Kestävä matkailu: vaihtoehtois- vai pakettimatkailu?

Yliopiston kestävä matkailu -kurssi avasi silmäni, kun professori Jarkko Saarinen esitti ensimmäisen luennon alkuksi kysymyksen: kumpi on haitallisempaa, vaihtoehtoismatkailu vai pakettimatkailu. Vastaus oli kaikkien kurssilaisten yllätykseksi vaihtoehtoismatkailu, koska se luo uusia kohteita massaturismille.

Vaihtoehtoisturistit pyrkivät koluamaan maailman kolkkia, joissa ei muut ole vielä käyneet. Pikku hiljaa niiden turismi alkaa kasvaa ja lisää reppureissaajia saapuu kohteeseen. Matkailukohteen kantokyky ylittyy, koska varsinkin kehitysmaissa kohteen matkailusuunnittelu on heikkoa ja kohteen infrastruktuuri ei ole suunniteltu niin suurelle väkimäärälle. Silloin matkailu usein aiheuttaa kohdemaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Monikansalliset yhtiöt valloittavat kohteen pilkkahinnalla ja pakettimatkailijat löytävät kohteen. Turistien tuomista rahavirroista vain murto-osa jää paikallisväestölle. Mukavuudenhaluinen turisti usein ruokailee mielummin tutusti mäkkärissä, kuin paikallisten pitämässä puljussa.

Matkailuopintojen myötä olen oppinut myös näkemään matkailua uusin silmin ja pikku hiljaa kestävä matkailu on herättänyt mielenkiintoni. Monesti ajatellaan, että kestävä matkailu rajoittuu vain matkailun ympäristöllisiin haittoihin, mutta se kattaa myös sosiaalisen ja taloudellisen puolen matkailusta. Myönnän kyllä – olen kestävän matkailun innokas puolestapuhuja, mutta omissa valinnoissani on silti vielä paljon parantamisen varaa.

kestävä matkailu venetsia

En ehkä ikinä unohda samaisen kurssin esimerkkiä Owahimboista. Owahimabat ovat afrikkalainen heimo Namibiassa, jotka ovat eläneet melko erillään muista kansoista. Heidän kulttuuriinsa kuuluu ihon värjääminen okralla ja rasvalla, mikä suojaa heitä auringon paahteelta. Heimon naiset tapaavat kulkeä yläosattomissa. Erikoinen ja autenttinen afrikkalaisheimo herätti pikku hiljaa vaihtoehtoismatkailijoiden kiinnostuksen ja läheisestä kylästä alettiin järjestämään kiertosafareita Owahimbojen asuinalueille. Palkaksi vierailusta turistit tuovat heimolle jauhoja ja muita elintarvikkeita. Owahimbat ovat äärimmäisen huonosti kouluttautuneita, mutta yhteisö kieltää varsinkin tyttölapsia menemästä kouluun, koska pelkäävät heidän imevän muiden kulttuurien vaikutteita ja kadottavan omalle heimolleen tyypillisen pukeutumistavan, minkä pelätään karkoittavan turistit. Turistien tuomat elintarvikkeet auttavat lyhyellä aikavälillä heimon selviytymistä, mutta kouluttautuminen toisi heimolle hyötyä pitkällä aikavälillä.

venetsia kestävä matkailu

Tiesittekö muuten, että romantiikan kiiltokuvakaupunki Venetsia uhkaa autioitua? Turistien myötä hinnat kaupungissa ovat nousseet pilviin, eikä paikallisilla ole enää varaa asua kaupungissa. Varsinkin lapsiperheet äänestävät jaloillaan ja muuttavat muualle. Venetsian väkiluku on virallisesti reilut 250 000, mutta vain hieman yli 50 000 enää asuu itse kaupungissa. Paikallisille suunnatut palvelut siirtyvät paikallisten mukana ja tilalle rakennetaan turisteille kalliita ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Laskemien mukaan Venetsia on vuoteen 2030 mennessä tyhjä asukkaista ja kaupunki muuttuu museoksi. Venetsiaa yritetään elvyttää luomalla työpaikkoja matkailun ulkopuolelta. Paikallisten poismuutto ei ole kaupungin ainoa murhe, sillä kaupungin perustuksen meinaavat pettää ja se on vajota maan alle. Lisäksi lisääntyneet valtavat tulvat piinaavat kaupunkia. Lisää tästä.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kaupungin sydän Pyhän Markuksen tori peittyi tulvaveteen kymmenen kertaa vuodessa. 1980-luvulla vesi ylti siellä polvia ylemmäksi 40 kertaa vuodessa, nykyään jo yli 60 kertaa. Puiset jalankulkusillat, passerellat, ilmestyvät kaduille jo lokakuussa, ja kahluukausi jatkuu huhtikuuhun asti.

Ensikertalainen ei ehkä innostuksissaan huomaa, ettei kaupungissa juuri näe paikallista elämää. En minäkää silloin, kun kaupungissa lukioaikoina vierailin. Päällimmäisenä muistan ihanat sillat ja pienet sympaattiset kujat, gondolit ja arvokkaat rakennukset. Muistan ahdistuneeni kiinakrääsän tyrkyttämisestä ja valtavista turistilaumoista. Fiilis oli hieman verrattavissa huvipuistoon – kaikkialle joutui jonottamaan ja hinnat olivat korkemmat kuin Suomessa.  Ensimäinen visiittini Venetsiaan oli kuitenkin kokonaisuudessan ikimuistoinen, mutta tämän tiedostettuani en ole enää varma haluanko mennä sinne uudelleen. Kuvat ovat Venetsiasta vuodelta 2010.

venetsia kestävä matkailu

Myöskin Barcelonassa turismin kantokyky on jo ylitetty. Paikalliset suorastaan inhoavat öisin rellestäviä turisteja, joita nykyisin valuu kaupunkiin kasvavissa määrin. Barcelona on 20. vieraillun kaupunki maailmassa, ja se rikkoo turistiennätyksiä vuosittain. Vuonna 2012 turisteja saapui 27 miljoonaa ja vuonna 2016 jo 34 miljoonaa. Matkailijoista ei suinkaan haluta eroon, mutta turismille on asetettava rajoja.

“Tourist you are the terrorist”

Tällä hetkellä Barcelonassa pyritään rajoittamaan majoituslupia, mutta silti useimmat vuokraavat salaa sakon uhalla asuntojaan Airbnb:ssä. Paikallisten on lähes mahdotonta saada kaupungista enää asuntoa, koska yksi turisti maksaa viikonlopusta mukisematta yhtä paljon, mitä paikallinen on valmis maksamaan koko kuukaudesta. Artikkeli “Why Barcelona locals really hate tourist” kuvailee värikkäästi paikallisten fiiliksiä.

Onko teillä jotain muita vastaavia esimerkkejä?

22 comments

  1. Tosi tärkeä aihe, josta soisi puhuttavan enemmänkin! Pakettimatkaillessa infrastruktuuri on valmis matkailulle: esimerkiksi jätehuolto toimii, paikalliset oikeasti hyötyvät matkailusta jne. Kaiken lisäksi monet perinteiset pakettimatkakohteet, kuten vaikka Teneriffa, ovat tosi kiinnostavia ja monipuolisia kohteita. Pakettimatkailua vähätellään aivan syyttä.

    Mun ikävä esimerkki massaturismin lieveilmiöistä on Amsterdam (koska itse asun Hollannissa). Amsterdamin keskusta on nykyään tehty turismia, ei paikallisia varten. Alue on täynnä matkamuistomyymälöitä ja pizzerioita, ja myyntiin tulevat asunnot menevät järjestäen Airbnb-käyttöön, vaikka kaupungissa oli jo ennen turismin räjähtämistä käsiin huutava asuntopula. :/

    Kirjoitin tästä kesällä omaan blogiini, mikäli kiinnostaa käydä lukemassa: http://www.anuhaapala.fi/yleinen/tilaamatkailla-hollannin-haag-on-monipuolinen-ja-hauska-kohde/

    1. Olipa mielenkiintoinen tuo sinunkin kirjoitus! On erikoista ajatella, ettei matkailua Amsterdamin ja Barcelonan tyyppisiin kohteisiin juuri rajoiteta, varsinkin kun se tapahtuu paikallisten hyvinvoinnin kustannuksella.

  2. Hyvä, ajatuksia herättävä kirjoitus. Kiehtova idea, että heimoa pääsee katsomaan viemällä suoraan heille jotain hyödyllistä, mutta ikävä tuo varjopuoli, että se samalla riistää tyttöjä pääsemästä koututtautumaan ja toteuttamaan unelmiaan. Vastaavanlaista voisi varmasti toteuttaa laajemminkin myös ilman negatiivisia vaikutuksia.

    1. Eiköhän. Heimo saa edelleen asua omassa luonnollisessa ympäristössään, mutta pohdin onkohan tuollainen turismi ihmisen esineellistämistä.

      Thaimaassa oleva Padaung-heimolaiset (pitkäkaulanaiset) on eristetty leireille, jotta turistit voivat käydä siellä heitä ihmettelemässä. Se ei varsinkaan ole kovin vastuullista. Vielä kun Thaimaan valtio ei päästä naisia poistumaan maasta, koska he houkuttelevat niin hyvin turisteja.

  3. Näitä asioita on kyllä hyvä herätellä itsekin miettimään. Olisi niin mukava mennä vaan pitkin maailmaa ajattelematta, mutta onhan näitä kääntöpuoliakin mietittävä. Olen kuullut puhuttavan yliturismista myös Islannin ja Uuden-Seelannin kohdalla, jossa retkeilijät esimerkiksi jättävät jälkeensä valtavat määrät roskaa ja ulosteita. Kaupungeista Barcelonan ja Venetsian lisäksi turisteista taitaa kärsiä pahasti myös Macchu Picchun kaltaiset historialliset paikat. Tämä ei taida olla kovin virallista, mutta sesonkiaikaan Praha, Rooma ja muut klassiset turistikaupungit taitavat jo pullistella ihan liikaa turisteja. Voi meitä matkailijoita, kun pilaamme kaiken. 🙁

    1. Kiinnostavia asioita ja mielestäni näitä on mukava tuoda esille. Island Air on viime vuosina panostanut paljon stop over matkailuun, joka varmasti näkyy Islannin kävijämäärissä. Ainakin blogitekstejä Islannista on tullut viime aikoina paljon.

      Voit olla oikeassa noista klassisista turistikaupungeista, varsinkin pahimpana sesonkiaikana voi olla tungosta.

  4. Tärkeä aihe, josta toivoisin kirjoitettavan lisää! Kommentoin taannoin yhteen toiseen blogiin Airbnb:tä käsittevään postaukseen siitä, kuinka juuri matkailijoiden takia asuntojen hinnat nousevat ja paikalliset ajetaan pois kodeistaan turistien tieltä. Asun Puolassa ja täällä rannikolla esim. kesäaikaan voi olla tosi hankalaa löytää (kohtuuhintaista) asuntoa, koska vuokraisännät tietenkin vuokraavat mieluummin kämpät turisteille, jotka maksavat asunnosta huomattavasti suurempaa hintaa. Ihmettelen, miksei kaupungit puutu touhuun – ilmeisesti tilanne ei ole vielä karannut niin pahasti käsistä, mutta eiköhän sekin hetki jossain vaiheessa tule.

    Käytiin Venetsiassa viime vuonna ja mielestäni se oli upea paikka. Harmi, että matkailu on kuitenkin vaikuttanut siihen niin negatiivisesti. Suurin ongelma siellä lienee kesäaikaan saapuvat risteilyalukset, kun kerralla kaupunkiin pamahtaa 10 000 päiväkävijää, jotka eivät edes jätä rahojaan kaupungin matkailuelinkeinoon. Kirjoitin siitä myös omaan blogiini (http://metalliamatkassa.com/venetsia-turistien-kaupunki/), jos olet kiinnostunut käymään lukemassa.

    1. Näköjään tuo Airbnb-vuokraaminen aiheuttaa ongelmia muuallakin. Saa nähdä miten siihen mahdollisesti tullaan puuttumaan. Luin Venetsia kirjoituksen, olitpa kattavasti koonnut oleelliset asiat esille! Jumituin lukemaan innoissani sinun muitakin postauksia.

  5. Tärkeästä aiheesta kirjoitat! On todella ikävää, että massaturismi pilaa kaupunkeja ja ajaa asukkaat muualle. En ole käynyt Venetsiassa tai Barcelonassa, mutta todella hurjalta kuulostaa Barcelonan 34 miljoonaa vuosittaista turistia! Asuin muutaman vuoden Kööpenhaminassa, ja vaikka siellä ei matkailu ole ihan noin vilkasta, välttelin kesäisin keskustaa sen kamalan väenpaljouden vuoksi. Mutta se on pientä siihen verrattuna, että kaupunki muuttuisi matkailun vuoksi mahdottomaksi paikallisten asua ja elää… 🙁

    1. En ole itsekään käynyt Barcelonassa. Se kyllä kiinnostaisi, mutta off sesongilla ei oikein tule lähdettyä kun lomalta toivoo aina kuitenkin lämpöä.. 🙂 Suomen turistimäärät ovat vielä naurettavan pieniä verrattuna moniin muihin kaupunkeihin. Pitää nauttia vielä kun on väljää 😉

  6. Tärkeä aihe ja mielenkiintoinen postaus! Ymmärrän hyvin tuon perustelun, miksi vaihtoehtoismatkailu on haitallisempaa, kyllä sen seurauksia maailmalla huomaa. Venetsian tilanteesta luinkin aikoinaan kun siellä vierailtiin, onhan se aika hurjaa. Nyt ihan viimeisimmistä matkakohteista tulee mieleen Kambodzan saaret, jotka vasta viime vuosikymmeninä ovat avautuneet turisteille. Bisnesten pyörittäminen on jäänyt ulkomaalaisille, monet paikalliset ei edes puhu englantia. Jätehuolto ei oikein toimi ja ympäristö kärsii samalla kun turistimassat kasvaa. Kohta sinne varmasti aloitetaan pakettimatkat, lentokenttää odotellessa. Ja Uuden-Seelannin joku jo mainitsikin, ja Ausseistakin löytyy vastaavia esimerkkejä, vaikka ei ihan samassa mittakaavassa.

    Mutta ymmärrän myös matkailijoita, jotka ei halua mennä turistirysiin vaan etsiä hiljaisempia kohteita. Mikä se ratkaisu sitten olisi… Kotiin en jää 🙂

    1. Kiva jos herätti mielenkiinnon. Sinäpäs sen sanoit, sitä kultaista keskitietä tuntuu olevan niin hankala löytää! Varsinkin kun Kambodzan tyylisissä maissa ei ole oikein osaamista omasta takaa lähteä pyörittämään matkailubisnestä…

  7. Venetsian ja Barcelonan ahdinkoon lienee suurin yksittäinen syyllinen on Airbnb, joka sallii myös sellaisten asuntojen vuokraamisen, jotka on hankittu vaan tätä varten. Alkuperäinen idea oikeiden asukkaiden väliaikaisesta vuokraamisesta tai osan vuokraamisesta on unohtunut – eli väittäisin ainakin näissä kaupungeissa jokaisen Airbnb-matkailijan omalta osaltaan tuhoavan niitä.
    Tuosta kulttuurin tuhoamisesta kuulin esimerkkejä äskettäin Havaijilla: eristyneelle alueelle olivat lähetyssaarnaajat tunkeutuneet, tuputtaneet uskontoaan ja saaneet alueen asukkaat, jotk aluultavasti olivat ihan onnellisia ja tyytyväisiä, muuttamaan suurempaan kylään kirkon ja koulun takia ja niin oli sekin kylä ja kulttuuri tuhoutunut, aikanaan. Maailmassa on kyllä tehty todella paljon pahaa uskonnon nimissä!

    1. Niinpä! Ja vielä kun miettii, että airbnb on juurikin kehitety oikeiden asukkaiden väliaikaiseen vuokraamiseen, mutta konstit on senkin suhteen jo hyödynnetty. Barcelonassa airbnb on ilmeisesti jo ainakin osittain kielletty, mutta asuntoja silti vuokrataan sakon uhalla. On harmi, että eri kulttuurien erityispiirteet tasaantuvat matkailun ja globalisaation myötä.

  8. Kirjoitat todella tärkeästä aiheesta, josta pitäisi puhua enemmän. Nämä on taas asioita, jotka on niin monisyisiä, että vaikea oikein lähteä purkamaan ajatuksia. Ihmisten hyvinvointi ja varaus lisääntyy koko ajan niin kuin myös maapallon väkiluku, ja matkustelu on nykypäivänä monille hyväosaisille jo melko arkipäiväistä. Näissä asioissa on aika hidas tie lähteä asettamaan vastuuta kokonaan yksilön valinnoille, joilla niilläkin on toki merkitystä, mutta tärkeämpää olisi, että valtiot alkaisivat säädellä matkustajamääriä.

    Jäin miettimään esimerkkinä safareita Afrikassa, joista monet toimijat ovat kansainvälisiä, eikä rahavirrat jää köyhille paikallisille, vaikka tavallaan rahantekovälineenä on juuri heidän maansa. Siihen pitäisi yksilönä pyrkiä, että valitsee itse kohteessa matkanjärjestäjäksi paikallisia ja vastuullisesti toimivia yrityksiä. Myös Islanti on tällä hetkellä ihmeissään maahan virtaavien turistien kanssa, mutta sitten taas toisaalta kun itse kävimme maassa maaliskuussa olivat monet majapaikat silloin melko tyhjillään. Eli silläkin on väliä millaiseen sesonkiin johonkin kohteeseen matkustaa.

    1. Aiheesta kirjoittaminen ei ollut mitenkään erityisen helppoa, nyt kun varsinkin gradua kirjoittaessa on tullut tarkemmaksi siitä, mitä uskaltaa ihan julkisesti lähteä väittämään. Juuri niinkuin sanoit, ei nämä asiat ole mustavalkoisia. Barcelona ja Venetsia ovat kuitenkin osittain riippuvaisia turismista, eli kirjoituksen tarkoitus ei ollut missään nimessä sanoa, että hei, älkää enää matkatko noihin kaupunkeihin!

      Nostit hyvin esiin ainakin kaksi asiaa mitä voi yksilötasolla tehdä: matkustaa off sesongilla ja tukea paikallista yritystä! 🙂

  9. Islannin turismi on kasvanut täysin holtittomasti. Kaksion vuokra Reykjavíkissa ampaisi tänä vuonna yli 2 000 euroon. Noin 330 000 asukkaan Islantiin saapuu tänäkin vuonna yli kaksi miljoonaa turistia. 30% vuosittainen kasvu turismissa tarkoittaa sitä, että infra, hotellitarjonta ym. eivät yksinkertaisesti pysy perässä. Islannin kohdalla turistiongelma tosin saattaa ratketa itsestään ja palata kestävälle tasolle. Islannista on nimittäin tullut järkyttävän kallis maa, joka karsii tehokkaasti turismia.

  10. Mielenkiintoinen postaus! Mekin ollaan Airbnb-majoittajia (olen kirjoittanut siitä blogissakin), mutta tosiaan vuokrataan ns. alkuperäisen idean mukaisesti meidän vierashuonetta, ei koko asuntoa. En oikein tiedä, mitä tähän aiheeseen muuten osaisi sanoa. Venetsian ja Barcelonan tilanteet kauhistuttavat. Silti näen pakettimatkailussakin niin paljon miinuspuolia, etten halua mitenkään uskoa sen olevan reppureissaamista haitallisempaa.

  11. Tärkeästä aiheesta mielenkiintoinen postaus! Tässä on kyllä ajattelemisen aihetta itse kullekin. Aika kieli keskellä suuta saa kyllä matkakohdetta valita, jos kaikkien taiteen sääntöjen mukaan mennään, että olisi sekä ympäristön että paikallisen kulttuurin puolesta kestävää matkailua, ja sitten ettei tukisi jotain hirmuhallintoja ja ihmisoikeuksia polkevia paikkoja jne. Mutta tiedon lisääntyminen varmasti helpottaa valintojen tekemistä, vaikkakin toki myös lisää tuskaa…

    Me vietimme tänä kesänä Venetsiassa viikon ja vaikka olen tietoinen noista kuvaamistasi ongelmista, kohtasimme kuitenkin aika erilaisen kaupungin, vaikka olikin turistisesonki pahimmillaan, sillä olimme paikallisten vieraina ja kuljimme lähinnä heidän perässään paikasta toiseen, jolloin kiersimme suurimmaksi osaksi pahimmat turistisumput ja tunnelmoimme heidän ravintola- ja kahvilasuosikeissaan jne.

  12. Tärkeä aihe! Olen lukenut myös mm. Norjan Lofooteista, miten sielläkin turismia alkaa olla jo liikaa. Olen miettinyt myös sitä puolta että miksei vaikkapa täällä Itä-Suomessa, missä itse asun, ole tämän enempää (ulkomaalais)turismia vaikka uskomattoman kaunista ja puhdasta luontoa olisi pilvin pimein. Ja olen kyllä tullut aina pohdinnoissani siihen tulokseen että hyvä kun ei olekaan; ei olisi Kolikaan enää entisensä jos kulkisimme siellä kiljuvan, selfiekeppien kanssa heiluvan turistimassan mukana. Itse kävin viime kesänä päiväseltään Venetsiassa ja olihan siellä kaunista mutta eipä siitä ympäristöstä pystynyt kunnolla nauttimaan, kaikki kadut olivat täynnä – ihan turhaan etsimme rauhallisia kujia kaksin kuljettavaksi!

  13. Paljon hyviä pointteja väritettynä hyvillä esimerkeillä. Tossa oli aiemmissa kommenteissa juttua siitä, että AirBnB olis suurin syyllinen eri kaupunkien ahdinkoon, mutta ainakin ite näen syyt vielä syvemmällä digitalisaation murroksessa. Nykyisin jengillä on enemmän rahaa käytettäväksi matkailuun (johtui se sitten kasvaneista palkoista, muuttuneista prioriteeteista, lentolippujen hintojen laskusta tai mistä tahansa) mikä näkyy suoraan kasvaneissa matkustusmäärissä. Samaan aikaan tietokoneet ovat siirtyneet atk-huoneista taskuun ja internettiä pystyy nyt oikeasti käyttämään toisin kuin 20 vuotta sitten, mikä on luonut kasvualustan erinäisille palveluille Spotifystä AirBnb:hen. Ennen jengi lainaili musakasettejaan ristiin ja tarjosivat sohviaan käytettäväksi sähköpostilistojen kautta, mutta nykyisin eri sovellukset ovat tuoneet vanhat ideat massojen ulottuville ja samalla bisnes on tullut kuvioihin. Tai näin mä olen sen ainakin itte järkeillyt. Oon kans miettiny, että jos nyt vaikka Barcassa kävis vaikka tänä vuonna 40milj. ihmistä ja ensi vuonna 40k ihmistä eli käytännössä ei yhtään turistia, niin kumpi olis loppujen lopuks parempi? Noin niinkuin valtavasti kärjistäen. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.