Kun elämä muuttuu

Elettiin vuotta 2011, kun rakastuin syvästi pieneen Stubaitalin satumaahan Itävallassa. Olin juuri valmistunut lukiosta ja vietin elämäni ensimmäistä pidempää kauttani ulkomailla. Asuin Neustift im Stubaitalin vuoristokylässä ja painoin päivät duunia Stubaier Gletscherin hiihtokeskuksen rinneravintolassa.Työpäivät olivat hirmuisen pitkiä ja alkuun väsyi helposti jo pelkkään vuorella työskentelyyn, sillä ravintola sijaitsi kolme kilometriä meren pinnan yläpuolella. Korkeuseroihin tottui kuitenkin pikku hiljaa. Hiihtokeskuksen työntekijöistä tuli silloin minulle kuin perhe, koska vietimme yhdessä niin työ- kuin vapaa-ajan. Hiihtokeskuksella oli paljon ulkomaalaisia kausityöntekijöitä ja jopa muutama suomalainenkin.

Kun keväällä tuli aika sanoa hyvästit Itävallalle ja palata Suomeen, tunsin oloni oudon juurettomaksi. Muutin kesäksi takaisin vanhemmilleni Pälkäneelle. En sinä kesänä päässyt oikein käsiksi elämään, koska olin hakenut kouluun, enkä tiennyt edes missä kaupungissa tulisin jatkossa asumaan. En pystynyt rakentamaan tulevaa, vaan elin puhtaasti menneessä. Kaipasin päivittäin takaisin vuorille, vaikka elettiin parhainta Suomen kesää. Siihen aikaan julkaistu Jesse Kaikurannan biisi “Vie mut kotiin” soi nonstoppina radiosta ja samaistuin biisiin täysin.

“Tule hakemaan, mä valmiina oon
Muistot muovikasseissa, sydän matkalaukussa,
Valmis muuttumaan, vie mut kotiin.
Vie mut kotiin uudelleen, laita mun pää ja sydän paikoilleen.
Koske mua niin, etten voi enää unohtaa,
Kuka on se joka minut omistaa,
Vie mut kotiin.”

 

Ikävöin edelleen Itävaltaa ja sen aikaista elämää, mutta pelkään, että se Stubaital, mihin silloin rakastuin, ei tule enää koskettamaan minua yhtä syvästi kuin silloin. Suurin syy, miksi silloin viihdyin ja kiinnyin paikkaan niin tulisesti, johtui suurelta osin ihmisistä ympärilläni. Vaikka minä edelleen usein haaveilen pääsystä takasin Stubaitalille, pelkään silloisten muistojen ja paikkarakkauden rikkoutuvan, koska kausityöntekijät ja ne ihmiset jotka silloin ympärilläni olivat, eivät suurelta osin enää ole siellä. En ole kuin kerran sen jälkeen uskaltautunut käymään Stubaitalilla. Tutut vuoret ja vanhat lempiravintolani toivat minulle heti kotoisan olon ja vaikka osa kausityöntekijöistä olivat edelleen samoja kuin silloin, en ollut enää osa tiimiä. Se tuntui vieraalta.

Meni aikaa, ennen kuin Suomi alkoi Itävallan jälkeen taas tuntumaan kodilta. Syksyllä muutin minulle täysin vieraaseen kaupunkiin ja aloitin opiskelemaan saksan kieltä Turun Yliopistolla. Samana syksynä yksi parhaista ystävistäni sattumalta aloitti myös opinnot Turussa ja pian siihen ympärille muodostuikin meidän nykyinen tyttöporukka, joiden kanssa opiskelut ja sen oheiselämä alkoivat taas hymyilyttämään. Tunsin taas kuuluvani jonnekin. Sain nopeasti työpaikan ja mieluisan arjen.

 

En tiedä kuinka moni voi samaistua ajatukseeni siitä, että paikkarakkaus ja kodikkuuden tuntu liittyy pitkälti ihmisiin ja siihen pysyvään arkeen, mitkä eivät muutu, vaikka olisi itse hetken reissaamassa. Kun palasimme viime marraskuussa kolmen viikon reissusta Kuubasta ja Floridasta, hämmästyin reissuystäväni kysymyksestä, kuinka totuin tulla silloin minun parin vuoden takaiselta kahdeksan kuukauden reppureissulta takaisin Turkuun. Ihmettelin hetken, sillä se paluu oli minulle huomattavasti helpompi, kuin paluu Itävallasta. Pääsin heti takasin vanhaan nykyiseen kahvilatyöpaikkaani ja minua odotti täällä tutut ystävät. Turun kesä otti minut heti avosylin vastaan.

Täällä Turussa olen viimeiset kuusi vuotta opiskellut yliopistolla, työskennellyt jo lähes neljä vuotta samassa kahvilassa ja vuoden assistenttina eräälle yritykselle. Opiskelijan elämä on ollut varsinkin viimeiset vuodet ihanan joustavaa ja olen saanut suunnitella viikkoni melko vapaasti. Olen kieltämättä jo hieman vieraantunut tavanomaisesta opiskelijaelämästä, koska viimeinen vuosi on ollut pelkkää gradun kirjoittamista. Nyt graduni on kuitenkin jo melko pitkällä ja valmistun tämän kevään aikana.

Usein kaverit kysyvät olenko mä edelleen töissä siinä samassa kahvilassa. Olen, koska mä viihdyn siellä! Asiakkaat kyselevät päivittäin kuulumisiani, moikkailevat kaupungilla ja töissä on oikeasti mukavaa. Kahvila on ollut ihana työpaikka, minne olen ollut aina tervetullut takaisin, kun olen reissuiltani palannut. Ihanat työnantajani ovat ymmärtäneet kaipuutani lähteä reissuun ja antaneet minulle siihen mahdollisuuden.

 

Nyt olen taas yhden elämäni suurimman muutoksen edessä. Täytyy myöntää, että en ollut suunnitellut tulevaisuutta juurikaan valmistumista pidemmälle. Silloin kun loppusyksystä aloitin luonnostelemaan tätä postausta, olin aikeissa kirjoittaa siitä, kuinka tuleva valmistumisen jälkeinen muutos elämässäni pelottaa minua. Mitä sitten tapahtuu? Miltä tuntuu aikuisen työelämä? Saankohan edes työpaikan? Muutoksen johtamista perustellaan yrityselämässä paljolti luvuin ja strategion, mutta henkilökohtaisessa elämässä ne liittyvät enemmänkin järkeen, unelmien tavoitteluun ja tunteisiin. Olin asettanut toiveita mahdollisen tulevan työn suhteen ja olin varautunut etsimään mieluisia töitä mahdollisesti jopa pitkään.

Vuoden alussa kuulin sattuman kautta yhdestä unelmieni työmahdollisuudesta ja suureksi onnekseni sain kyseisen paikan. Työn, jossa saan jopa matkustaa työkseni. Tällä viikolla olen koittanut kirjoittaa graduani raivolla valmiiksi ja irtisanoutunut nykyisistä työpaikoistani. Onnekseni molemmat työnantajani olivat vielä aidosti iloisia puolestani. Pelkoni tulevasta muutoksesta katosivat samantien, enkä tällä hetkellä edes malta odottaa tulevaa.

Dear future, I’m ready!

30 comments

  1. Onnea uudesta työpaikasta! Tuo on jännä siirtymävaihe elämässä, kun pitäisi lähteä koulunpenkiltä “aikuisten oikeaan” työelämään. Mutta hyvinhän sulla kuulostaa se lähtevän käyntiin. 🙂

    Mäkin olin lukion jälkeen töissä ulkomailla, Kreikassa, ja se paluu Suomeen, kaiken lisäksi marraskuun synkkyydessä oli aivan hirveää. En ollut silloin varmaan kuullutkaan mistään käänteisestä kulttuurishokista, Suomessa ei odottanut oikein mikään, kun ei ollut esim. opiskelupaikkaa vielä tiedossa, ja kukaan ystävistäni ei oikein osannut samaistua tilanteeseen. On vaikea uskoa, että enää mikään Suomeen paluu olisi yhtä vaikea kuin se ensimmäinen. Nyt tietäisin nimittäin jo, mitä siltä voi odottaa ja mikä sitä helpottaa.

    1. Kiitos onnitteluista! 🙂 Tämä kyllä kieltämättä aika merkittävä vaihe elämässä, kun vuosien opiskelujen jälkeen pitäisi siirtyä vakituisesti työelämään. Olin kyllä todella onnekas, kun sain mieleisen työn näinkin nopeasti.

      Paluu Suomeen tuntui kyllä ensimmäisellä kerralla aikamoiselta shokilta. Varsinkin kun omalle kunnianhimoiselle luonteelleni ei sopinut “tyhjän päällä” oleminen. Kaikesta kuitenkin oppii!

  2. Ihana juttu! Ai että, muutokset (no erityisesti ne positiiviset) ovat virkistäviä! Toki niihin usein liittyy pieni haikeuskin kun vanha jää taakse.

    Ymmärrän tuon, että jos vanhassa viihtyy (kuten sinä vaikkapa siellä kahvilassa), niin paikkaan syntyy tunnesiteitä. Musta toi kuulostaa todella ihanalta, että olet viihtynyt siellä niin hyvin. Aina kuitenkin tulee aika, jolloin on hyvä mennä eteenpäin. Ehkä se sulle on nyt, kuulostaa ainakin mahtavalta, että oot löytänyt uuden, kiehtovan työn. Onnea siitä! Ja iloa tuleviin haasteisiin 🙂

    1. Kiitos Teea ihanasta kommentistasi! Se on kyllä totta, että kaikki tuntuu aina peloista huolimatta järjestyvän. Tällä hetkellä tuntuu erittäin luottavaiselta ja innokkaalta siirtyä elämässä uusiin haasteisiin. Olen ehkä aiemmin kirjoittanut graduani vähän laiskasti, kun valmistumisen jälkeinen elämä on ollut hieman kysymysmerkki. Nyt on löytynyt uutta draivia siihenkin, jotta pääsee pian keskittymään uusiin haasteisiin ihan sata lasissa. 🙂

    1. Kiitos Sandra onnitteluista! Ehkä kerron myöhemmin uudesta työnkuvastanikin jossain muodossa, katsotaan. 🙂

      Oletko uskaltanut käydä Espanjassa vielä paluumuuton jälkeen? Miltä se mahdollisesti tuntui?

  3. Olipas kiva nähdä messuilla, vaikka meidän juttutuokio jäikin allekirjoittaneen messuväsymyksen vuoksi vähän lyhyeksi. Sun uusi työ kuulostaa kuitenkin aivan mahtavalta, joten tsemppiä uusiin haasteisiin. Nämä tuntemuksetkin kuulostavat melko tutuilta. Olen itse asunut ulkomailla kolmesti, mutta joka kerta olen kaiken sen lähtemisen haikeuden keskellä palannut Suomeen tosi innoissani. Yksi syy on siinä, että joka kerta kotona on odottanut poikaystävä, oma koti ja lemmikit, joiden luokse on ihana palata, vaikka elämä muilla mailla onkin kohdellut (pääsääntöisesti) hyvin. Ulkomailla asuessa olen kuitenkin kaivannut Suomessa asioita, joita en uskonut edes kaipaavani. Kuten nurmikonleikkuuta tai pihan kolaamista (pitäsi varmaan muuttaa taas hetkeksi ulkomaille, että oppisi taas tykkäämään niistäkin puuhista). Mutta pitää muistaa, että muutos tuo mukanaan aina paljon hyvää. Asoita, joita ei osaa etukäteen edes odottaa. Ja niin varmasti käy tälläkin kertaa! 🙂

    1. Oli ihana törmätä messuilla! Parasta antia messuilla oli todellakin tutustua kasvoihin blogien takana. Minullakin tuli niin monet uudet kasvot tutuiksi messupäivänä, ettei kaikkien kanssa oikein ehtinyt sen syvemmin tutustumaan. Ehkä me vielä törmätään paremmalla ajalla! 🙂

      Kiva kuulla, että sinulle Suomeen paluu on ollut aina mukava kokemus. Minullekin on paluut olleet sen jälkeen huomattavasti helpompia, juuri niinkuin sinäkin kirjoitit, on ollut poikaystävä ja “valmis” elämä (työt ja opiskelu), mihin on päässyt heti reissun jälkeen käsiksi. Ulkomailla oppii kyllä arvostamaan ihan kummallisiakin asioita Suomesta, se on totta! 😀

    1. Kiitos! 🙂 Oli huippua törmätä messuilla! Toivottavasti törmätään taas pian jossain!

  4. Kiva postaus! Itse kiinnyn kovasti paikkoihin ja ihmisiin ja ymmärrän ahdistuksesi Itävallasta lähdön jälkeen.
    Aivan mahtavaa, että uusi työ odottaa ja kuulostaa kyllä ihan unelmaduunilta! Onnea ja kaikkea hyvää uuteen tulevaisuuteen! 🙂

    1. Kiitos Virpi ihanasta kommentistasi! Olen itsekin hurjan onnellinen uudesta työstä. 🙂 Ihanaa alkavaa kevättä sinullekin! 🙂

  5. Onnea uusiin kuvioihin ja työhön! 🙂 Kiva postaus muutenkin ja ihania kuvia, minäkin olen käynyt Itävallassa ja ymmärrän hyvin, että noihin maisemiin syntyy kaipuu.

    1. Kiitos Anne! 🙂

      Itävallan maisemat vievät kyllä mennessään. Hieman harmittaa, etten vielä tuolloin ollut niin innokas reissaaja, enkä tajunnut poistua Tirolin alueelta muualle Itävaltaan tutustumaan maahan paremmin. Vielä on siis paljon maasta näkemättä. Ehkä uuden työn merkeissä pääsen taas käymään Itävallassa. 🙂

  6. Onnea uudesta työstä ja positiivisesta elämänmuutoksesta! Tunnistan monet mietteet tekstistäsi, ihana ja niin kuvaava myös käyttämäsi sana paikkarakkaus. Joihinkin paikkoihin vaan rakastuu ensisilmäyksellä – joskus sitä edesauttaa ne ihmiset siellä, joskus sitä ei vaan osaa selittää mikä se taika on.

  7. Onnea työpaikasta! Nykyisin puhutaan niin paljon työttömyydestä ja nuorten työllistymisen vaikeudesta, että ihania aina uutiset, jossa joku on löytänyt työpaikan ja vielä mieleisensä.
    Kiva lukea myös, että olet viihtynyt Turussa, syntymäkaupungissani, jossa asuin 18 ensimmäistä vuottani ja jossa nykyisinkin vielä käyn useamman kerran vuodessa.

  8. Onnittelut myös minunkin puolestani uudesta työpaikasta! Mahtavaa kuulla, että siirtyminen koulunpenkiltä työelämään sujui kohtuullisen kivuttomasti.

    Olen itse ehkä hieman riippuvainen muutoksista, uusista aluista ja jännityksestä, jota tuntematon tuo tullessaan.

  9. Onnea uusiin haasteisiin, mielenkiinnolla jään kyttäämään, mitä ne sisältää? 🙂 Oli kyllä tuttuja tunteita tässä tekstissä, sillä yhteenkuuluvuuden tunteella on iso merkitys viihtyvyyteen omassa elämässään yleensä. Jos on hyvä fiilis ja hyvä porukka työpaikalla, sitä ei tee mieli jättää.

  10. Onnea toivotusta työpaikasta ja pian valmistuvasta gradusta. 🙂 Nuo on isoja muutoksia elämässä, joten ei ihme, jos pistää mietityttämään. Tämä oli hyvää pohdintaa. Uusi työpaikka on aina iso mullistus. Mukavia työmatkoja!

  11. Tiedän tunteen, itse muutin juuri pari kuukautta sitten Sveitsistä takaisin Suomeen ja kyllä tässä on opettelemista. Tänä on toinen kerta PAMU:na ja sen suhteen tämä jälkimmäinen paluu Suomeen on ollut helpompi. Välillä todella tuntuu ettei kuulu oikein mihinkään ja olet oikeassa siinä että monessa paikassa ja hetkessä juuri ne ihmiset tekevät sen. Haikealta ja pahalta tuntuu usein kun katselee kuvia noista upeista maisemista, paikoista sekä ihmisistä. Onnea sinulle tuleviin haasteisiin!

  12. Onnea uusista tuulista ja unelmatyöstä! <3 Jään innolla (lue: uteliaana) odottaa raotuksia tästä aiheesta lisää.

    Pystyn kyllä niin samaistumaan tohon fiilikseen mitä koet Itävaltaa ja Stubaitalia kohtaan, mulla on vähän samat fiilikset Maltan suhteen.

  13. Onnittelut työpaikasta!

    Samaistun tuohon kaukokaipuuseen ja juurettomuuden tunteeseen, vaikka en olekaan aikoihin viettänyt pidempiä aikoja ulkomailla (Itävallassa on muuten taianomaisen kaunista <3). Jokaisen lyhyenkin loman jälkeen on hetken tyhjä olo ja arki tuntuu puuduttavalta. Oon elossa silloin, kun saan haaveilla ja suunnitella seuraavia reissuja! Oon muuttanut kotiseudultani Etelä-Pohjanmaalta lukion jälkeen, asuttiin pari vuotta Tampereella ja pari vuotta sitten miehen työ toi Turkuun, vuosi sitten ostimme täältä asunnon. Näyttäisi siis siltä, että tultiin tänne jäädäksemme. Kovasti yritän tuntea olevani kotona. Samaan aikaan kuljen viikottain Jyväskylässä opiskelemassa, jonne ehdin hakea juuri ennen, kuin mies sai tietää vakituisesta työstään Turussa… 😀 Toivottavasti saan ensi syksyksi siiroon Turun yliopistoon, jospa pääsisi kotiutumaan tänne paremmin sitten sitä myötä!

  14. Onnea uuteen! Olet saanut työskennellä uskomattoman kauniissa paikassa Itävallassa! Minäkin opiskelin Turussa neljä vuotta ja pidin kovasti kaupungista. Palaan sinne monta kertaa vuodessa. Oli mukava tavata Matkamessuilla.

  15. Onnea uudesta työpaikasta! Ihana kuulla, että unelmaduuni on löytynyt ja vieläpä niin, että saat sen kautta mahdollisuuden matkustaa. On kyllä tosi tärkeää, että on työssä, josta tykkää, kun sen kanssa viettää niin paljon aikaa viikossa. 🙂

  16. Onnea vielä tätäkin kautta uudesta työpaikasta! Se kuulostaa mahtavalle, varsinkin kun siihen kuuluu matkustamista. Oli tosi kiva nähdä messuilla ja vaihtaa kuulumisia ❤️Vaikka en ole koskaan asunut pidempään ulkomailla (kuukauden kielikurssi pisin so far), ymmärrän fiiliksiäsi. Mulla on vaellusmatkojen jälkeen ollut joskus aika pöllämystynyt olo. Entuudestaan tuntemattomat ihmiset ovat viikon tai kahden aikana tulleet tutuiksi ja hioutuneet tiiviiksi porukaksi. Vuorilla on koettu iloja ja suruja yhdessä. Kun sieltä palataan ihmisten ilmoille ja kotiin, menee aikaa ennenkuin pääsee taas normaaliin arkirytmiin kiinni. Mutta niinhän sitä sanotaan, että sielu palaa matkoilta myöhemmin.

  17. Tiedän nuo tuntemukset, aina uusia ja tuntematon jännittää, ja välillä tuntuu hankalalta haastaa itseään muutokseen. Mutta uskon siihen, että kaikki tapahtuu niin kuin on tarkoitettu ja elämän palapelin palat loksahtelevat paikoilleen – jopa silloin kun sitä vähiten odottaa. 🙂 Ihanaa alkanutta vuotta sinulle! 🙂

  18. Paljon onnea uudesta työpaikasta! 🙂 Toivon, että pääset toteuttamaan unelmiasia ja itseäsi uuden työn kautta. Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että rakkaus johonkin paikkaan syntyy pitkälti sen myötä, millaisessa vuorovaikutuksessa siellä on ihmisten kanssa. Toki moni muukin asia vaikuttaa. On kuitenkin todella tärkeää, että ympärillä on sitä omaa heimoa ja tuntee todella kuuluvansa johonkin. Kun muiden ihmisten kanssa syntyy ihania muistoja, alkaa helposti rakastaa paikkaa. Joskus on ollut todella outoa mennä johonkin paikkaan takaisin, kun kaikki on muuttunut. Jos samat ihmiset eivät enää olekaan ympärillä, koko paikka energioineen tuntuu ihan erilaiselta. Se on jännä tunne.

  19. Onnea työpaikan johdosta! Vieläpä unelmien työpaikasta. Ihan täydellistä, että kaikki loksahti noin hyvin kohdalleen 🙂

    Ja kyllä, paikat eivät ole yhtä rakkaita ilman ihania ihmisiä ympärillä. Ihmiset tekevät paikoista tärkeitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.