Kahden järven kierros

Alkusyksyisin tulee aina hirveä himo päästä metsään joko päiväretkelle eväiden kera, sienestämään tai keräämään smoothiemustikat ja -puolukat koko vuodeksi. Mikähän siinä on kun kesäisin metsässä käyn korkeintaan juoksulenkillä?

Lapsuuteni olen viettänyt aika korvessa. Harrastin partiota ja rakensin majoja metsään. Olin innokkaana mukana partiovaelluksilla, vaikka rinkka ja minä taisimme olla yhtä pitkiä. Paalusolmuharjoituksia en oikein silloin arvostanut, mutta nykyisin niiden osaamattomuus hieman harmittaa. Iskän kanssa puolukka-apajien perässä juokseminen saa minut edelleen hengästymään, vaikka pidän itseäni suhteellisen ketteränä ja hyväkuntoisena.

    

Turun päivänä kävimme Yläneellä sieniretkellä, ja voi jukrat saalis taisi olla jokin lähemmäs 20 litraa. Sen jälkeisenäkin viikonloppuna teki mieli metsään ja pienen googlailun jälkeen valinta oli kahden järven kierros, jonka sanottiin olevan noin 10km pitkä, helppo kulkuinen ja kestävän reilut 2 tuntia.

Kierroksen kuvauksen oli tainnut kirjoittaa joku kiinteistönvälittäjä, joka myy kierrosta loistavalla järvinäköalalla. Olin täysin vakuuttunut, että reitti kulkee metsässä kahden eri järven rannalla suurimman osan ajasta. Valasrannan parkkipaikan jälkeen näki seuraavan kerran pientä veden kimallusta metsän takaa siinä puolen välin jälkeen ja siinä se melkein olikin.

Kannattaa myös juosta, jos meinaa kierroksen kahteen tuntiin rykäistä. Meillä taisi mennä kahdella nopealla evästauolla ja kävellen reilut kolme tuntia. Reitillä oli myös suhteellisen pitkiä tieosuuksia. Kuhankuono alueena oli kuitenkin kaunista ja maisemat vaihtelevia.

Nuotiopaikka tuli positiivisena yllätyksenä vastaan vasta kierroksen aikana. Meillä oli eväänä hedelmiä ja Kupittaan Citymarketin patongit, joten nautimme vain edellisten jättämästä hiilloksesta ja nuotion savuisesta tuoksusta. Nuotiopaikan viereisessä laavussa oli tarjolla polttopuita ja penkeillä oli valmiit veistetyt makkaratikut. Kauempana oli myös ulkohuussi, jos puskassa käyminen on vierasta.

Reitti on merkitty erittäin selkeästi punaisilla nauhoilla ja niitä on tiuhaan näkyvissä. Partioajoista on jo sen verran kauan aikaa, että rehellisellä suunnistuksella oltaisiin ehkä edelleenkin metsässä. Karttaa ja kompassia ei siis tarvitse ja puhelimen Google maps näyttää tarpeeksi sijaintia, jos haluaa arvoida jäljellä olevaa matkaa. Ihanan helppoa!

Parhainta metsäretkillä on se kun mieli rauhoittuu jo ensimmäisen vartin jälkeen kuin taikaiskusta, eikä edes tee mieli kaivaa puhelinta taskusta. Se tietty fiilis, kun pääsee kaupungista pois keskelle hiljaisuutta tai linnun laulua.

Tuntuu oikeasti siltä, että olisi saavuttamattomissa.  Se on siistiä.

Auringonlaskun aikaan päästiin takaisin Valasrantaan. Halusin vielä kuluttaa viimeisetkin ylimääräiset energiat tuossa mielettömässä järvimaisemassa harjoitellen flikkiä ja arabialaista.

Instagrammissa on videot melko onnistuneesta ja erittäin epäonnistuneesta flikkiyrityksestä. 😀

 

Kuvat Iiro Bärlund

Ensimmäinen blogipostaus

Tervetuloa!

Pientä ramppikuumetta ilmassa: ensimmäinen blogipostaus. Miten tämä voi olla näin jännittävää?

Oikeasti tämä ei ole edes minun ensimmäinen blogipostaus. Noin viisi vuotta sitten kirjoitin blogia ystävilleni ja sukulaisilleni, kun muutin lukion jälkeen yhdeksi talvikaudeksi Itävaltaan hiihtokeskukselle töihin. Vajaassa vuodessa opin kielen, rakastuin maahan ja luulin etten enää voisi lähteä vuorten keskeltä minnekään. Painoin kausiduunia rinneravintolassa hulluuteen asti, illat paikallisessa dorfpubissa ja vapaapäivät lumilautaillen. Muistan edelleenkin elävästi erään keskustelun maaliskuulta silloisen esimieheni kanssa:

“Voisinko jo pian saada vapaapäivän? Olen ollut 18 päivää putkeen töissä.”

“Käy vähemmän ulkona, niin jaksat paremmin. Erika on ollut sua enemmän töissä.”

Tämän jälkeen kuitenkin sain vapaapäivän.

Tuo 2011-2012 talvikausi oli kyllä minun silloisessa elämässäni ehkä yksi ratkaisevimmista tähän mennessä. Seuraavana syksynä aloitin saksan opinnot Turun yliopistossa ja löysin sen rinnalle pian matkailun ja kauppatieteet sivuaineeksi. Tällä hetkellä jäljellä on enää se kaikista herkullisin eli gradu. Nyt jopa tuntuu, että yliopistoon on helpompi päästä sisään kuin sieltä ulos.

Nuoruusvuodet hyppäsin seivästä ja reissasin ympäri Suomea kilpailuissa. Tällä hetkellä saan suunnatonta riemua uudesta telinevoimisteluharrastuksestani. Voi sitä ilon ja endorfiinikiksien määrää, kun oppii uusia temppuja 25-vuotiaana. Viime viikolla vedin arabiflikin ja jopa paremmin kuin silloin 15-vuotiaana.

Blogissani ajattelin kuitenkin keskittyä matkailuun. Olin vasta 5. luokalla kun pääsin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen, jonka suuntana oli Hania. Sen jälkeen olenkin ollut innokkaana lähtemässä reissuun, eikä bucket listille näy loppua. Kandiksi valmistumisen jälkeen olin päättänyt lähteä hieman pidemmäksi ajaksi maailmalle, ja reppureissasin suurimmaksi osaksi yksin Aasiassa ja Oseaniassa vajaan vuoden. Klassisesti myös rakastuin puoli vuotta ennen reissua, mutta silti löysin itseni pelokkaan innokkaana istumasta Bangkokin koneesta. Onni oli että uskalsin, ja sekin, että rakkaustarina jatkuu edelleen.

Miksi muuten joudun edelleen googlettamaan kuinka Bangkok kirjoitetaan?

Matkailu on ihanaa, parasta ja hyvä syy painaa duunia.

Aina matkailussa ei kaikki ole niin ihanaa. Ympäristöhaitat, paikallisväestöön kohdistuvat oneglmat ja matkailun tulovirtojen epätasainen jakautuminen jne… Matkailuopintojen aikana kiinnostuin kestävästä matkailusta. Kiinnostus tosin heräsi vähitellen, kyseisestä kurssista taitaa nettiopsussani komeilla kakkonen.

En silti juurikaan tee vihreitä reissuvalintoja, en vieläkään muista yhtäkään matkailun määritelmää, enkä kuvittele pelastavani maailmaa. Oikeastaan vain miellän matkailun vaikutukset ympäristöön, talouteen ja paikalliskulttuureihin erityisen kiehtoviksi.

Tervetuloa mukaan!

 

Kuvat ovat viime kevään reissusta Alicantesta.

Kuvat: Iiro Bärlund