Yhden päivän roadtrip Pohjois-Englannista Skotlannin puolelle oli ehkä heittämällä yksi parhaimmista muistoistani kesän reissuilta. En ole koskaan ollut järjestelmällinen etukäteen suunnittelija, eikä ollut minun reissuseuranikaan. Spontaanin reissun ainoa plääni oli ajaa Newcastle upon Tynestä ehkä Edinburgiin ja pysähtyä matkalla mahdollisimman monessa linnassa.
Olihan siinä suunnitelmaa jo tarpeeksi yhdelle päivälle. Skotlannin maisemat veivät mennessään ja linnoja oli matkalla enemmän, kuin jaksoimme edes vierailla.
Reissun ensimmäinen linna oli heti ehkä heittämällä ikimuistoisin.
Alnwickin linna, joka on tullut melkoisen tunnetuksi Harry Potterin tylypahkan kuvausmiljöönä. Linna sijaitsee Northumberlandissa vain 60km päässä Newcastlesta ja 140km päässä Edinburghista. Minulle kyseisen linnan tienvarsikyltti ei sinällään sanonut mitään, mutta onneksi linnavierailut kuuluivat päivän agendalle. Linnassa oli kyllä busseittain aasialaisia, joten ainakin joku oli tullut paikan päälle ihan tarkoituksella. Kirjoitin meidän linnavierailusta aiemmin täällä.
Seuraava matkan varrelle osunut linna oli Berwick castle. En enää muista mistä alunperin päättelimme Berwick upon Tweedissä ylipäätään olevan edes linnaa, mutta joka tapauksessa jouduimme sitä hetken aikaa etsimään. Linna lopulta paljastui raunioksi. Harvinaista kyllä, raunioiden päällä oli sallittua jopa kiipeillä!
Raunioiden päältä oli mahtava näkymä Tweed-joelle ja 1850-luvun puolivälissä rakennetulle rautatiesillalle. Minun kuvassani siltä näyttää varsin vaatimattomalta, mutta todellisuudessa siinä on yhteensä 28 kaarta ja se on melkein 700m pitkä. Ja tärkeintä unohtamatta, sillan on tietenkin avannut itse kuningatar Victoria 1850-luvulla. Jos minulta kysytään, niin ei ole Englannissa ylipäätään montaa paikkaa, johon ei olisi viljelty Queen ja Royal -liitteitä.
Vasta iltaa kohden aloimme saavuimme Edinburghiin. Kaupunki yllätti heti kohdatessa elävyydellään ja vihreydellään. Keskusta-alueen valtavalla puistoalueella touhuttiin niin monia erilaisia puistoaktiviteetteja, etten olisi ikinä osannut edes kuvitella. Melkin jo liityin jo itsekin yhden cheerleeding-teamin harjoituksiinkin, mutta melkoisen fyysiseksi yltynyt nälkä vei voiton.
Olihan Edinburghissa on paljon myös niitä ikonista skolantilaista piirteitä, kuten säkkipillin soittajia kilteissään, viski- ja urheilupubeja, sekä tietenkin oma linna! Meillä oli ajoituksen kanssa hieman huonoa tuuria, sillä sisäänpääsy linnaan oli sulkeutunut tunti meitä aiemmin jonkin yksityistilaisuuden vuoksi. Tämän jälkeen jatkoimme vielä epämääräistä kaduilla hortoilua ja kävimme muun muossa muutamassa turistikaupassa, sekä Harry Potter -kaupassa, josta olisi voinut ostaa ihan mitä vain taikasauvoista ja kermakaljaan.
Oli jo aika myöhä kun palasimme autolle, mutta ei silti maltettu vielä lähteä takaisin päin. Kartalta katsoimme viimeiseksi etapiksi Perth-nimisen kylän, josta lopulta lähdimme takaisin kohte Newcastlea Stirlingin kautta. Perth ei ihan vastannut australialasta kaimaansa, sieltä ainoa muisto on supermarketti, josta ostin sylillisen matkaherkkuja. Stirlingissä on hieno linna!
Sen sijaan matkat pienillä maaseututeillä jäivät mieleen. Lukematon määrä lampaita, matalaa vuosistoa ja järviä. Yksinkertaisesti ilmaistuna aivan todella kaunista ja puhdasta luontoa. Vasta ehkä tällä yöllisellä paluumatkalla tajusin, että enhän ehtinyt nähdä Skotlannista vielä paljoakaan. Millaista olisikaan ihan Pohjois-Skotlannissa?
Seuraavana päivänä kävimme vielä Newcastlen rannikolla Tynemouthissa, jossa oli kauniit hiekkarannat ja yllätys yllätys, linnanraunio massiivisine vallihautoineen.
Linnamittari alkoi olla jo limitissä, niin heittelin lähinnä rannalla muutamat puolivoltit, minkä jälkeen siirryimme syömään erittäin brittilästä lihapainotteista buffettia Gibraltar Rock -ravintolaan. Merkittävän ja maininnan arvoisen tästä ravintolasta sai sen, että buffetti maksoi £10 kahdelta hengeltä (ja ilmeisesti myös yhdeltä), joten neljän hengen visiitti jäi juomineen reippaasti alle £35. Ruuasta ei tullut erityisen onnelliseksi, mutta rahaan nähden olin aivan tyytyväinen.
Skotlannin liikenne, ainakin näillä reitellä joilla me menimme, oli oikeasti yllättävän helppolukuista. Vaikka itse olenkin jo hieman kehittynyt kuskina alkutalvesta, en silti ajele edelleenkään mielellään. Yllättävästi jätin taas tälläkin reissulla ajohommat muille, mutta liikenne ei silti ollut mitenkään hurjaa.
Vasemman puoleista ajokulttuuria ei kannata säikähtää, siihen tottuu yllättävänkin nopeasti. Pelkäsin itsekin vasemman puoleista ajamista alkuun ihan älyttömästi, mutta todellisuudessa kamalinta ovat ehdottomasti englantilaisten rakastamat liikenneympyrät, joita saattaa olla helpostikin kolmekin peräkkäin. Niissä harvemmin tietää mihin suuntaan kannattaa pyöriä ja millä kaistalla. Parhain vinkki on ottaa vain muista mallia. Toinen todellinen murheenkryyni on monien kaupunkien keskusta-alueiden ylikapeat kadut, jotka on tehty ehkä hevosvaunuille 1600-luvulla. Siinä on ilme melkoisen totinen, varsinkin kun alla on siroakin sirompi MB Sprinter.
Tiesitkö muuten, että Skotlannissa on omat punnat? Skotlannin ja Englannin punnat eroavat ulkonäöllisesti hieman toisistaan, ovat ne ymmärtääkseni arvoltaan aivan samat, ja kumpiakin pystyy käyttämään kummallakin puolen rajaa. Ja punnista vielä puheen ollen, Englannin puntien setelit ovat uusiutumassa. Nyt £5 ja £10 setelit ovat jo vaihtuneet uusiksi pesunkestäviksi muoviseteleiksi.
Nyt Harry Potter paikoista innostuneena olen saanut uuden must see kohtee bucket listilleni: Glenfinnan Viaduct. Se kuuluisa silta mitä pitkin Harry Pottereiden juna kulkee Tylypahkaan! Samaan reissuun voisikin sitten yhdistää perusteellisemman Skotlannin roadtripin! Loch Lomond, Isle of Skye…
