Leipzig – vinkit Itä-Saksan intiimiin opiskelijakaupunkiin

Leipzig on intiimi Itä-Saksan helmi, joka on todellakin vierailun arvoinen kaupunkikohde Saksassa. Olin viime jouluna jo toistamiseen kuukauden töissä Leipzigin joulumarkkinoilla ja vaikka suhasin pääsääntöisesti kuukauden ajan ratikalla markkinapaikan ja kämpän väliä, ehtisin vapaapäivisin hyvin tutustumaan kaupunkiin. Puolen miljoonan ihmisen väkimäärästä huolimatta Leipzig tuntuu melkoisen kompaktilta kaupungilta, jossa varsinkin liikkuminen on erityisen helppoa laajan ratikkaverkoston ansiosta.

Leipzigilla on Saksan historiassa suuri merkitys, sillä sieltä on lähtöisin kommunistisen hallinnon vastainen liikehdintä, joka lopulta johti siihen, että Berliinin muuri sortui vuonna 1989. Muurin sorruttua Leipzig kuitenkin jäi pahasti polkemaan paikoilleen ja erityisesti työttömyys kaupungissa oli suuri ongelma, kunnes suuret BMW, Porsche ja Siemens siirsivä osan tuotannostaan Leipzigiin.

Nykyisin kaupunki on erityisen suosittu opiskelijoiden keskuudessa Leipzigin yliopiston ansiosta. Leipzigin yliopistorakennus on varsin mahtava näky aivan keskellä kaupunkia Augustusplatzin kupeessa. Kun opiskelijoita on paljon, on varsinkin Leipzigin yöelämä- ja ravintolatarjonta melkoisen vilkasta. Erityisesti Karl-Liebknecht-Straße, tuttavallisemmin Karli, ja Barfußgässchen ovat tunnettuja katuja siitä, että niiltä löytyy kuulemani ja näkemäni mukaan enemmän pubeja ja ravintoloita, kuin asuntoja.

 

Leipzigin yliopisto

Leipzig

Mitä nähdä Leipzigissa?

Leipzig on kaupunki, jossa DDR-aikainen historia huokuu edelleen. Arkkitehtuuriltaan Leipzigin rakennukset noudattavat perinteistä neuvostoaikaista rakennustyyliä, muutamaa viime vuosikymmenillä rakennettua poikkeusta lukuunottamatta. Tämän vuoden joulumarkkinoilla minun markkinakojuni sijaitsi aivan Thomaskirchen edustalla. Tämä kirkko on erityisen tunnettu siitä, että Johann Sebastian Bach oli aikoinaan kyseisen kirkon kanttori ja johti sen kuoroa, koka on edelleenkin yksi merkittävimmistä kuoroista Saksassa. Leipzigissa on myös tunnettu Bach-museo! Muita merkittäviä rakennuksia ovat esimerkiksi valtava rautatieasema ostoskeskuksineen (Hauptbahnhof), Nikolainkirkko (Nikolaikirche) ja vanha kaupungintalo (Altes Rathaus). Harmi, että säät joulukuussa olivat toisinaan yhtä hehkeitä kuin Suomessa, joten harmaus paistaa reippaasti läpi myös kuvissa.

Kun kyselin joulumarkkinoiden aikana paikallisilta markkinamyyjiltä mitä kaupungissa kannattaisi nähdä, suosittelivat monet minulle erityisesti 1913 rakennettua massiivista kansojen taistelun muistomerkkiä hieman keskustan ulkopuolella. Mistään vaatimattomasta patsaasta ei tässä kohtaa ole kyse, sillä Völkerschlachtdenkmal on Euroopan suurin 91-metrinen monumentti, joka on omistettu 1813 käydyn Leipzigin taistelun muistolle. Eräänä erityisen sateisena ja sumuisena vapaapäivänäni hyppäsimme pikkusiskoni kanssa Augustusplatzilta ratikkaan 15, josta hyppäsimme Völkerschlachtdenkmal-pysäkillä pois. Monumentin alatasanteella sijaitsee museo, jonka pääsylipulla pääsee myös kiipeämään monumentin näköalatasanteelle. Me jätimme pääsylipun ostamatta, koska huonon näkyvyyden takia ei näköalatasanteesta olisi saanut oikein mitään irti. Monumentti sijaitsee yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista ja paikalliset kuulemma tulevat tänne silloin tällöin auringonlaskun aikaan piknikille ihailemaan kaupunkia!

Toinen suosittelemisen arvoinen nähtävyys on aivan Augustusplatzin kupeessa oleva Panorama Tower. Jos pidät korkeista näköalapaikoista, on tämä 142 metriä korkea kerrostalo Leipzigin korkein rakennus! Sinne pääsee varsin helposti ottamalla hissin kerrokseen 29, jonka jälkeen voit maksaa kolmen euron sisäänpääsymaksun ja kiivetä muutamat portaat näköalatasanteelle, jonka korkeuksista avautuu koko kaupunki aivan toisesta perspektiivistä. Ainakin jouluaikaan tasanteella pääsi myös ostamaan Glühweinia! Kävin tornissa kahteen kertaan, koska ensimmäisellä kerralla oli sää sen verran sumuinen, että näkymät jäivät melko laihoiksi. Jos haluaa yllättää ystävänsä, kannattaa varata pöytä näköalatasanteen viereistä ravintolasta, jossa oli tarjolla niin lounasta kuin fiinimpää illallista.

Entä tyypillinen ruoka- ja juomakulttuuri Leipzigissa?

Ruokapöydässä Leipzigissa luotetaan mielestäni edelleen vahvasti varsin perinteisiin saksalaisiin ruokiin. Perunaa, kaalia ja makkaraa on usein tarjolla kaikissa eri variaatioissaan. Yksi Leipzigin nimikkoannoksista on “Leipziger Allerlei”, joka on variaatiosta riippuen annos, jossa on herneitä, porkkanoita, parsaa, sieniä ja rapuja. Oluen ystäville vehnäolut “Leipziger Gose” on varmasti kokeilemisen arvoinen juttu! Ravintolassa on kohteliasta jättää tarjoilijalle noin 10% tippiä.

Kävelin päivittäin markkinapäivän jälkeen ratikalle Schuhmachergäßchenin kautta, jonka varrella sijaitsee erityisen kapea ja kaunis art nouveau -tyylinen rakennus. Tässä rakennuksessa on Café Riquet, joka oikein kutsuun kahvittelemaan. Eräänä vapaapäivänä kun pikkusiskoni oli Leipzigissa käymässä, vein hänet tänne aamupalalle. Jälkiruuaksi kokeilimme Leipzigin erikoisuutta, Leipziger Lerchea. Kyseisessä leivoksessa on reilusti marsipaania, pähkinöitä ja kirsikkaa, joten jos äkkimakea ei houkuta, suosittelen jakamaan tämän kaverin kanssa.

Cafe Riquet & maisemat kämpän ikkunasta
Joulumarkkinaherkku “Handbrot”

Asuin itse kuukauden kaupungin keskustan ulkopuolella lähellä Lindenauer Marktia. Kotimatkalla kävelin päivittäin erään mielenkiintoisen pizzerian ohi, joka mainosti itseään ikkunassa “non-profit vegan pizza lab.” Mielenkiintoni heräsi välittömästi ja enköhän raahannut heti pikkusiskoni seurakseni pizzalle. Tiistai-iltaisin teemana on “Drawing & Chilling” ja näin mekin päädyimme nauramaan toistemme piirustuksille seesteisessä olohuoneenomaisessa pizzeriassa. Olin melkoisen haltioitunut paikan välittömästä ja kodinomaisesta tunnelmasta. Vegaanipizzakin oli mielestäni erityisen hyvää, joskin juustoa jäin hieman kaipaamaan. Tänne pääsee ratikalla 7 suuntana Böhlitz-Ehrenberg, josta hyppy ulos pysäkillä  “G.-Schwarz-/Merseb. Str.” Pizzeria on aivan tämän pysäkin edessä!

“A fully vegan Pizzeria, offering a healthy alternative to pizza with an extensive toppings menu of everything from fresh vegetables, nuts/seeds, beans, tofu and a few superfoods such as chia and hemp seeds. Every pizza is available with a wheat, wholegrain spelt or gluten-free crust and comes with Pizza Lab’s own vegan cheese. Salads and seasonal desserts also available.

Pizza Lab is a non-profit project. Profits of every month will finance local projects that focus on sustainability, ecology, vegan nutrition and animal rights.”

Pizza lab

Jos jotain huonoa pitää Leipzigista mainita, on monesti kohtuullisen surkea asiakaspalvelu. En tiedä onko joku muu huomannut samaa ja voihan myös olla, että se johtui vaan minusta asiakkaana. Kun siihen kuitenkin tottuu, saattaa joskus yllättyäkin positiivisesti. Kannattaa myös muistaa, että vanhempi väestö osaa Leipzigissa myös kohtuullisen huonosti englantia, koska koulussa he ovat päntänneet vieraana kielenä lähinnä venäjää.

Lisäksi Sachsenin murre on melkoisen tuhtia. Muistan kun tulin Itä-Saksaan ensimmmäisen kerran. Silloin minun saksan kielikorvani eleli edelleen autuaasti jossain Itävallan Tirolin murteessa ja vannoin ettei kyseinen sachsenin murre tule muhun ikinä tarttumaan. Dresdenin joulumarkkinoilla 2014 muistan joutuneeni varsinkin vanhempien ihmisten keskuudessa toistuvasti kyselemään “wie bitte?!!”, koska en kerta kaikkiaan heitä ymmärtänyt. Esimerkkinä voidaan käyttää vaikka sanaa hunaja (Honig), jonka hochdeutschilla lausutaan [hoonig], mutta sachsenilaisittain ilmaistuna [hHÖööniK].

Itä-Saksa on tunnelmaltaan aivan eri, kuin Saksan läntinen puoli. Ihmiset ovat erityisen avoimia ja kaupunki on todellakin tutustumisen arvoinen kohde. Suosittelen kovin antamaan tälle Itä-Saksan ihmeelle tilaa reissuaikatauluissa, jos sinne olet matkalla! Lisää tunnelmia Leipzigin joulumarkkinoilta markkinamyyjän näkökulmasta voi lukea täältä!

Näillä näkymin Leipzig kutsuu jälleen huhtikuussa! 🙂

Ruokailijan Lissabon: TimeOut Market!

Lissabon on ruokamatkailijalle melkoinen makujen paratiisi. Tässä sinulle yksi timantin arvoinen vinkki, mihin kannattaa Lissabonissa suunnata esimerkiksi pitkälle lounaalle tai illalliselle. Suosittelen varaamaan hieman aikaa, koska ainakin minä voisin syödä kaikki ruokani täällä kuukauden ajan kyllästymättä!

Päivän stop overin aikana Lissabonissa koitimme kuumeisesti etsiä jotain lounaspaikkaa, jossa pääsisimme nauttimaan paikallisia annoksia ja viinejä. Kun ravintoloiden listoilla koreilee jos toinen toisiaan herkullisempia annoksia, ei päätös ruokakohteen valinnasta ollut helppo. Valintaa hankaloitti vielä se, että emme halunneet astua mihinkään houkuttelevan näköiseen ylihintaiseen turistiansaan ja me molemmat taidettiin sillä hetkellä haluta ihan erityylisiä ruokia lounaaksi. Joltain Lissabonin top-10 ravintolat listaukselta onneksemme bongasimme TimeOut Market -paikan, jota en voi kuin suositella kaikille nälkäisille kulinaristeille. Ainakin me rakastuimme aivan täysin! Täällä saa tilata juuri sitä, mitä sillä hetkellä tekee mieli!

TimeOut Market yhdistää ihanasti ravintolan ja kauppahallin parhaat puolet. Kai tätä voisi kutsua myös tyylikkääksi food courtiksikin. Hallissa on kymmenittäin täysin erilaisia miniravintoiloita, joilla kaikilla on oma erikoisuutensa. Täältä saat siis paikallista ruokaa, pizzaa, hampurilaisia, sushia – melkein mitä vain! Täällä et kuitenkaan ole sidottuna vain yhden ravintolan ruoka- ja viinilistaan. Parasta on se, että voit valita alkuruuat yhdestä ravintolasta, hakea pääruuan kolmannesta ja vielä jälkiruuat muualta. Kuivin suin ei myöskään joudu olemaan, sillä ravintoloilla on suositella omia viinejä annoksiensa seuraksi, mutta hallin keskeltä löytyy myös erilliset viini- drinkki- kuin olutbaarit! Minulle viinibaarin neiti suositteli heti loistavaa valkoviiniä mustekala-annokseni seuraksi, kun vain uskalsin kysyä suositusta.

Hallin keskellä on pitkiä pöytiä, joihin voi mennä nauttimaan löytämiään herkkuja muiden ihmisten seuraan. Pöydissä näkyi niin paikallisia lounastamassa, kuin myös muita innokkaita ruokamatkailijoita. Hintatasoltaan annokset vaihtelivat noin 5e-15e välillä.

Me jaoimme alkuun iberico & juusto -lautasen, jonka jälkeen söimme yhdessä pääruuaksi mustekalaa ja tartaria. Lopuksi otimme vielä pieneen makeannälkään macaroneja ja paikallisia Belémin-leivoksia mukaan reppuun. Tyytyväisinä mahat pystyssä jatkoimme tutustumista hurmaavaan Lissaboniin.

Time Out Market Lisboa

Mercado da Ribeira

Avenida 24 de Julho

Su-Ke 10.00-00.00

To-La 10.00-02.00