Oon mä juonut viinii Wienissä

Todellinen äkkilähtö. En ollut ikinä ennen tätä elokuuta lähtenyt matkalle alle vuorokauden varoitusajalla. Yllättäen kyseessä oli neljän päivän työmatka Wienissä, mutta olin lähdössä reissuun oikeasti  t o d e l l a  innoissani.

Pääsin ensimmäistä kertaa Wieniin. Kaupunkiin, jossa käymättömyydestä olen tuntenut jopa pientä syyllisyyttä kaikki nämä vuodet. Moni ehkä muistaa minut vannoutuneeksi Itävalta faniksi, asuttuani Innsbruckin lähellä hieman vajaan vuoden lukion jälkeen.

En kuitenkaan tuolloin tajunnut reissata. En käynyt Salzburgissa, enkä Wienissä. Sen sijaan kävin Milanossa, Sterzingin joulumarkkinoilla ja Münchenin lentokentällä. Toisaalta silloin viihdyin Stubaitalin alppisatumaassa niin hyvin, ettei ehkä ollut haluakaan nähdä muuta. Olin siis todellinen fanittaja, joka ei ollut nähnyt edes pääkaupunkia.

Onneksi mahdollisuuksia tulee myöhemminkin. Niin kuin nyt.

Viimeisenä reissupäivänä minulla oli koko päivä aikaa tutustua kaupunkiin.

Suunnittelemattomuus ja spontaani haahuilu ovat ehkä kaksi asiaa mitkä kuvailevat minua reissuilla. Yllättäen olin taas siinä pisteessä, että löysin itseni niin tutun tuntuisesta vieraasta kaupungista, vailla hajuakaan mitä aion päivän aikana tehdä tai nähdä. Töiden jälkeen halusin viettää vapaapäivän Wienissä mahdollisimman iisisti ja omassa päässä olin ajatellut minun tulevan Wienin kanssa hyvin spontaanistikin juttuun, sillä onhan kyseessä kuitenkin Itävalta.

Ja niinhän me tultiin.

Ainostaan ratikkapysäkillä en voinut vieläkään ymmärtää, kuinka edelleenkin esimerkiksi mobiililipun ostaminen ratikkaan on tehty käytännössä mahdottomaksi. Siellä sitten istuin automaatittomalla asemalla yksin toivoen hartaasti ratikassa olevan lippuautomaatti. Onneksi siellä oli.

Sacher kakku. Kahvilat. Ooppera. Blaah.

Ratikkamatkan aikana keksin laittaa kyselyn instastoorin puolelle, mitä kannattaa Wienissä 10 tunnin aikana tehdä ja nähdä. Vastauksena sain loistavia vinkkejä kaupunkiin:

“Hofburg castle”

“Bratislavaan menee juna 45min. Siellä lukee bussiasemalla suomeakin. Siihen se hyvä sit loppuukin”

“– syömään Deewaniin, kaffea ja kakkua, ehkä drinkki Donaukanalin baareissa esim. Strandbar Hermann, Belvedere on linnoista lähimpänä keskustaa ja Ringstraßella on suurin osa historiallisista rakennuksista”

Näistä toteutuivat ainostaan Strandbar Herman, Belvedere ja Ringstraße. Kaikkea en millään ehtinyt. Heh, erityisesti Bratislavalle olisi tarvinnut jo melkein oman reissunsa.

Helteisenä kesäpäivänä tunsin pitkästä aikaa sitä tiettyä sanoinkuvaamatonta vapauden tunnetta. Huolimatta jopa siitä, että tiesin lentoni lähtevän takaisin Turkuun jo illalla, olin täysi haltioissani päivästä yksin vailla päämäärää. Ihan kuin olisin ollut lomalla. Seuranani oli ainoastaan vedettävä käsimatkatavara, jonka pyörien ääni kävi tosin jossain kohdin hiukan hermoilleni.

Wienissä Belvedere
Belvederen barokkilinna lähellä keskustaa
Wienissä
Strandbar Herman – viihtyisä jokirantaravintola, jossa siisti tekobiitsi ja yli-innokkaita viininhimoisia ampiaisia.

Wien on tunnelmallinen ja kaunis. Belvederen linna on oikeasti näkemisen arvoinen, kaupungin arkitehtuuri on tyylikkään arvokasta ja rieslingiä ja grüner veltlineriä saa lähes kaikkailta. Itävallan kielikorvanikin on onneksi jo niin nukuksissa näiden vuosien jälkeen, etten enää erota Itävallan murteita edes Baijerista, joten itävallan saksa, millaisena olen saksan kielen pitkälti alkuunsa oppinutkin, tuntui ihanan kotoisalta.

Kaupunki ei kuitenkaan onnistunut vastaamaan minulle siihen syvinpään Itävallan kaipuuseeni. Minun silmissäni Itävalta tarkoittaa lempeää talvipakkasta laaksossa, jossa korkeat jäätikköiset vuoret ympäröivät minut. Tunnen oman pienuuteni, jonkin paljon paljon suuremman edessä.

Koska Wienissä ei ole vuoria, Itävalta-fanitus vaihtui ehkä hieman rajatummin Tirol-fanitukseksi. Älä silti ymmärrä minua väärin. Wien on silti mielestäni oikeasti viihtyisä ja mieletön kohde, mutta Itävallasta ilmeisesti Innsbruck ja Stubaital ovat onnistuneet viemään sydämeni ihan for good.

Wienissä Donau

Illalla pääsin nopeasti ja helposti Wien Mittesta junalla suoraan lentokentälle City Airport -junalla. Sunntaansa juna maksaa 12 euroa ja menopaluun saa kahdella kympillä. Matka kestääkin vain hieman reilun vartin.

Mahdollisesti päivän suurin hymyn huulilleni syntyi junamatkan aikana instan kautta saamastani kysymyksestä:

“Niin tarviitko kyydin?” (lentokentältä kotiin)

Mielelläni.