STHLM Brunch Club – Mitä muut edellä, sitä minä perässä

Välillä tulee ihan ääneen ilmeteltyä, miksei Tukholmassa tule käytyä useammin. Näin turkulaisena kynnys nousta illalla laivaan ja herätä aamulla toiselta puolen lahtea pitäisi olla suhteellisen matala, mutta ainakin omalla kohdallani tilaisuus on jäänyt täysin käyttämättä. Opiskelun alkuvaiheessa laivalla oltiin tyttöjen kanssa parhaillaan neljästikin vuodessa, mutta niiden reissujen tarkoitus ei liittynyt varsinaisesti matkusteluun (SuperGoom!), eikä laivasta poistuttu kuin vasta jatkoille Forteen.

Menolento Arlandasta Los Angelesiin sai meidät kaivamaan tarjouskupongit esiin ja Viking Gracen keskiviikkoristeilyllä pääsimme oikein mielyttävästi Anne Mattilan saattelemana aamuksi Tukholmaan. En muista hetkeen olleeni selkeästi nuorin laivan tanssilattialla. Tukholmassa kello kuusi aamulla polleasti kehuin, että kyl mää tiärä mist se metro keskustaan menee. Lopulta kävelimme koko matkan. Metropysäkkiä ei koskaan löytynyt.

Koska laiva saapui satamaan jo ennen auringonnousua, oli minunlaisen aamupalaintoilijan pakko päästä nauttimaan pitkästä ja hitaasta aamiaisesta. Rakastan rauhallisia aamiaisia, varsinkin jos tarjolla on jotain terveysherkkuja. Muistin Veeran juuri kirjoittaneen ihanasta brunssista STHLM Brunch Clubilla ja sinne siis suuntasimme mekin. Hymy korvissa tallustin määrätietoisesti kohti acai bowleja, joita en ollut nähnyt sitten Aasian matkan. Paikkaa ovat hehkuttaneet myös lukuisat muutkin, esimerkiksi Sara ja Veera Bianca. Tämä kolmen viikon matkamme ehdoton ykkösaamiainen maistui varsin taivaalliselta pienen tahattoman kävelylenkin jälkeen.

Kuvat voivat puhua puolestaan. Ja hei, kahvia sai santsata ainakin kolme kertaa!

Ei tätä turhaan ole hehkutettu! STHLM Brunch Club aukeaa arkisin 7:30 ja viikonloppuisin 8:30. Me taidettiin olla paikalla hieman ennen kahdeksaa ja tilaa oli vielä hyvin. Vasta lähempänä kymmentä aamiaistaivas alkoi täyttymään. Osoite on Dalagatan 24.

Tukholma on kyllä mieletön kaupunki ja pitääkin mennä sinne pian ihan oikeasti, eikä pelkälle läpikulkumatkalle. Olenko muuten ainoa, joka ei vielä hetki sitten tiennyt Ruotsin kruunujen uusiutuneen jokin aika sitten?

Utelias turkulainen seikkailija, joka matkoilla pakollisten nähtävyyksien sijaan rakastaa löytää luontokohteita, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Vapaus, adrenaliinikiksit ja käsilläkävely viehättävät. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, toivottavasti viihdyt!

14 Comments

  • Kiva kuulla, että tilaa on ollut hyvin! Kävin kerran jonottamassa oven ulkopuolella ja lopulta päädyin ihan muualle syömään. Annokset näyttävät kyllä herkullisilta, ehkä jopa jonottamisen arvoisilta. :)

    • Ehkä suurin suosio on jo laantunut tai sitten vain aikaisin arkiaamuisin on vain rauhallisempaa... mutta mennä kannatti! :)

  • Näyttipä herkulliselta! Hyvä syy matkata vaihteeksi Turusta Tukholmaan Helsingin sijaan niin on ekana brunssilla. Minulla on muistikuva jostain menneiltä ajoilta kun Turun laiva saapui Tukholmaan niin ainoa auki oleva paikka oli Mäkkäri.

    • Tuo brunssi aukesi onneksi ihaltavan aikaisin, koska tuskin kenellekään tulee mieleen käydä laivan buffetissa aamulla viideltä. Mäkkärin aamiainenkaan ei ole mikään maailman herkullisin..

  • Turku-Tukholma-reittimatkan yksi iso ongelma on just toi laivan älyttömän aikainen saapuminen Tukholmaan aamulla. Harvat kivat kahvilat ovat aamuvarhaisella auki, joten tämä on hyvä vinkki Turusta tulijoille :)

    • No täysin totta! Päivä Tukholmassa -risteilyäkin viettäville voi olla haasteellista pohtia mitä touhuta, ennen kuin kaupat ja kahvilat aukeavat.. :P

  • Näyttää niin herkulliselta aamiaiselta. Viime Tukholman keikalla piti suunnata tuonne, mutta ei sitten ollutkaan nälkä vasta kuin iltapäivällä. Tällaiselle kahviaddiktille tärkeä tieto tuo kahvin santsaus mahdollisuus :P

    • Voi olla että santsimahdollisuus oli jopa rajaton, mä vaan tyydyin kolmeen ;)

  • Kiitos vinkistä! On muuten hyvä idea, usein ei tiedä millä Tukholman reissun aloittaisi, kun on vielä niin aikaista ettei suurin osa tukholmalaisista kaupoista tai ravintoloista ole vielä auki. Kuvissa oleva aamiainen näytti varsin "maittavalta"... ;)

  • Huomenna lähtö Ruotsin risteilylle, pistänpä tämän vinkin muistiin! Näyttää ihanalta :)

  • Ihana tuo alun kuvaus Ruotsin risteilyistä.. :D Vähän sama täällä! Harvoin tulee käytyä kuin darraburgerilla Tukholmassa risteilyn lomassa, vaikka nähtävää riittäisi useaksi päiväksi! Pitäisi ehdottomasti buukata jokin viikonloppureissu sinne ja käydä kokeilemassa tämäkin ihana brunssipaikka. :)

  • Nam, näyttääpäs herkulliselta - ja paikka ihanan viihtyisältä! Pitää laittaa paikka mieleen seuraavaa Tukholman-reissua varten :)

  • Nam nam, hyvältä näyttää edelleen! Tää on kyllä ihan ykköspaikkoja aamiaisen suhteen Tukholmassa. Toi lohi-avokadoleipä oli kyllä törkeän hyvää. Satuitteko syömään sitä acai-bowlia? Mua harmitti niin paljon, kun meidän käynnillä se oli loppunut. :cKiitos linkityksestä. <3

    • Joo, syötiin! Se oli tuossa yhdessä kuvassa tuo kulho. Ja oli oikein herkkua! :)

Vastaa