visit Ghentin sivuilta voi ostaa linnaan opastetun audiokierroksen, jonka olisin ehkä itsekin kuitenkin halunnut kokea.

Ghent, more than a one night stay

-Visit Ghent

Friday Ghent -asunto oli yksi suosikkipaikoista, joissa olen Euroopassa yöpynyt

…varsinkin jos sattuu saamaan ylimmän kerroksen huoneen valtavalla kattoikkunnalla, josta näkymä oli mieletön. Vanhan kaupungin syleilyssä sijaitsevan asuntomme kattoikkunasta saattoi jo nähdä näiden kirkkojen tornit ja Castle of Counts -linnan tornit. Ihastuin näkymään välittömästi, mutta maisema ei ollut todellakaan asunnnon ainoa kokokohta. Asunnossa oli ehkä noin neljä kerrosta, lukuisia pieniä portaikkoja, kauniita rustiikkisia tiiliseiniä, puisia tasoja ja vanhoja kauniita yksityiskohtia. Hyllyssä myytiin omaa olutta ja kämpän ulkopuolella oli upotettu seinään jokin kaunis patsastaideteos.

Oli fiilis, kun olisi asunut jossain museossa – sellaisella kiehtovalla tavalla. Asunnossa oli sängyt kahdeksalle ja omia huoneita ainakin neljä, jos pysyin asunnon kerroksista ollenkaan laskuissa. Lisämaksusta sai myös parkkipaikan, mikä oli iso plussa, sillä kaupungissa ei juuri parkkipaikkoja ollut. Muutenkin etenkin vanhassa kaupungissa ajetaan todella vähän yksityisautoilla. Ehkä heittämällä yksi mun suosikkiasunnoista työmatkoilla, tilaa isommallekin porukalle.

Kurkkaa lisää asunnosta tästä Booking -linkistä.*

gent kaupunki kaunis maisema
ghent
ghent kanaali

Ghent – mitä ja missä syödä? Jos hyvät ravintolat kiinnostavat, tuskin petyt

Vielä en ole ehtinyt edes hehkuttamaan kaupungin ravintoloita…. parhain yllätys kaupungissa oli ehdottomasti ravintolatarjonta. Olen melkoisen varma, että kaikki michelin tähtien jakajat varmaankin asuvat Ghentissä, sen verran tiuhassa oli suosituksia ja tähtiä ravintoloiden ikkunat täynnä. Olisipa ollut useampi ilta aikaa käydä ulkona syömässä, monta hyvää jäi vielä kokeilematta.

Tässä muutamia meidän suosikkeja. Parhain ravintolakokemus oli ehdottomasti Aroy Aroy, kokeellinen thairuokapaikka, josta sai maistelumenun kanssa valita parituksen joko paikallisilla pienpanimo-oluilla tai natuviineillä. Heidän nettisivu ei paljoa menusta paljasta, mutta antaisin heidän yllättää – meidän kohdalla oli ainakin yksi parhaista ruokaelämyksistä moneen aikaan.

Edellisenä iltana oli tarkoitus mennä syömään Kin Khao – nimiseen ravintolaan thaimaalaista, mutta heillä oli lappu ovella iloitsemassa lomasta. Seuraavaa vaihtoehtoa ei tarvinnut kauaa miettiä, kun viereieseen Royal India -ravintolaan näytti olevan jonoa ulos asti. Kuinka monta kertaa olet nähnyt intilaiaseen jonon kadulla? Jep. Intialaiseksi ravintolaksi olikin aivan hitti! Jos jotain vinkkiä antaisin, niin älä yritä väkisin syödä kaikkea – ähky on muutoin taattu. Tässä vielä muutama ravintola, joiden ohi kävelimme, mutta mielummin olisimme astelleen sisään:

Bodo. Sijanti aivan Graventeen linnan kupeessa. Michelinin Bib Gourmand-merkintä jo viisi vuotta putkeen.

Roots. Viehättävän oloinen paikka ja menu saanut kehuja arvosteluissa.

Amatsu. Japanilainen ravintola, jonka koko ikkuna oli täynnä suosituksia useilta vuosilta.

Sen sijaan ravintolat siinä Graslein varrella välttäisin. Ainakin yksi floppi testattiin koko tiimin voimin, josta yksimielisesti todettiin ravintolan luottavan sijantiinsa.

Ghentissä voisit nähdä myös nämä:

Matkaa edeltävänä iltana vein aktiviteettiselvitykset hieman ensimmäisiä hakutuloksia pidemmälle. Innostuin kolmesta paikallista viinitilasta ihan kaupungin laitamilta. Harmikseni he olivat kaikki sulkeneet ovensa jo siltä kesältä. Wijndomein Vandersteene oli käsittääkseni juuri voittanut palkinnon parhaasta belgialaisesta viinistä, mitä hollanninkielisistä sivuista nopeasti ymmärsin. Laitan nuo viinitilat tähän alle, jos sulla sattuisi olemaan parempi tuuri reissuajankohdan suhteen.

Wijndomein Waes

Wijndomein Nobel

Wijndomein Vandersteene


Lyhyesti: Ghent on kaupunki Belgiassa, mikä todellakin kannatta painaa mieleen.

Ghent kirkko maisema

Jukrat, joko me ollaan Instagram ja Facebook kavereita?

Utelias turkulainen seikkailija, joka matkoilla pakollisten nähtävyyksien sijaan rakastaa löytää luontokohteita, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Vapaus, adrenaliinikiksit ja käsilläkävely viehättävät. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, toivottavasti viihdyt!

8 Comments

  • Minua Belgia kohteena kyllä kiinnostaisi, en ole siellä vielä päässyt käymään. Useimmiten luontokohteet ovat päälimmäisenä reissuun lähtiessä mielessä, joita sitten tulee yhdistettyä myös kaupunkeihin. Belgian osalta ne itseäni erityisesti kiinnostavat luontokohteet puuttuvat, jonka vuoksi siellä ei vielä ole ehkäpä tullut käytyä Jotenkin tuo belgialainen kaupunkimaisema, mitä kuvista on päässyt näkemään, kiehtoo todella paljon. Olenkin varma, että pitäisin esim. Ghentista, ja maasta yleisemminkin kovasti.

  • Tällaiset matkat on usein onnistuneita, kun reissuun lähtee vähän jotenkin epäröiden ja ei niin suurin odotuksin ja sitten se kohde vaan tulee ja yllättää! <3 Ghent näyttää kyllä tosi kauniilta ja muistuttaa vähän myös Bruggea, missä haluaisin kans käydä. Ehkä Ghent on vähemmän turisteisempi ja aidompi? Belgia on ehkä jäänyt sivurooliin Euroopan matkailussa, monilla saattaa tulla vain politiikka ja Brysseli siitä mieleen. Belgiaan on ollut matkahaaveita ennen koronaa, mutta saas nähdä koska sinne päästäisiin lähtemään :) Ghentin kuvat vakuutti kyllä vielä entisestään! Tarkoitus olis kans just kiertää enemmän Hollantia ja Belgiaa kun niin vierekkäin ja pieniä maita ovat. Ja tuo sun näkymä majapaikasta, aivan ihana! Punatiiliset katot on niin hienoja!

  • Hollanti ja Belgia on vielä tulevien matkakohteiden listalla itsellä. Ja miten helppoa olisi käydä molemmissa maissa ja vielä muuallakin samalla reissulla. Ihania kuvia ja etenkin asuntosi😃

  • Täälläkin yksi, joka ei ole vielä päässyt käymään Belgiassa. Mutta mikä siinä onkin, että kaupunkien nähtävyyksiä hakiessa tulee aina ensimmäisenä lista kirkoista? Kirkkoja kun on kaikkialla, niin miten juuri nämä kirkot sitten eroavat kaikista maailman muista kirkoista? Hirveä homma sitten aina etsiä niitä kiinnostavia kohteita sieltä listalta :)Mutta siis Ghent kuulosti aivan ihanalta kohteelta. Minäkin tykkään siitä, kun joku paikka pääsee yllättämään tunnelmallaan. Usein näitä paikkoja kohtaan ei ole mitään odotuksia, ja niiden parasta antia onkin lopulta vaikea kuvailla.

  • Gentissä poikkesimme muutama vuosi sitten, mutta jotenkin jäi takaraivoon, että pitäisiköhän siellä käydä uudelleen sitten joskus - ehkä jo nyt - kun St. Bavon katedraali alttarikaappi, joka tunnetaan myös nimellä The Adoration of the Mystic Lamb on taas nähtävissä. Käyntimme aikaa se oli restauroitavana. Meikäläisellä Belgiasta ja ruuasta tulee kyllä ensimmäisenä mieleen belgialaiset vohvelit, joita tulee kyllä melkein joka kerta tuolla suunnalla syötyä jonkun kadunkulman kioskista tai kahvilasta :-)

  • Ghent on mulla kokonaan kokematta ja edellisestä Belgian reissustakin on jo useampi vuosi. Näyttääpä kyllä hienolta kuvissa ja ruokaa kehuttaessa olen jo melkein pakkaamassa.Miksi muuten juurikin eri Aasian maiden keittiöt ovat Ghentissä hyviä? Löytyykö sieltä myös laadukasta perinteisempää belgisapuskaa? Itse tykkään maistella nimenomaan paikallisista perinteistä ammentavia sapuskoita, joten ihan lyhyemmällä reissulla jätän esim. japanilaiset ruoat mieluummin Japanin visiiteille, ellen sitten asu paikassa niin pitkään, että tarvitsen vaihtelua. Sitten on poikkeuksia, jos esim. tietty kansallisuus on ollut pitkään laajasti edustettuna ja tuonut oman ruokakulttuurinsa alueelle ja luonut siitä jotakin ihan uutta. Muuten Belgiassa valintani on ehdottomasti se perinteinen belgipubi rouheine ruokineen.

  • Siis en kestä! <33 Aivan ihania kuvia tosi kauniista maisemista ja paikoista. Olen kyllä aina pitänyt Belgiaa mielenkiintoisena vaihtoehtona, mutta sait kyllä kiinnostuksen heräämään ihan uudella levelillä tällä postauksella. Pakko ensi vuonna päästä käymään täällä, vaikuttaa super kivalta paikalta. Tuo teidän majoitus näyttää myös ihanalta, juuri sellaisen kuuloinen josta itsekin pidän yleensä reissuilla kun majoitusta valitsen. Täytyy siis pitää se mielessä! :) Kiitos hyvistä vinkeistä ja inspiraatiosta!

  • Tuli melkoinen Belgian kuume tästä blogista! En ole koskaan käynyt Alankomaissa enkä Belgiassa, ja jos ei kummempia satu, Belgia ja Ghent kuuluvat ensi kesän matkaohjelmaan. Ihania kuvia!

Vastaa