15 ilmaista treeni-ideaa, kun matkustat

Tykkäätkö treenata matkoilla? Lomalla treenaaminen jää omalla kohdalla ainakin usein vain haaveeksi, kun on niin paljon kaikkea kiehtovaa uutta nähtävää, mitä haluaa tuona aikana ehtiä kokemaan. Askelia tulee aina yllättävän paljon, mutta varsinaista hikitreeniä harvemmin tulee tehtyä. Tässä kuitenkin monta ilmaista treeni-ideaa sinulle, jos aurinkotuoli kyllästyttää tai työmatkalla on jäänytkin ilta vapaaksi.

Tämä postaus on saanut alkunsa jo muutama vuosi sitten. Tuolloin, niinkuin edelleenkin, matkustin työn ja huvin puolesta satoja päiviä vuodesta. Epäsäännöllisessä arjessa treenirutiinien keksiminen vaatii jonkin verran enemmän suunnittelua, koska perinteiset joka tiistain ja torstain sovitut treenit harvoin ovat mahdollisia.

Hankin heinäkuussa älykellon. Ajattelin pitkään, että minun treenejä on mitattu kilpaurheiluaikoina kylliksi ja nyt voi vain treenata fiiliksen mukaan. Vasta puoli vuotta kellon hankkimisen jälkeen löysin sieltä tilastot, jotka paljastavat sen, etten ole saanut 150 tehominuuttia täyteen hyvä jos kertaakaan tuona aikana. Ei enää harmittanut tuohon totuuden torveen investointi, haha. Epäsäännöllinen arki on luonut valheellista mielikuvaa omasta aktiivisuudesta.

tässä siis 15 ilmaista treeni-ideaa valmiiksi matkalle

Olen koonnut itselleni listalle 15 ilmaista treeni-ideaa, joista säkin saat toivottavasti ideoita omiin treeneihin. Suurin osa treenivinkeistä on ihan täysin ilmaisia, eikä vaadi juuri mitään välineitä. Pidän itse eniten voimistelu- ja kehonpainotreenistä, mutta paljon on vaikutteita myös omilta yleisurheiluajoilta. Näillä olen pyrkinyt nyt pitämään itseni aktiivisena epäsäännöllisesta arjesta huolimatta.

Juokseminen ja porrastreenit

1, Juoksulenkki. Sports tracker tai treenikello mittamaan matkaa ja nopeutta, jos se antaa lisäbuustia. Korviin lempimusiikki tai podcast. Olisiko jossain kiva metsäinen pururata, menisikö rannalle, vai juoksisiko keskustan toiselle puolelle? Tiistaina matalilla sykkeillä pidempi lenkki ja ehkä lauantaina lyhyempi korkeammilla sykkellä.

2. Portaat ja porrastreeni. Kymmenen kertaa ylös juosten tai tehden erilaisia koordinaatio- tai voimaliikkeitä. Päätä määrät etukäteen eikä vasta ensimmäisen nousun jälkeen, jolloin tekee mieli jo lopettaa. YLE listasi hetki sitten kaikki Suomen kuntoportaat yhdelle kartalle.

3. Vedot tasaisella tai ylämäkeen. Aina yhtä ihana treeni on esimerkiksi: 100m x 10, lähes täysillä.

Puistot, urheilukentät ja biitsit – treenaa missä vain

4. Kehonpainotreeni. Esimerkiksi tälläistä olen tehnyt paljon itse, mutta treeni on toki aika voimistelupainotteinen. Hyviä kehonpainotreenejä on Youtube ja internet täynnä, jossa ei välineitä juuri tarvitse.

ALKUVERRYTTELY

alkuun ranteiden lämmittely, sitten

mittarimadot

– polvennostojuoksu

– pakarajuoksu

–  kärrynpyörät

–  rapukävelyt

–  käsilläseisonnat

3 kierrosta

TREENI

⁃  käsilläseisontapidot max

⁃  yhden jalan askelkyykky koroke x 10

⁃  yhden jalan nousu korokkeelle x 10

⁃  boksihyppy x 10

⁃  punnerrus x 10

⁃  kuppipito 30sek

⁃  kaaripito 30sek

⁃  lankku 30sek

3 kierrosta + venyttelyt

5. Jooga, venyttely tai pilates. Youtubesta löytyy loputtomasti erilaisia valmiita treenejä. Suosittelen katsomaan valmiiksi, eikä etsiä vasta treenihetkellä. Itse olen tykännyt tehdä Adrienen treenejä Youtubesta.
6. Urheilukentällä juoksuvedot. Toimiva ja oksettavan tehokas treeni on esimerkiksi:

100m, 200m, 300m, 400m, 300m, 200m, 100m.

7. Akrobatiatreeni.

Kuperkeikat, käsilläseisontavariaatiot, kärrynpyörät, arabialaiset, puolivoltit ja flikit… mitä ootkaan halunnut aina opetella.

8. Koordinaatiotreeni. Polvennostojuoksu, reaktiolähdöt…


9. HIIT-treeni, voi käyttää ajastavaa Tabata-appia hyödyksi tai tehdä esim. 30 sekunttia per liike ja 4 kierrosta. Edelleen suosittelen katsomaan Youtubesta hyviä treeni-ideoita. Jos keksii itse, niin tehokkaita liikkeitä on esimerkiksi burpee, lankkukävely + punnerrus, vuorikiipeilijä…

Kuntosalit, usein voit käydä ilmaisella testikerralla

Useat kuntosalit tarjoavat ilmaista kokeilukertaa, mutta ehkä tässä maailmantilanteessa on tosin reilua maksaa kertakäynnistä. Lisäksi joillakin hotelleilla on kuntosalit, joten niitäkin voi katsella, jos saa vaikuttaa majoitukseen matkan aikana.

10. Salitreenit. Tässä taitaa kaikilla olla omia suosikkeja.

Street Workout -telineitä löytyy lähes mistä vain

Kurkkaa Calistenics parks -sivusto, sinne on linkattu lukuiset telineet ympäri maailman. Käytän tätä itse paljon ja kannan mukana usein kuminauhaa, koska sillä voi treenata muscle uppia ja tehtyä enemmän esimerkiksi leukoja kehonpainomaksimien jälkeen.

11. Street workout -treeni tai ihan tavanomainen kehonpainotreeni telineillä.

ilmaista treeni-ideaa

Vaatii pelikaveria tai hieman varusteita:

12. Frisbeegolf. Omat kiekot. Radat ympäri maailman löytää kootusti tästä sovelluksesta.

13. Pelit puistossa tai muualla, kuten ultimate, sulkapallo tai pallolajit, kuten fudis tai lentopallo.

14. Vastuskuminauhatreeni. Kevyt kantaa mukana matkoillakin ja Youtubesta löytyy treenejä.
15. Valmis treeniohjelma. Lataa jonkin sovellus, jossa valmis ohjelma. Olen itse tehnyt joskus esimerkiksiKayla Itsines -treenejä, joissa saa ihan aivottomasti vain treenata seuraten ohjeita puhelimesta. Maksaa muutaman kympin kuukaudessa, ja saa kolme valmista treeniä viikossa. Vastaavia treenejä löytyy varmasti paljon muitakin, kuten Tone up girls, Hero, Eevsku ja Nike App. Monista urheilukelloista saa myös valmiita treeniohjelmia.

Kertamaksulla voi kokeilla lajia jos toistakin

Pienellä kertamaksulla pääsee usein kerran kokeilemaan jotain lajia sitoutumatta pitkiin jäsenyyksiin. Uuden lajin kokeileminen on matkoilla jotenkin paljon helpompaa, kun ei ole niitä tavanomaisia arkirutiineja, johon tulee mentyä normaalisti treenaamaan. Parasta on se, että voi huoletta mennä vaikka tanssitunnille, kompastella koko tunnin omiin ja toisten jalkoihin, eikä kukaan tule näkemään sua enää koskaan.

Miksei siis menisi vaikka…

16. Tanssitunnille. Salsa, bachata tai paritanssi.
17 Kehonhuoltotunnille. Kokeile jotain uutta, esimerkiksi hotjoogaa tai reformer-pilatesta
18. Boulderoimaan. Kiipeilykeskuksia löytyy lähes kaikkialta ja kengätkin saa useimmiten vuokrattua.
19. Uimahalliin tai maauimalaan. Uinti on tosi tehokasta treeniä.

20. Trampoliinipuistoon tai muuhun seikkailupuistoon. Yhdistetty hupi ja treeni, aina paras!
21. Fillaroimaan vuokrafillarilla. Samalla voi nähdä jonkin kohteen, minne ei olisi muutoin tullut mentyä.

22. Kajakoimaan, vaeltamaan tai souturetkelle.
23. Pelaamaan padelia! Ihan uusi suosikki, vaikka sääntöjen kanssa meinasi mennä aluksi hermot. Padel vaatii 4 hengen tiimin.
24. Aerial rings tai aerial silks. Pitkään jo halunnut kokeilla ilma-akrobatiaa!

Onko sulla muutamaa ilmaista treeni-ideaa jakaa, miten pidät itsesi matkoilla aktiivisena vai otatko hyvällä omallatunnolla iisisti?


Jukrat, joko me seikkaillaan yhdessä myös….

Utelias turkulainen seikkailija, joka matkoilla pakollisten nähtävyyksien sijaan rakastaa löytää luontokohteita, joissa voi tuntea kunnolla elävänsä. Vapaus, adrenaliinikiksit ja käsilläkävely viehättävät. Ihanaa, että olet löytänyt tänne, toivottavasti viihdyt!

2 Comments

  • Kattava listaus, kiitos Eveliina! Usein itsellä on olo, että matkoilla ei tule treenattua, mutta toisaalta juurikin niitä kävely kilometrejä kertyy paljonkin ja jos ollaan veden äärellä, niin snorklataan paljon. Joten huomaamatta sitä liikkumista tulee, vaikka ei niitä tavallisia treenejä/hikitreenejä tulisikaan tehtyä. Itsellä on tapana vielä tehdä ennen nukkumaanmenoa sängyssä pieni joogaharjoitus, se on onneksi helppo ottaa matkoille mukaan. Youtuben treenivideot on käteviä.

    • Tuollaista aktiivisuutta on kyllä munkin lomat just täynnä, mutta kuitenkin kun on lopulta niin paljon vuodesta pois kotoa, niin haluaisi pitää kuntoa vähän paremmin yllä. 😚Youtube on kyllä paras, ei tarvitse itse turhaan keksiä mitä sitä tekisi kun kaikkea löytyy! 🤩

Vastaa