Ahdistukset ja ihastukset – viimeaikaiset kuulumiset

Kevät on täällä, jee! Pitenevät päivät tuovat hirveästi lisää energiaa. Viimeiset kuukaudet ovat menneet ihan laittoman nopeasti ja on oikein tervetullutta hengähtää välillä nauttimaan auringosta ja pidemmistä päivistä. Tartuin helmikuussa uusiin työhaasteisiin Color Obstacle Rushin tiimissä ja samalla olen kirjoitellut gradua valmiiksi. Edellinen henkilökohtaisempi kuulumispostaus tuntui olevan melko suosittu, joten päätin nyt kirjoitella viime aikaiset kuulumiset tänne ihastusten ja ahdistusten muodossa. Viikot ovat olleet täynnä monenlaisia minulle uusia asioita, mutta niinkuin sitä sanotaan: “life begins at the end of your comfort zone.” Kuvat ovat helmikuulta, kun vietin yhden päivän Zürichissä.

Ahdistukset:

Pakettiautolla Pariisin aamuruuhkassa

En ollut ikinä ennen ajanut autolla ulkomailla. Viime viikonlopun Pariisin työmatka sai kämmenet hikoamaan pahemman kerran, kun “pääsin” ajamaan valtavalla pakettiautolla Pariisin aamuruuhkaassa. Eihän se ihan maailman mallikkaimmin mennyt, vielä kun Pariisi tuntui olevan kaksi- ja kolmikaistaisten liikenneympyröiden luvattu maa. Jonkin aikaa jaksoin laskea sammutuksia ja tööttäyksiä, mutta lopetin siinä kohtaa kun molemmat tilastot olivat yli kymmenenessä. Yhdet saksalaisetkin kerkesivät minulle hermostumaan. All in all, auto ehjä ja kaikki hengissä, wuhuu!

Saattaa kuullostaa ehkä jonkun korvaan enemmän tai vähemmän naurettavalta, mutta mulle tämä oli erittäin suuri saavutus. Nopeana pohjustuksena pakko mainita, että ajokortti mulla on ollut jo kahdeksan vuotta, mutta olen menestyksekkäästi onnistunut välttelemään ajamista viimeiset viisi vuotta. Autokoulun opettajakaan ei aikanaan ollut kovin vakuuttunut ajotaidoistani, kun kuulemma mielummin ampuisi itsensä, kun tulisi kyytiini kun saan kortin. Kun muutama kuukausi sitten selvisi, että pääsen ajelemaan työmatkoilla Euroopassa valtavan kokoisella Sprinterillä, ei auttanut muu kuin ottaa härkää sarvista. Hankin pienen harjoitteluauton ja Iiro yllättävän kärsivällisesti opetti minulle uudestaan kaikki ihan kytkintuntumasta ja mäkilähtöihin. Haasteellista minulle on edelleen suunnat, sillä en osaa spontaanisti oikeaa tai vasenta, joten usein siinä kohtaa kun olen saanut mietittyä kummalla kädellä kirjoitan, on koko risteys jo ohi.

Englanniksi tavuttaminen

Olen tuhottoman huono tavuttamaan millään kielellä. Jo oma nimeni tavuttaminen tuottaa halkaluuksia, kun sekoitan lähes vokaalit keskenään. Yksi päivä toimistolla yritin tavuttaa meidän laskutustietoja puhelimessa, mutta onneksi sain työkaverin tähän nopeasti apuun. Kerran yritin tavata engalnniksi y-kirjainta sanalla “ypsilon” ja ihmettelin, kun sitä ei tuntunut kukaan ymmärtävän. Lopulta selvisi, että olin sekoittanut saksan ja englannin kirjaimet keskenään.  Nyt osaan jo tavuttaa oman nimeni, joten pientä edistystä on tapahtunut.

Kasvavat lentopäästöt

Monissa blogeissa (mm. Sara ja Henriikka) on ihaltavasti tartuttu tärkeään aiheeseen, nimittäin lentöpäästöt. Nyt kun matkustan työkseni lähes viikoittain, kasvaa myös lentomatkojen määrä radikaalisti aiempiin vuosiin verrattuna. Viime vuonna lentämistäni matkoista syntyi yhteensä 2333kg hiilidioksipipäästöjä ICAO:n päästölaskurin mukaan. Tänä vuonna olen lentänyt jo neljästi ja tulossa on pelkästään huhtikuussa viisi lentoa. Ei kai auta muu, kuin pyrkiä tekemään arjessa muuten parempia valintoja. Pienilläkin valinnoilla voi olla suuri merkitys.

Täytin juuri 26-vuotta

Täällä sitä ollaan, tasaisella matkalla kohti kolmeakymmentä. Mielikuvissani olen edelleen se hieman lapsenomaisesti innostuva ikinuori, joka aikuisen elämä alkaa joskus hamassa tulevaisuudessa valmistumisen jälkeen. Noh, valmistumisen hetki alkaa olla muutaman kuukauden päästä käsillä, mutta aion edelleen heitellä kärrynpyöriä Prismassa, jos siltä tuntuu. Kun mietin myös elämääni taakse päin, en vaihtaisi yhtään hetkeä pois. Kaikella on ollut jokin tarkoitus ja ilman aiempia valintojani, tuskin olisin nyt tässä. Annika pohti hetki sitten ihanasti sitä, milloin meistä tulee aikuisia. Häneen samaistuen tiedän kyllä olevani jo jollain tasolla aikuinen, vaikka en edelleenkään yletä monissa autoissa edes polkimille.

Kiehtovaa on välillä myös miettiä, missä olisin nyt, jos olisin valinnut nuorempana asioita toisin. Mitä jos minua ei olisi ala-asteella kannustettu aloittamaan vapaaehtoisia saksan tunteja tai en olisi yleisurheillut? Mitä jos en olisi välivuotenani lähtenyt Itävaltaan? Mitä jos en olisi ikinä mennyt töihin kahvilaan, jossa tapasin Iiron?

Verkkareissa Pariisissa

Kaikilla on luultavasti jonkinlainen mielikuva siitä, millainen ensimmäinen matka Pariisiin voisi olla. Minulla se oli siisteissä vaatteissa kahvittelua Eiffel-tornin edustalla vertaillen eri macaronien makuja ja ehkä vierailu Louvressa.

Todellisuudessa ensimmäinen Pariisin (työ)matkani oli neljä päivää Pariisin laitakaupungilla verkkareissa ja sadevaatteissa. Ne ainoat farkut mitkä minulla olivat mukana, jäivät käyttämättä. Lentokentällä ihailin muiden tyylikkäitä vaatteita, kun samalla raahasin itse trikoissa omaa käsimatkalaukkuani ja epämääräisiä kelmutettuja metallin paloja ruumaan. Macaroneja sain paluumatkalla lentokentältä, mutta Eiffel-torni on vielä hyvä syy palata vielä joskus Pariisiin. Ja eihän sillä loppupeleissä ole mitään merkitystä, millaisissa releissä sitä oikein reissussa on.

Ihastukset:

Poissaoloviestit duunimailissa

Pääsiäisloma! Neljä päivää ilman sen suurempia velvoitteita.

Gradu on palautettu ensimmäiseen tarkistukseen

Vielä ei kuitenkaan ole juhlan paikka, sillä takaisin se sieltä vielä tulee korjausehdotuksineen. Suurin työ on kuitenkin jo tehty ja innolla kannoin kassillisen gradukirjoja hetki sitten kotoani takaisin kirjastoon. Vielä puuttuu viiden sivun suomenkielinen tiivistelmä, jonka ajattelin hoitaa pois alta nyt pääsiäisloman aikana.

Kehitystä telinevoimistelutreeneissä

Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa uutta harrastusta. Aiemmin kuvittelin, että telinevoimistelu on laji, mikä pitää aloittaa ennen kävelyikää tai peli on menetetty. Kuinka väärässä olin! Muutama vuosi sitten aloitin telinevoimistelun Turun Urheiluliiton aikuisten ryhmässä. Telinevoimistelusta on tullut minulle ihan henkireikä. Treenit ovat super hauskoja, mutta samalla kehittäviä ja haastavia. Tammikuun alun telinevoimistelukilpailussa mokasin voimakiepin, vaikka luulin sen jo osaavani. Nyt olen saanut siihen timanttisia uusia vinkkejä, ja se sujuu jo joka yrittämällä! Lisäksi arabiflikin kanssa arastelin hurjasti, mutta viime aikoina olen saanut senkin onnistumaan. Uusien temppujen oppiminen on hurjan piristävää. Vanha klassinen kippi on edelleen harjoitteluasteella, mutta jos se seuraavaksi!

Vapaus liikkua oman aikataulun mukaan

Nyt kun olen viimeisen kuukauden aikana oppinut taas edes auttavalla tasolla ajamaan autoa, on ihanaa olla täysin riippumaton omista kulkemisistaan. En voi vielä sanoa täysin nauttivani ajamisesta, mutta nautin kyllä pakettiautoilun jälkeen suunnattomasti oman pikkupurkkini ketteryydestä. Voi olla, että myyn auton pois melko piankin kun fillarikausi taas alkaa, mutta lupaan, etten enää päästä itseäni siihen tilanteeseen, etten uskaltaisi enää ajaa.

Yrittäjyys ja uusi työ 

Perustin helmikuun alussa oman yrityksen. Toiminimen perustaminen oli huomattavasti helpompi prosessi, kuin olin mielessäni kuvitellut. Kuukausittainen kuitti- ja laskuttamisrumba on tietenkin oma asiansa puhumattakaan alv:eista ja yel:eistä, mutta oikeastaan mahtava kirjanpitäjäni hoitaa kaikki oikeasti kinkkisemmät jutut. Ainakaan vielä minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa yrittäjyydestä. Toki yrittäjä-sana ei ole se omaan korvaani kaikista imartelevimman kuuloinen, mutta pieni paha sekin. Työskentely yrittäjänä toimeksiantosuhteessa tuntuu turvalliselta ja samalla vapaalta. En ole vielä ehkä täysin oppinut, mihin kaikkeen voisin nykyistä yritystäni hyödyntää, mutta tällä hetkellä tuntuu erittäin hyvältä. Aika näyttää!

 

Ihanaa pääsiäistä kaikille! <3

2 comments

  1. Nostan hattua pakettiauton ajamisesta Pariisissa. En kyllä uskaltaisi, vaikka ajokortti on ollut jo kaksikymmentä vuotta. Olin jo kauhusta kankea, kun jouduin hakemaan miehen veljen auton Helsingin keskustasta parkkihallista ja ajamaan sen kotiin. Auto on kamalan kokoinen Range Rover. Meillä ei edes ole omaa autoa, joten ajelu on jäänyt vähäiseksi.

    Varovaiset onnittelut gradun palautuksesta. Olkoonkin, että vielä tulee korjauksia, niin isoin homma on nyt takana. Olen itse opintovapaalla tämän vuoden ja väännän väitöskirjan ensimmäistä artikkelia. Aika vääntämistä tosiaan onkin.

    Ihanaa pääsiäistä ja vapaata!

  2. Kiitos Christa! Ihana, että pystyit samaistumaan tuohon mun pakettiautoilukokemukseen. Isot autot on niin kömpelöitä liikenteessä ja peruuttaminen ihan silkkaa horroria.

    Minulta saat kyllä täyden arvostuksen väitöskirjan tekoon, tällä hetkellä itsestä ainakin tuntuu siltä, etten vastaavaan hommaan lähtisi enää ikinä. 😀 Tsemppiä sinulle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *