january 2020 Archives - Korkkarit rinkassa
Masai Mara

Masai Mara -safari omatoimisesti ja edullisesti

Suljen auton ikkunan mykistyneenä. Siinä se nyt, leijonalauma piilossa paahtavaa aurinkoa pensaikossa. Taisin unohtaa hengittää. Vielä eilen yhdistin leijonat ja muut villieläimet ainoastaan Leijonakuninkaaseen ja luontodokumenteihin. Tänään tuijotan urosleijonaa silmästä silmään Masai Maran valtavan suuressa luonnonpuistossa.

Fianarantsoa Manakara juna

Fianarantsoa – Manakara, elämäni ikimuistoisin junamatka

Varsinainen juna jäi odottamaan asemalle korjausta, kun kaikki kymmenkunta ensimmäisen luokan lipun ostanutta länsimaalaista hyppäsivät hämillään veturiin, jossa oli lisäksi yksi tavallinen perävaunu. Kaikki eivät mahtuneet veturiin sisälle, joten veturin nokkaan kannettiin lisäksi pari penkkiä. Paikalliset jäivät kaikki asemalle odottamaan tietämättöminä, kun pullamössölänkkärit pääsivät liikkeelle.

Kiova, Ukraina

Vuosikymmenen vaihteen kuulumisia

Tein viime vuonna ensimmäistä kertaa itselleni vuositavoitteita ja uskalsin julkaistakin ne täällä. En vuoden aikana jahdannut tavoitteita pakkomielteisesti, vaan pelkästään niiden tiedostaminen sai minut huomaamattani saavuttamaan niitä. Miten niiden kanssa sitten kävi?

Scroll to Top