Päiväretki Torronsuon kansallispuistoon

Torronsuon kansallispuisto on jo heräilemässä pikku hiljaa kevääseen, vaikka jo viime syksynä lupasin saapua ihastelemaan lakkoja, soisia syysmaisemia ja loputtomia pitkospuita. Onneksi luonto jaksaa odottaa. Olen aina rakastanut pitkospuisia patikkareittejä jollain käsittämättömällä tavalla. Torronsuolla niitä on kilometreittäin!

Ihan hullua, että nyt maaliskuu pyörähtää ihan pian huhtikuuksi, vaikkei koko talvena ole vielä oikein päässyt nauttimaan lumestakaan. Kevään suunnitelmat menivät yhden ja tuhannen suunnitelman sijaan heittämättä minullakin ihan uusiksi, eikä ensi viikolla tullutkaan lähtöä Pariisiin. Työreissujen lisäksi sain unohtaa vierailun Sveitsissä vaihdossa olevan pikkusiskoni luo ja lautailun Alpeilla. Onneksi kaikelle löytyy vielä aikansa, vaikka tämä pandemiahetki pieneltä ikuisuudelta tuntuukin.

Kotona olemista on saanut nyt opetella ihan tosissaan. En valehtematta taida olla ikinä viettänyt näin paljoa aikaa kotona. Kaupungin tarjoamien hupien sijaan olikin piristävää vaihtelua viettää synttäriviikonloppu Torronsuon kansallispuistossa.

Soinen maisema Torronsuolla
Kansallispuistot Suomessa

Torronsuon aavat maisemat ihastuttavat

Kun katsoo Torronsuon maisemia, on vaikea uskoa kuinka lähellä se onkaan. Oikeastaan se sijaitsee aivan kasvukolmion keskellä, Tammelassa. Saavutettavuudeltaan se ei tosin ole aivan ihanteellinen, sillä kansallispuiston ainoalle parkkipaikalle ei kulje julkisia. Kiljamon parkkipaikalle on hyvät opasteet.

Parkkipaikan ruuhkaisuudesta huolimatta sai pitkospuilla kulkea ilman suurempia ruuhkia kauniista ja aurinkoisesta kevätpäivästä huolimatta. Kymmenen kilometrin pituinen ja hyvin merkitty Ilves-reitti on juuri sopiva päääsemään hetkeksi eroon alkavasta mökkihöperyydestä. Lyhyet tieosuudetkaan eivät luontoseikkailijan fiilistä pilanneet.

Torronsuo kätkee sisälleen ihan valtavasti nähtävää ja on varsinainen valokuvaajan paratiisi. Reitin varrella pysähdyin lukemattomia kertoja ihastelemaan pitkospuita eri perspektiiveistä, bongaamaan lintuja lintutornista tai tutustumaan louhoksen kiviin retken pienellä metsäosuudella. Louhos ei sinällään ollut maailmaa mullistava, mutta sen sijaan vatsani huokaisi ihastuksesta yllättävästä tulentekopaikasta noin patikkaretken puolessa välissä. Sitä en ollut kartasta huomannut. Olin elänyt siinä luulossa, että eväshetki on luvassa vasta palatessa Kiljamon parkkialueen tulentekopaikalla.

Luontoon lähteminen on aina hyvä idea ja näissä maisemissa viettää mielellään tovin jos toisenkin. Miten onnelliseksi pienestä päiväretkestä voi tullakkaan? Tiesitkö muuten, että Torronsuo on Suomen syvin suo?

Makkaranpaisto
torronsuon kansallispuisto
Jäkälä torronsuon kansallispuistossa
torronsuon
Kansallispuistoretkellä

Torronsuon kansallispuisto

Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

Twitter: @eveliinatylline

Utelias turkulainen seikkailija, joka matkoilla pakollisten nähtävyyksien sijaan rakastaa löytää luontokohteita, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Vapaus, adrenaliinikiksit ja käsilläkävely viehättävät. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, toivottavasti viihdyt!

15 Comments

  • Pitkospuissa ja suomaisemissa on kyllä oikeasti jotain taikaa. Olen haaveillut Torronsuolla käymisestä ja se täytyykin ehdottomasti toteuttaa, kunhan täältä Uusimaalta taas pääsee ulos ja saadaan vuokrattua auto.

    • Jep, pitkospuut ja suomaisemat ovat kyllä mielttömiä! Kyllä sekin aika vielä tulee, kun rajat taas aukeavat. :)

  • Näyttää ihanalta! Minä saan käyttää kyllä melko paljon mielikuvitusta nyt, kun Uusimaa on suljettu, ja toisaalta ilman autoa on hankalaa päästä yhtään kotinurkkia pidemmäs ainakaan 5-vuotiaan kanssa, kun julkisia en halua nyt käyttää. Mutta toistaiseksi meillä on mennyt tosi kivasti ja tekemistä riittänyt. Kun asennoituu, että tämä tosiaan on vaan väliaikaista, niin eiköhän tämä tästä.

    • Paras asenne ja murjottamalla ei ainakaan päivät tunnu pirteämmiltä! :) Piankos tilanne tästä normalisoituu.

  • Torronsuo on hieno kohde, suo maisemaa parhaimmillaan ja ainakin epidemiaan saakka varsin rauhallinenkin. Toinen upea kansallispuisto Tammelassa on Liesjärven kansallispuisto, joka tarjoaa todella monipuolisesti erilaisia maisemia. Kävimme kummassakin helmikuun lopulla peräkkäisinä viikonloppuina.Ohessa meidän jutut noista vaikuttavista Tammelan kohteista: https://www.matkallamissamilloinkin.com/torronsuon-kansallispuisto-upea-luontokohde-kanta-hameessa/ https://www.matkallamissamilloinkin.com/liesjarven-kansallispuisto-satumainen-sammalmetsa-kanta-hameessa/

    • Tarviikin suunnata vielä tuonne Liesjärvelle joskus, kuulostaa kiehtovalta! Tuo maaliskuinen aurinkoinen sunnuntai uhkasi parkkipaikalta katsottuna olevan hieman ruuhkainen, mutta maastoon olivat ihmiset jakautuneet hyvin. Ei siis ollut ruuhkia. :)

  • Mukavan aurinkoinen päivä osui teille kohdalle! Itse olen Torronsuolla käynyt useasti ja nyt kun viime syksynä valmistui toi koko kymmenen kilometrin lenkki kansallispuiston sisäpuolelle, niin on kyllä todella mahtava päiväretkikohde! Sinun lähikuvasi oli luonnosta upeaa katseltavaa pienine yksityiskohtineen!Kävimme Härmälän punatulkkujen toimesta kuvaamassa myös syksyllä dronella Torronsuota ja hienoja ilmakuvia sai Antti K aikaiseksi :-) https://kohteenamaailma.fi/kotimaa/suomen-kansallispuistot-torronsuo/

    • Saattoi olla Rami, että tuo sinun postauksesi sai minut tuonne suuntaamaan. ;) Siitä se idea oikeastaan lähti ja nyt onkin hyvää aikaa toteuttaa lähimatkailuhaaveita.

  • Mun piti myös mennä Torronsuolle jo viime syksynä, mutta en saanut aikaiseksi. Tyttäreni asuu siinä lähellä ja ollaan suunniteltu, että voisi tässä joku viikonloppu lähteä sinne retkeilemään... nyt kun on sitä aikaa :)

    • Ehdottomasti, sinne vain! :) Eväät mukaan ja retkelle.

  • Innostuin tästä sen verran, että piti kurkata kartasta, missä tarkalleen tämä sijaitsee. Pitää kyllä ottaa retkeilylistalle 😊 Kuulostaa ja näyttää ihanalta päiväretkikohteelta! Kauniit kuvat😊

    • Kiitos, tuo kohde kyllä on herkkua jos tykkää kuvailla. :) Minäkin tämän bongasin ensiksi Ramin blogista!

  • Ihan hävettää myöntää, ettei olla siellä käyty, sehän on Tammelassa! :D Pitää ottaa se kesällä retkikohteeksi jahka tämä eritys päättyy. Pitkospuureitit ovat kyllä hienoja ja onneksi niitä on vähän myös täällä Helsingin lähistöllä.

  • Nuo maisemat ovat kyllä upeita! Torronsuossa en ole ikinä käynyt kun ei sinällään matkanvarrelle ole sattunut. Ihastuin Lapissa pitkospuu maisemiin ihan täysin ja niissä on sitä jotain.

  • Ihania kuvia! Yksi korona-ajan pelastus on kyllä ollut nämä upean aurinkoiset ilmat, jolloin on ollut tosi ihana lenkkeillä luonnossa ja seurata kevään tuloa murheista huolimatta.

Vastaa