Suomi

Mitäs nyt, mitä kuuluu?

Olin parin viikkoa sitten aloittanut kirjoittamaan luonnoksiin kappaleita omista kulumisistani. Innostuin kirjoittamaan postauksen valmiiksi löydettyäni Julian blogista leppoisan haasteen, jossa on tarkoitus jakaa ihan niistä perinteisiä arjen kuulumisia.

Mitä oikeasti kuuluu?

Tällä hetkellä olen onnellinen ihan arjestani Turussa. Tämä kysymys taisi tosin olla itsellenikin hieman pysäyttävä, sillä tajusin olevani ihan rehellisesti tällä hetkellä tyytyväinen elämääni. Vuoden vaihteessa kehittelin itselleni uusia haasteita, joita näin valmistumisen jälkeen haluaisin oppia. Olin positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka moni asia minua oikeasti kiinnostaa. Nämä itselleni asettamani tavoitteet lähtivät etenemään ihan omalla painollaan, kun olin vain tajunnut hetkeksi pysähtyä kirjoittamaan ajatuksiani ja toiveitani ylös. Lisäksi marraskuussa ostamani asunto tuntuu edelleen täydelliseltä, en ole katunut sen ostoa päivääkään.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Alkaa olla kiire ja pientä sopivaa stressiä, kun tapahtumakausi on alkanut. Olen tällä hetkellä Hampurissa ja sunnuntaina olisi taas seuraava tapahtuma. Vielä talvella ehdin työpäivän lomassa miettiä voisiko toimistotuolilta heittää flikkiä, mutta nyt tuntuu aika menevän ihan siivillä. Vaihteva työ sopii minulle. Koen saavani toivomiani haasteita ja koen kehittyväni ja oppivani. Saan myös matkustaa, mistä pidän. Työmatkoissa tosin on se ero lomamatkoihin, että työmatkoilta on kiva palata kotiin. Ihailen myös sitä, että jos haluan töissä opetella rälläköimään tai ajamaan mönkijää, niin saan sitä varmasti myös tehdä. Kukaan ei katso pahasti, kun innostun itse kolmevuotiaan tavoin uusista konsepteista. Viime viikolla hypittiin huvikseen rekan katolta ilmapatjalle.

Muutama kuukausi takaperin sain töissä sattumalta uusia haasteita. Olin siihen mennessä vastannut saksan asiakaspalvelusta ja englannin tapahtumien tuottamisesta. Kun töissä sain vastuualueekseni myös saksan tuottamisen, olin oikeasti hieman peloissani. Kun luin hetki sitten omaa vuosi sitten saksaksi kirjoittamaani gradua, pyörittelin lähinnä päätäni todeten, olenko minä todella kirjoittanut näin hyvää tieteellistä tekstiä saksaksi. Kuitenkin viimeisen vuoden aikana olen jumittunut saksan kanssa pahasti rutiineihin ja kieli on päässyt unohtumaan samoja fraaseja toistaessa. Täältä voit lukea, miten aikanani opin saksan kielen.

Uudessa roolissani saksan tapahtumien tuottajana pääsen haastamaan kielitaitoani, mikä on erittäin hyvä pelkästään kielitaidon ylläpitämisen, saati kehittymisen kannalta. Myönnän viimeisten kuukausien ajan olleeni välillä todella epävarma osaamisestani töissä. Uskon, että siihen tunteeseen voi moni jossain kohtaa työuraansa samaistua. Omalla kohdallani tuo tietty epävarmuus tuo onneksi sen tietyn boostin, että kyllä tässä vielä onnistutaan. Muistan lukeneeni jostain todella hyvän vinkin, kuinka haasteisiin kannataa asennoitua: “esitä, että osaat, kunnes osaat.” Nyt jo muutamat tapahtumat ovat onneksi onnistuneesti takana.

Vielä viisi vuotta sitten olin todella kokematon englannin puhuja. Lukiossa englanti ei vain enää napannut ja taisin marssia lannistuneena ulos B:n arvosanalla. Omasta kokemuksesa voin kuitenkin sanoa, että kielitaito kehittyy ainoastaan rehellisesti mukavuusalueelta poistuttaessa. En olisi voinut vielä viisi vuotta sitten pienessä mielessänikään kuvitella tuottavani juoksutapahtumia englantiin. Keskityin liikaa artikkeleihin ja mikähän mahtaisi olla sopiva tietty sana kontekstiin ja olin tarkistamassa kolmatta kertaa aikamuotoja. Mielestäni pikku juttuihin ei kannata loputtomiin tarttua, ne tulevan luonnostaan kun oppii käyttämään kieltä siinä tietyssä ympäristössä. 


Parisuhde / perhe / ystävät?

Toivoisin ehtiväni käydä katsomassa perhettäni useammin Pälkäneellä. Pian on onneksi äitienpäivä, jolloin pääsee näkemään perhettä ja muuta sukua.

Ystävistäni olen todella onnellinen, läheisimmät ystäviäni ovat pysyneet mukana hölmöilyissä jo yliopiston alkuajoista lähtien. Todellisen ystävän tunnistaa aina siitä, että juttu jatkuu ihan samasta, vaikka olisinkin ehtinyt olemaan reissussa taas pidemmän aikaa.

Matkat?

Töiden puolesta saan tulevan kesän aikana reissata todella paljon Euroopassa. Hetki sitten kävin Pariisissa ja Berliinissä, nyt olen Hampurissa ja muutaman viikon päästä siirrytään vaihteeksi Englantiin.

Yhdet lomalennotkin olen varannut Kiovaan syksyksi, silloin suunnitelmissa olisi käydä pikkusiskoni kanssa tutustumassa Tšernobyliin. Vuoden vaihteessa olen suunnitellut nostavani pitkästä aikaa rinkan selkääni ja lähteväni useammaksi viikoksi jonnekin. Mahdollisesti Afrikkaan tai Etelä-Amerikkaan.

mitä kuuluu

Harrastukset / hyvinvointi?

Teiniajan mielikuvissa luulin minulla olevan jo kokonainen perheidylli 25-vuotiaana ja ajatuksissani elin sitä kunnollisen aikuisen arkea. Tuo silloinen ajatus tuntuu kuitenkin edelleen varsin vieraalta. Olihan usein puhuttu villin nuoruuden loppuvan siinä kolmenkympin nurkilla. Kun täytin hetki sitten vuosia, aloin miettimään, miksi vanheneminen tuntuu pelottavalta. Kun katson itseäni vuosia taaksepäin, olen ehtinyt tekemään todella mielettömiä täysin itseni näköisiä päätöksiä, elänyt hetkessä ja tarttunut lähes kaikkiin haasteisiin. Ymmärsin pelkääväni vanhentumisessa sitä, että minusta tulisi vielä joku päivä se tylsä aikuinen, joka ei osaa enää innostua spontaanisti hulluista ideaosta. Tylsä aikuinen, jonka elämä pyörii kivan ja mielekkään työn ympärillä, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, unohtaen kuitenkin ne asiat, joka todella tekevät yltiöonnelliseksi. Tässä tarkoitan lähinnä matkustelua ja spontaaneja hölmöilyitä. Ehkä tämän voi laittaa johonkin vastavalmistuneen juuri täysipäiväisesti työelämään siirtyneen levottoman sielun piikkiin.

Yksi ilta näiden ajatusten jälkeen kävin tututtuun tapaan keskiviikkoillan voimistelutreeneissä ja seurasin vierestä eläkeläisten ryhmää. Siellä noin 70+ herrasmies veteli edelleen puolivoltteja ja kehui kuinka ne vaan tekevät niin hyvää, jatkaen: ”hitsi kun saisi vielä kädet pysymään suorina!” Aloin ymmärtämään, että kaikki on ihan itsestäni kiinni. Ei pidä antaa muuttuvan ympäristön ja odotettujen asenteiteden vaikuttaa.

Inspiroi eniten/vähiten?

Kuukausien loma, kun voisi vain opetella valokuvailemaan. Olen ollut ihan hurjan tyytyväinen Olympuksen E-M10 Mark 2 kameraan. Nyt ollaan petollisilla vesillä, kun olen alkanut haaveilemaan uusista objektiiveista. Voisin ehkä jopa jatkaa koodauksen opettelua. Olen myös luvannut itselleni, että ennen onnistunutta kippiä ei ole Turussa asiaa jokilaiva Donnalle. Se saisi siis onnistua pian! Haaveilen myös omasta skeittilaudasta…

Vähiten kiinnostaa aikojen varaaminen. Olen aika touhukas ja saan halutessani paljon aikaan nopeasti. Tähän tosin löytyy poikkeuksia, joiden hoitaminen ei kiinnosta lainkaan, kuten autonrenkaiden vaihtaminen, lääkäriaikojen varaaminen tai ylipäätään mihinkään aikatauluihin sitoutuminen. Tästä syystä olen haaveillut ikuisuuden, että menisin pitkästä aikaa hierontaan. En osaa suunnitella vapaa-aikaani viikoiksi eteenpäin, koska haluan pitää vaihtoehdot avoinna aina viimeiseen asti. 

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Ha ha, itseasissa tällä hetkellä syön puolisalaa työkaverini Aakkosia. Normaalisti syön melko perusruokaa, enkä juuri kiinnitä syömiseen suurta huomiota. Vihanneksia tai hedelmiä pyrin syömään joka aterialla.

Harvemmin maltan pysähtyä lukemaan tai katsomaan televisiota. Sen sijaan tykkään kuunnella podcasteja! Suosikkejani ovat Ysistä viiteen, Melkein kaikki rahasta, Jetlagissa, Yksillä ja Himocast. Välillä olen koittanut kuunnella saksalaisia podcasteja, mutta toistaiseski ainoa siedettävä on ollut Quarterlife Stories.

Vinkkejä saa laittaa tulemaan!


You Might Also Like...

13 Comments

  • Reply
    Iida in Translation
    05/05/2019 at 8:21 am

    “Tylsä aikuinen, jonka elämä pyörii kivan ja mielekkään työn ympärillä, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, unohtaen kuitenkin ne asiat, joka todella tekevät yltiöonnelliseksi.”

    Oon miettinyt itse paljon samantyyppisiä keloja viime aikoina! Mulla on mennyt elämästä muutama vuosi just tollaisessa turvallisessa ympäristössä kiinnostavan uran ääressä, mutta jotakin kuitenkin puuttui. Sitten repäisin ja lähdin opintovapaalle ja seikkailemaan. Nyt opintovapaan lopun häämöttöessä sitä miettii taas, unohtuvatko kaikki nämä mun reissuoivallukset ja seikkailunhalu, kun pääsee takaisin kiinni ihankivaan arkeen. Mut koetan lohduttautua kanssa sillä, että kaikki on itsestä kiinni! <3 Ja toisaalta, ettei arjessakaan ole mitään pahaa, kunhan välillä saa sille muutakin vastapainoksi.

    Ja ihana tuo voimistelupappa! 🙂

    • Reply
      Eveliina
      07/05/2019 at 8:23 pm

      Kiitos ihanasta kommentistasi. Sinulla on varmasti ollut mahtava vuosi opintovapaalla! Kaipaisin itsekin tällä hetkellä heittäytymistä johonkin huolettomaan seikkailuun. Ihana huomata, että olet saanut langan päästä kiinni, kun yritin pukea ajatuksiani sanoiksi.. ja vielä samaistunut niihin! 🙂

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    05/05/2019 at 9:27 am

    Kiva lukea välillä tällaista “sekalaistakin” juttua. Jäi naurattamaan tuo aikojen varaaminen kohta, sillä meillä jäi tarlvirenkaiden vaihto kesärenkaisiin vihon viimeiseen päivään, kun ei saatu sitä aikaa varattua. Eikä vaihtoehtoja paikalle ollut, kun renkaat olivat Vianorilla säilytyksessä. Mutta kyllähän ne asiat, lopulta, useimmiten, tapaavat järjestyä!

    • Reply
      Eveliina
      07/05/2019 at 8:25 pm

      Ihana kuulla, että pieni vastapaino matkailuaiheisille jutuille on tervetullutta. 🙂 Haha, kaikilla on aina se jokin heikko kohta, milloin se aikaansaamattomuus yllättää. Tulin itsekin vasta työmatkalla ja rengasprojekti on edelleenkin edessä. Katsotaan kuinka kauan jaksan fillaroida, ennenkö homma alkaa edistymään.

  • Reply
    Suunnaton
    05/05/2019 at 10:06 pm

    Loistava tuo ahaa-elämys aikuistumisesta! Tosiaankin on aika pitkälti itsestään kiinni, kuinka paljon haluaa asettua valmiisiin uriin ja kuinka paljon jatkaa seikkailua. Ihana esikuva tuo voltteja heittelevä pappa <3

    • Reply
      Eveliina
      07/05/2019 at 8:26 pm

      Jännä vielä, kuinka yksinkertaisista asioista oli lopulta kyse! 🙂

  • Reply
    Terhi
    06/05/2019 at 3:36 pm

    No voi apua! Hyppiä huvikseen rekan katolta, johan minulla olisi molemmat jalat poikki! Kamala ajatus, mutta sen sijaan on hienoa, että jaksaa innostua uusista asioista ja haluaa uusia haasteita ja asettaa itselleen uusia tavoitteita. Ihmisen ei pidäkään sammaloitua eikä urautua. Niin kauan kun on vapaa tekemään mitä mielii ilman ulkoisia rasitteita niin miksi ei?

    • Reply
      Eveliina
      07/05/2019 at 8:29 pm

      Just näin! Ihan niin kuin sanoit, kun vielä jaksaa innostua uusista asioista ja haasteista niin kehittyy ja mieli pysyy virkeänä. 🙂 Toivon tosin, ettei koskaan tule sitä päivää, kun mikään uusi ja jännittävä ei enää kiinnostakaan?

  • Reply
    Karoliina / Lotta Karoliina -blogi
    08/05/2019 at 10:03 am

    Sun innostumista eri juttuihin on kiva aina Instan puolellakin seurata! Kuulostaa muuten itselleni aivan mielettömän huikealta toi saksankielinen gradu – aivan mahtavaa että olet nyt Saksan tapahtumien parissa, olisi hupsua jättää käyttämättä tuollaista kielitaitoa 🙂

  • Reply
    Stacy Siivonen
    10/05/2019 at 10:44 am

    Minä en kyllä kuuna kullan valkeana ymmärrä 70-vuotiasta, joka tekee puolivoltteja. 20 vuotta tästä eteenpäin ja makaan arkussa. Minua kaduttaa se, että ekana kielenä otin englannin, mutta kun äiti oli tehnyt duunia Englannissa ja niin pois päin. Oikeasti olisin tykännyt ottaa venäjän, sillä nuorena on vitsa väännettävä. Vanhempana on vaikeampi oppia järeää kielioppikieltä. Nykymaailmassahan englanti tulee melkein tarttumalla, eikä ole mitään oikeaa englantia, toisin kuin mitä Oxfordissa kuvitellaan. No, ei minun lapsuudessani venäjä edes ollut mitenkään helposti saatavilla, joten se unelma tyssäsi siihen. Suomessa vallitsi tietty etnisen puhdistuksen kulttuuri.
    Pälkäne on varmasti kiva mesta käydä katsomassa sukulaisia.
    Minä en ole koskaan saanut töissä opetella rälläköimään enkä käyttämään mönkijää, enkä ole oppinut niitä muutenkaan. En oikein tykkää siitä, että elämä on lista asioita, joita ei voi tehdä. Puolivoltti kuuluu kyllä niihin.

  • Reply
    Sandra
    11/05/2019 at 7:52 am

    “Tylsä aikuinen, jonka elämä pyörii kivan ja mielekkään työn ympärillä, tutussa ja turvallisessa ympäristössä, unohtaen kuitenkin ne asiat, joka todella tekevät yltiöonnelliseksi.” Tähän itsekin tartuin.

    Omasta kokemuksestani voin sanoa, että itse olen tehnyt ne kaikkein hulluimmat ja spontaaneimmat jutut 25 ja 30 ikävuoden välillä. Oikeastaan tietyllä tavalla mitä vanhemmaksi olen tullut sitä rohkeammin uskaltaa olla sellainen oma outo hullutteleva itsensä. Joten suunnittelen tässä, että oma aikuisuus tulee olemaan tietyllä tasolla vastuullisuutta elämänhallinnan ja raha-asioiden muodossa mutta tietyllä tasolla spontaania hulluttelua ja matkailua. Ei mitään vakavaa puurtavaa työelämää 🙂

    Ihana postaus!

  • Reply
    Noora/Seikkailumielellä
    11/05/2019 at 6:56 pm

    Minusta kuulostaa hienolta, että olet ottanut töissä uusia haasteita vastaan, vaikka niiden mukana tulisikin epävarmuuden tunteita! Yritän itse aina mennä omassa työssäni sillä asenteella, että vähän pitää olla toinen jalka epämukavuusalueella, jotta kehittyy. Esimerkiksi itse haluan tulevaisuudessa työskennellä kansainvälisissä tehtävissä, joten olen nykyisessä työssäni kahminut innolla kv-projekteja, vaikka aluksi jännitti kauheasti mennä esittämään omaa asiantuntemusta vieraalla kielellä ja sukeltaa erilaiseen työkulttuuriin. Onnistumiset ovat kuitenkin olleet todella palkitsevia ja lisänneet itseluottamusta 🙂

  • Reply
    Jenna / Citylights & Sunsets
    20/05/2019 at 12:12 pm

    Kiva lukea myös ihan arjen kuulumisia myös matkabloggaajilta. Sun työ vaikuttaa tosi kiinnostavalta!
    Mä oon varmaan se tylsä aikuinen, oon 3-vuotiaan naperon äiti ja kohta tulee 5. häävuosipäiväkin (apua!) 😀 Mä oon ollut kuitenkin alusta asti sillä asenteella, että omaa elämää ei tarvi pysäyttää lapsen takia. Teen reissuja kavereiden kanssa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, koska meille on aina ollut itsestäänselvää antaa toisillemme aikaa tehdä paljon omiakin juttuja 🙂 Ja yhden lapsen kanssa se on vielä helposti toteutettavissa.
    Mua pelottaa valmistuminen ja työelämän alkaminen, mietin et miten sitä jaksaa sitten sitä samaa vuodesta toiseen… Opettajilla se tulevaisuusnäkymä on aika yksipuolinen 😀 En kuitenkaan vaihtaisi mihinkään muuhunkaan.

Vastaa