Tšernobyl nousi otsikoihin 26. huhtikuuta 1986, kun ydinvoimalan neljäs reaktori räjähti. Vuosituhannen vaihteesta saakka sinne on päässyt opastetulle päiväretkelle, vaikka valtion virallisiin papereihin vierailut tosin merkitään edelleen tieteelliseksi tutkimukseksi. On kiehtovaa ajatella, kuinka koko maailmaa rieponeesta ydinkatastrofista on syntynyt myöhemmin tulonlähde monille paikallisille. Jätän suosiolla itse onnettomuudesta kertomisen siitä paremmin ymmärtäville, mutta tästä selviää vinkkejä siihen, miten ydinvoimala-alueella voi nykyisin vierailla, miltä exclusion zonella nykyisin näyttää ja millaisia fiiliksiä päivästä jäi.

Tšernobyl ja ydinvoimalavierailu ei ehkä välttämättä korista ensimmäisenä niiden lomakohteiden top-kolmosta, mutta minulle se oli yksi niistä kohteista, jossa voisi ehdottomasti kerran elämässä mahdollisuuden tullen vierailla. Paljon kehuttu HBO:n sarja saattaa olla herättänyt mielenkiintoani (ja tietämystäni) entisestään, enhän ole joutunut kokemaan tuota aikaa itse.

Päiväretki Kiovasta vuoteen 1986.

Jos mielii vierailulle ydinvoimalaan, pääsee tottunutkin omatoimimatkailijakin etsimään itselleen mieluisan opastetun kierroksen, sillä yksin exclusion zonelle ei valitettavasti pääse –  ja ehkä ihan hyvä niin. Matkanjärjestäjän löytäminen tuskin kuitenkaan koituu ongelmaksi, sillä niitä löytyy netistä tusinoittain, ainakin jos lähtöpaikka on Ukrainan pääkaupunki Kiova.

Valitsimme siskoni kanssa Solo East -nimisen yrityksen, mutta halutessasi voi kurkata esimerkiksi GammaTravelin tai Get Your Guiden tarjoamia retkiä. Käytin turhaan melko paljon aikaa eri retkien vertailuun, koska lopulta kaikilla heillä tuntui olevan hurjan hyvät arvostelut ja samanlainen päiväohjelma. Päiväretki maksaa noin 90-110€, riippuen siitä haluaako vuokrata myös säteilymittarin. Lisäksi on suotavaa maksaa oppaalle tippiä. Meille riitti ihan yhden päivän säteilyannos, vaikka useamman päivän vierailuitakin ydinvoimalaan oli tarjolla. 

Lieneekö suositusta HBO:n sarjasta vai mistä, mutta ydinvoimalakierrosten suosio on noussut valtavasti viime aikoina. Me olimme pikkusiskoni kanssa liikkeellä sunnuntaina, joka oli oppaan mukaan edellistä lauantaita huomattavasti rauhallisempi päivä. Silloin alueella oli vieraillut jopa reilut 1000 henkilöä. Lähtiessä opastetulle ydinvoimalaretkelle, on mukana oltava hyvät kengät, pitkälahkeiset vaatteet ja passi.

Matka riisumattomaan neuvostoaikaan

Aamun valjetessa kokoonnumme Maidan Nezalezhnostin aukiolla ja hyppäsimme Vitoon suuntana Tšernobyl. Jollain jukran tuurilla ryhmässämme oli ainoastaan neljä henkilöä ja opas, joten ryhmämme oli erittäin pieni muihin ryhmiin verrattuna. Sattumalta kaksi muuta ryhmässämme olivat vielä suomalaisia naista, jotka olivat puolen vuoden työprojektilla Kiovassa. 

Oppaamme oli oikein hurmaava paikallinen nuorimies, jolle itse ydinvoimala tuntui olevan suuri intohimo, eikä ainoastaan tulonlähde. Kommunikaatio englanniksi oli sujuvaa ja rentoa. Hän oikein toivoi pääsevänsä vastaamaan meidän mieleen juolahtaneisiin, ehkä hölmöihinkin, kysymyksiin. Meidän kauhuksi jo useamman vuoden opastaustastaan huolimatta häntä ei huolettanut vierailla ydinvoimalassa lähes päivittäin, sillä ”onhan minulla jo vaimo ja kaksi lasta.” Kun oppaat törmäsivät ydinvoimalan alueella toisiinsa, meidän opas heitti aina hauskaa läppää toisten oppaiden kanssa venäjäksi. Myöhemmin selvisi oppaamme olleen kovin haltioissaan saamastaan ryhmästä. Päivän päätteeksi hän halusi ottaa selfien meidän viisikosta muistoksi itselleen.

Alueen rajalla tarkastettiin ensin passit, allekirjoitimme vastuuvapautuslomakkeen ja saimme erittäin luotettavan oloiset mittarit kaulaamme. Tämän jälkeen Vito kurvasi sisään maailmanlopun alueelle. Cherevachin, Zalissyan ja Kopachin kylissä pysähdyimme ensimmäisenä. Ihastelimme sen ajan punaista Ferraria, eli Ladaa. Ferraria sai odottaa kymmenen vuotta ja niitä sai silloin vain punaisina. Jos halusi toisen värin, sai kuulemani mukaan odottaa vielä toiset kymmenen vuotta.

Astelin varoen kylän päiväkodin lattian lasin sirujen päällä säteilymittari kädessäni.  Tuntui kiehtovalta yrittää hahmottaa sellaisen pusikoituneen ja ränsistyneen kummituskylän olleen aikoinaan siisti kotikylä useammalle tuhannelle asukkaalle. Kaikkien talojen sisään ei paikallisten suositusten mukaan olisi enää suotavaa mennä, koska ne voisivat romahtaa milloin tahansa. Opas katsoi suosituksia toisinaan läpi sormien.

Erityisesti mieleeni jäi se, kun opas kertoi satojen ihmisten puolilaittomasti palanneen 30km eristysalueelle evakoinnin jälkeen. Yksi heistä oli 96-vuotiaana vanhuuteen menehtynyt entinen kansakoulun opettaja, jonka perhe oli menehtynyt sodassa. Ehkä hän ajatteli, ettei hänellä ole enää mitään menetettävää perheensä jo lähdettyä tai paikkaa mihin paeta – vaikea sanoa.

Jos valitsee useamman päivän kierroksen alueelle, pääsee kuulemma näkemään heitä, jotka ovat palanneet asumaan Tsernobylin alueelle. Hieman jäi vielä epäselväksi, saako kahden päivän kierroksella nukkua kylässä olevassa toimintakuntoisessa Tšernobyl -hotellissa, jossa yhden päivän retkellä pysähdyimme syömään lounaan hotellin ravintolassa.

Tšernobyl ja itse ydinvoimala

Matka jatkui Tšernobylin kylään. Tšernobyl on muistanut kaikkia niitä kyliä muistomerkillä, jotka oli jouduttu onnettomuuden vuoksi evakoimaan. Minulle tuli täysin yllätyksenä se, että kylässä on edelleenkin tuhansia ydinvoimalatyöntekijöitä, tutkijoita ja muita ahertajia hommissa, aina kahden viikon jaksoissa. Varsin metkoja olivat tosin kylän nykyiset säännöt, jotka menivät suunnilleen näin:

• Kylän katuvalot paloivat ainostaan kaksi tuntia joka ilta, silloin kun ihmiset ajavat töistä kotiin.
• Autojen on oltava pysähtynyt kello seitsemään mennessä.
• Alkoholia tarjoillaan ainostaan yhtenä tuntina päivässä, olisiko ollut sitten 19-20.
• Ulkonaliikkumiskielto on voimassa 21 eteenpäin.

Vihdoin vierailu eteni itse ydinvoimalan luokse. Ensimmäiseltä pysähdyspisteeltä pystyi näkemään kaikki kuusi reaktoria kerralla. Ensimmäinen ja toinen reaktori suljettiin 90-luvulla. Kaikken metkointa on kuitenkin se, että samassa rakennuksessa rähjähtäneen nelosreaktorin kanssa ollut 3 reaktori on ollut täydessä käytössä vielä 2000-luvulle asti. Viides ja kuudes reaktori olivat räjähdyshetkellä vasta rakennusvaiheessa, eivätkä ne koskaan päässeet varsinaisiin sähköhommiin. Suosittelen vahvasti tutustumaan onnettomuuden historiaan etukäteen, jottei päivä tunnu niin raskaalta, sillä mielenkiintoista informaatiota tulee päivän aikana paljon.

Ensimmäinen sargofagin ei ollut tarkoitus kestää kuin 30 vuotta, joten kesällä 2016 ydinvoimala sai uuden suojakuoren. Uusi suojakuori on aikamoinen insinöörien taidonnäyte, sillä vanhan sargofagin voidessa rikkoutua hetkenä minä hyvänsä, sitä ei voitu rakentaa suoraan toivotulle paikalle, vaan se jouduttiin rakentamaan ydinvoimalan vieressä ja siirtämään paikalleen valmiina. Rakennusvaihe kesti yli seitsemän vuotta. Uusi sargofagi on maailman suurin ja painavin kokonaisena paikalleen siirretty rakennelma ja sen toivotaan kestävän seuraavat sata vuotta. Seuraava haastava projekti on saada reaktorin sisälle jääneen, elefantin jalaksi kutsutun, radioaktiivisen ytimen poistetuksi sargofagin sisältä.

Aavekaupunki Prypjat

Siihen aikaan Prypjatin kylä oli varsin edistyksekäs, jos vähääkään vertaa kylää muuhun neuvostoaikaiseen elämään. Tietynlainen neuvostopropaganda oli näkyvissä kylässä vahvasti, sillä kyläläiset saivat valtiolta varsin ensiluokkaisia palveluita, olivathan kyläläiset hyödyllisiä työntekijöitä valtiolle. Valtio oli tarjonnut kyläläisille kaiken, mitä vauvaboomin täyteinen nuorekkaiden asukkaiden kylä vain voisi toivoa. Heillä oli muun muassa oma sairaala, kahvila jokirannassa, huvipuisto ja supermarket.

Supermarketti oli silloin todella harvinainen, sillä omien ruokien itse valitseminen ei ollut muualla Neuvostoliitossa vielä ollenkaan itsestäänselvää. Kahvilan pihassa oli varsin hauska vesiautomaatti, joka oli siihen aikaan ollut kyläläisten kokoontumispaikka. Yhdellä rahalla oli saanut lasillisen kylmää vettä ja kahdella rahalla vettä siirapilla. Automaatissa oli ainoastaan yksi lasi, josta kaikki joivat – sen vuoksi ei oppaan mukaan kylässä koskaan turhia flunssia sairasteltu. Nokkelat asukkaat olivat aikansaratoksi keksineet lukuisia tapoja huijata ilmaista vettä yksinkertaisesta vesiautomaatista. Kylän huvipuisto ei valitettavasti koskaan ehtinyt virallisesti käynnistymään, koska virallinen avaus oli suunniteltu vapuksi 1986. Sairaalan portaalle oli tuotu palomiehen kypärämyssy, jonka säteilymäärä oli korkein päivän aikana näkemäni, yli 100.

Onnettomuuden tapahdutua kylät tyhjennettiin kaikesta irtotavarasta, jotteivat ne lähtisi innokkaiden varkaiden matkaan. Tuskin mediassa paljoa mainittiin, että osa säteilevistä vaatteista ja tavaroista kadotettiin viereiseen Pripet-jokeen. Nykyisin rakennukset alkavat murtumaan, eikä niihin pääse enää sisälle. Kylän koulu muistutti nykyisin paljon valtavaa nukkekotia. Kylässä oli vielä kaikki Neuvostoliiton aikaiset symbolit näkyvissä, mikä on nykyään jokseenkin harvinaista. Kierros päättyi paloasemalle, jonne HBO-sarjastakin tuttu Vladimir lähti tietämättömänä töihin onnettomuusyönä.

Tšernobyl vs. HBO – mikä sarjassa ei pitänyt paikkaansa?

Päivän aikana opas kertoi muutamia asioita suositusta HBO:n sarjasta, jotka eivät olleetkaan todellisuudessa menneet ihan niin, kuin sarja antoi ymmärtää.

• Bridge of Dead on kuulemma vain Neuvostoaikaisen lehden liikkeelle laittama legenda, joka on jäänyt elämään. Räjähdys tapahtui yöllä ja räjähdys oli äänetön. Sillalta ei silloin ollut mahdollista nähdä voimalaa, nyt tosin on, koska uusi sargofagi on niin paljon alkuperäistä voimalaa korkeampi.
• Sarjasta tuttu rakkaustarina palomies Vladimirin ja hänen vaimon välillä oli osin erheellistä. Pariskunta asui sarjasta poiketen paloaseman viereisissa taloissa, eikä keskellä Prypjatin kylää. 
• Raskaana ollut vaimo on halannut juuri ennen Vladimirin kuolemaa häntä vain muutamia sekuntteja. Lapsi menehtyi pian syntymän jälkeen saamaansa säteilyyn. Vaimo on edelleen elossa ja saanut myöhemmin uuden miehen kanssa terveen lapsen.

Duga 3, vaikuttava radiojärjestelmä

Iltaakohden päiväohjelmassa luki Duga 3. Auringonlaskun aikaan olin jo aivan ähkyssä kaikesta kokemastani ja näkemästäni, joten ajattelin ensiksi skippaavan koko militäärisen tukikohdan, näkeehän niitä myöhemminkin. Tuskinpa – tämä oli oikeasti vaikuttava.

Duga 3 on kylmän sodan aikainen 146m korkea ja 500m pitkä radio- ja tutkajärjestelmä, jonka tarkoitus oli ilmeisesti ollut häiritä ja kuunnella muun maailman radiotaajuuksia. Neuvostoajalle tyypillisesti antennihärveli oli rakennettu kaikessa hiljaisuudessa ja karttaan oli sen sijainniksi kirjoitettu hämäykseksi lasten kesäleiri. Alueelle pääsy oli täysin kielletty. Alueen työntekijät ja rakentajat olivat kirjoittaneet elinikäiset vaikenemissopimukset ja rakennelma pysyikin maailmalta yllättävän hyvin salassa. Valtava härveli oli paljastunut maailmalle vasta hämmästyttävän myöhään, ja turisteille se oli avattu vasta muutamia vuosia sitten.

Selvisin juuri ja juuri hereillä alueelta uloskirjautumiseen asti. Erittäin epäluotettavan näköisillä laitteilla tarkastettiin olimmeko saastuneet päivän aikana. Ei kuulemma tarvinnut huolestua punaisen valon syttyessä. Tosi tilanteessa laite kuulemma huutaa niin kovin, että vartijat osaavat tulla paikalle. Oppaan mukaan vain parin kiinalaisen turistin mutaiset kengät olivat aiheuttaneet hälytyksen. Olin hieman skeptinen, mutta silti tyytyväisenä kiipesin päivästä väsyneenä unille Viton takapenkille. Päivä oli raskas, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen. Tšernobyl on opettavainen paikka ja siellä herää väkisinkin monia ajatuksia. Turistikierrosten tulevaisuus on hieman epävarma tällä hetkellä, joten en liikaa kannata aikailla, varsinkin jos haluaa nähdä rakennukset vielä pystyssä. Kiova on oiva kaupunki yhdistää ydinvoimalavierailuun, sinne löydät vinkkejäni täältä.

Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla, miten onnettomuuden seuraukset näkyivät Suomessa kesällä 1986. Isovanhempieni mukaan ainakin kalastaminen ei ollut sinä kesänä kovin suotavaa ja joditabletit olivat loppuneet apteekeista saman tien.

Jukrat, joko seuraat minua sosiaalisessa mediassa?

Facebook: @korkkaritrinkassa

Instagram: @eveliinatyllinen

Twitter: @eveliinatylline