Jukrat, tasan kaksi vuotta sitten tänään julkaisin ihan ihka ensimmäisen blogipostaukseni. Kaksi vuotta sitten, se tuntuu niin hurjalta. Muistan edelleen kuin eilisen, kun silloin jännityksen ja pelon sekaisin tuntein istuin keittiön pöydän ääressä pohtien, uskaltaisinko innostua julkaisemaan ensimmäisen oma kirjoitukseni ihan kaikkien nähtäväksi. Lopulta vedin henkeä, annoin mennä ja lähdin lenkille. Palatessani huomasin pelon siirtyneen ja tunsin sen tilalle hiipineen innostuksen. Tästä se alkaa.
Haluaisin sanoa idean blogin perustamisesta olleen ihan pelkkä päähänpisto, mutta saatoin pyöritellä ajatusta omasta blogista harvinaisen pitkään. En niinkään siltä kantilta, mitä kirjoituksista ja taidoistani muut olisivat mieltä. Sen sijaan olin huolissani siitä, olisinko valmis sitoutumaan sen säännölliseen päivitämiseen. Omat innostuksen kohteet kun tuntuvat vaihtuvan harvinaisen usein. Eilen halusin juosta maratonin, tänään haluan olla ammattivalokuuvaja, huomenna voisin kiinnostua Afrikan valloituksesta. Sitä mikä haluan olla aikuisena en vielä tiedä, mutta luotan keksiväni sen vielä.
Itse koen ailahtelevankin innostumiskyvyn sekä uteliasuuden vain täysin piristäväksi ja positiiviseksi asiaksi. Innostumisen kokeminen on mahtava tunne. Jos koskaan ei innostuisi, olisi elämä melkoisen sumuisen harmaata, ainakin omalla kohdallani. Tästä ehkä viimein päästään otsikon aiheeseen ja samalla ehkä yhteen niistä harvoista asioista, joita myönnän pelkääväni niiden perinteisten lisäksi. Mitä jos en enää joku päivä osaisikaan innostua? Mitä jos mikään ei enää kiinnostaisi? Mitä jos olisin mielestäni oppinut kokenut ja nähnyt kaiken haluamani? Voiko uteliaisuus kadota?
Uskalla innostua, kokeilla ja (epä)onnistua
Blogista on tullut minulle huomaamattani tärkeämpi, kuin mitä missään kohtaa aloittaessani uskalsin edes ajatella. Tiedän, etten ole erityisen aktiivinen postailija, enkä varsinaisesti koe siitä huonoa omaatuntoa. Tämä saattaa ehkä kuulostaa kovin villiltä vertaukselta, mutta blogini ympärille on minulle itselle sattumalta muodostunut ihan kokonainen aurinkokunta. Blogi näyttelee siinä itse aurinkoa ja sen ympärille on syntynyt sen ympärillä pyöriviä planeettoja. Planeetat tarkoittavat tässä yhteydessä uusia innostuksen kohteita ja taitoja, joissa haluan kehittyä. Lista uusista asioista, joita olen viimeisen kahden vuoden aikana enemmän tai vähemmän itsenäisesti opiskellut alkaa olemaan jo melko pitkä: valokuvaus ja kuvankäsittely, nettisivujen teko ja koodaaminen, hakukoneoptimointi, digitaalinenmarkkinointi, oikeinkirjoitus… Tässä aurinkokunnassa tosin planeetat siirtyvät lähemmäksi ja kauemmaksi omasta fiiliksestä ja mielenkiinnostani riippuen. Viime talvena panostin koodaamiseen, mutta Javascript sai mielenkiinnon siirtymään syrjempään. Nyt uuden M.Zuiko 12-40mm 2.8 pro objektiivin myötä haluaisin kuvailla vain kaiken aikaa ja pian toivon ehtiväni opiskelemaan Lighroomia syvällisemmin.
Koen itsen onnekkaaksi, kun koen kehittyväni taidoissa, joita en vielä kaksi vuotta sitten tiennyt haluavani osata, vaikka ne tällä hetkellä tuntuvat todella loogisilta. Vähän niinkuin silloin opiskelisi tutkintoa, jossa saa valitsemansa pääaineen (blogi) lisäksi valita muutaman mieleisen sivuaineen, jolloin lopputuloksena pitäisi toivottavasti olla tutkinto, joka osa-alueet tukevat toisiaan. Jos jokin sivuaine on tylsää ja turhauttavaa, sen voi jättää pois ja keskittyä niihin, jotka tuovat niitä todellisia kehittymisen ja onnistumisen tunteita. Tänään tykkään selkeästi käyttää loistavia vertauskuvia, haha.
On varmasti ihmisen luonteesta kiinni, mutta omalla kohdallani on helpottavaa tiedostaa, että harvan asian tai tunteen ei tarvitsee olla lopullista. Matkustaminen on auttanut minua luopumaan ajatuksesta, että arjen ja ympäristön tarvitsisi olla jotenkin pysyvää. Päinvastoin, muuttuva arki tuo ainakin itselleni perspektiiviä ja osaan taas innostua aamuista, jolloin saan herätä omasta kotoa. Joku muu saattaisi stressaantua epäsäännöllisesta arjesta ja paljosta matkustelusta, mutta itselleni arjen tasaisuus, rutiinit ja ennalta-arvattavuus eivät ehkä aamukahvia ja -smoothieta lukuunottamatta ole koskaan olleen erityisen tärkeitä. Kaipaan vaihtelua. Näetkö sinäkin kotikaupunkisi ihan uusin silmin matkoilta palattuasi?
Lähes jatkuvalla innostumisella ja toimeliaisuuden tarpeella on myös joitain nurjia puolia, joita joudun toisinaan opettelemaan. Omalla kohdallani innostus lisää aikaansaavuutta ja koen olevani tehokkaampi. Vien ideani usein ihan ajattelematta konkretian tasolle ja teen nopeita päätöksiä, jotta en ehtisi vellomaan epäonnistumisskenaarioissa. Jos en saa kaipaamaani virikettä tai en pura energiaani esimerkiksi liikunnalla, muutun todella huonotuuliseksi ja turhautuneeksi. Touhuamisen ohella koen haasteeksi niinkin helpon asian, kun ihan vain olemisen. Tunnen siitä välillä jotenkin huonoa fiilistä, vaikka asianhan ei todella kuuluisi mennä niin. Toisinaan myös toivoisin olevani kärsivällisempi ja pystyväni keskittymään johonkin minua kiinnostavaan aihealueeseen syvällisemmin, mutta toistaiseksi olen tyytyväinen siihen, että hutiloin eri innostuksen kohteiden välillä fiiliksen mukaan.
Ihmissuhteita ja innostumisen kohteita ei ehkä voi pitää ihan samalla viivalla, mutta lopulta yllättävän monen asian voi itse valita. Inhoan usein kaikkian kiitollisuuslöpinöitä, mutta olen oikeasti äärettömän kiitollinen ystävistäni, jotka saavat minut hymyilemään ja innostumaan, kestävät minua silloin kun puran energiaani kärrynpyörillä kaupan käytävillä, mutta myös silloin kun kiukuttelen turhautuneena pikkumyy-tyyliin, kun en tiedä mihin sen kaiken tarmon sisältäni keskittäisin. Olen myös huomaamattani löytänyt ympärille ihmisiä, jotka enemmänkin yllyttävät minua varoittelujen sijaan. Ympäristön suhtautuminen vaikuttaa valintoihin enemmän kuin haluaisi uskoa. On rohkeaa seurata ihan omaa fiilistä muiden odotusten ja toiveiden sijaan.
Kaikki mikä saa sinut hymyilemään, jatka sitä
Palatakseni tuohon kahden vuoden takaiseen päivään. Silloin minulla ei olut aavistustakaan mitä blogin perustaminen toisi elämääni. En ollut osannut haaveilla blogini kautta saamista taidoista, mahdollisuuksista ja niistä kaikista ihmisistä, joihin olen näiden vuosien aikana tutustunut. Puhumattakaan sinusta lukijana, koska todella tylsäähän tätä olisi yksin tehdä. Ihanaa, kun olet ollut mukana. Kiitos <3
Loppuun haluaisin kannustaa sinua kysymään itseltäsi, mitä olet aina halunnut tehdä, mutta et ole uskaltanut? Mitä tekisin silloin, jos en välittäisi tippaakaan siitä, mitä muut ajattelevat? Jos jännittää, pahin osuus usein kestää vain muutaman sekunnin. Anna mennä. Kaikki on sen mahdollisen euforian ja onnistumisen tunteen arvoista. Ja jos epäonnistut, mikä on kamalinta mitä voi käydä?
Uskalla innostua uusista ideoista ja toteuttaa ne.
25 Comments
Olipas positiivinen kirjoitus ja samalla onnittelut kaksivuotiaalle blogille! Sinusta, jos kenestä, huomaa innostuneisuuden! Jatka samaan malliin niin blogin kuin elämän kanssa!
Kiitos Rami! <3 Positiivisuus tulee ihan itsestään, kun on mahtavia ihmisiä ympärillä!
Onneksi olkoon 2-vuotiaalle blogille ja hienolle päätökselle aloittaa oma blogi silloin! 🙂 Tässä hommassa onneksi on varaa kasvaa, niin henkisesti elämän myötä kuin kokemuksen kautta sisällöntuotannon näkökulmasta. Valmista ei varmasti ole koskaan, mutta tärkeintä onkin se oma sisältä kumpuava into – ja se taitaakin olla aika helppoa matkailuun yhdistettynä. 🙂
Kiitos Anna-Katri! <3
Paljon onnea 2-vuotiaalle <3 Blogin aloittaminen tuntuu varmasti jokaisesta jännittävältä. Muistan omatkin fiilikseni ja melkein silmät kiinni painoin "julkaise" -nappia. Mietin jo silloin, että tämä uusi harrastus tuo varmasti paljon kaikkea kivaa elämään, enkä tosiaan ollut väärässä. Minullekin blogi ja matkustaminen ovat edelleen asioita, joista jaksan innostua joka päivä. Muutkin harrastukset ovat olleet sellaisia, että ne ovat vieneet mennessään ja olen tehnyt kaikkeni, että olisin niissä hyvä ja oppisin lisää. Mutta olen saanut vuosien varrella myös huomata, että aikansa kutakin. Ratsastaminen oli minulle aikoinaan todella rakas harrastus ja tein sen eteen kaikkea mahdollista. Kun muutama vuosi sitten lopetin, en ole tallille enää ikävöinyt. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ja postauksesi otsikkoon sanoisin, että en usko innostuksen hiipuvan. Se voi kadota pariksi päiväksi, mutta aina se on tullut takaisin 🙂
Varmasti moni bloggaaja pystyy samaistumaan siihen tunteeseen, kun ensimmäisen kerran julkaisee omia tekstejä. 🙂 Ja en voisi olla enempää samaa mieltä. Muistan myös edelleenkin, kuinka olit ihka ensimmäinen kommentoija blogissani ja kuinka maagiselta se silloin tuntuu – tavallaan edelleenkin!
Ja uskon samoin, aina ei tarvitse olla kiinnostunut ja innostunut, mutta toivottavasti edes useimmiten!
Onnea blogille!
Ja heti alkoi kiinnostaa kamerajutut, sama linssi ollut hankintalistalla jo tovin 🙂
Se on kyllä oikeesti ollut todella jees, voin suositella! 🙂
Mukavaa pohdintaa! Jatka samaan tyyliin, blogiasi on mukava seurata! Ja onnea 2-vuotiaalle! 🙂
Kiitos!! <3
Mukavaa pohdintaa! Jatka samaan tyyliin, blogiasi on mukava seurata! Ja onnea 2-vuotiaalle! 🙂
Hyvä että kirjoittelet blogia, sun juttus on niitä harvoja joita jaksan lukea alusta loppuun eikä noi jatkuvat kärrynpyörätkään asiaa pahenna 😀
Hahah, sait mut just nauramaan. Kiitos. 😀
Kiva pohdintapostaus, oot huikea! <3 Ja onnea blogin synttäreistä! Ihanaa, että oot aloittanut kirjoittamisen.
Kiitos ja huikea olet sinäkin! <3
Hyvä kirjoitus! Pystyn tällä hetkellä hyvin samaistumaan noihin blogin aloittamiseen liittyviin fiiliksiin, toivottavasti koen kahden vuoden jälkeen saaneeni bloggaamiselta yhtä paljon kuin sinä 🙂 Bloggaamisessa yhdistyy tosiaan monta eri osa-aluetta, jotka avaavat aivan uusia reittejä itsensä kehittämiselle. Onko tämän postauksen kuvat otettu tuolla mainitsemallasi Zuikon pro objektiivilla? Tämä ei varmasti auttanut ainakaan potemaani objektiivi-kuumeeseen 😀
Tää oli ihana postaus, todellakin pitää uskaltaa innostua uusista asioista ja toteuttaa niitä! Nuo ekat kappaleet kuvasi hyvin myös mua kolmen vuoden takaa, kun pohdin ja puntaroin tovin uskallanko julkaista ekan postauksen – julkaisun jälkeen lähdin minäkin lenkille. 😅 Onneksi julkaisin, sillä kolmessa vuodessa tää blogi on tuonut paljon elämään uutta sisältöä. Tuo planeetta-vertauskuva oli tosi hyvin kuvailtu!
Onnea vielä! 🥰
Onnea kaksivuotiaalle! Oma blogini sai alkunsa satunnaisesta päähänpistosta ollen suunnattu lähinnä ystäville ja sukulaisille: matkatunnelmia kuvien kera kaikille yhdellä iskulla. Sellaisena se pysyikin pitkään, kunnes hämmästykseni huomasin, että ihan tuntemattomatkin lukivat sitä. Se innosti jatkamaan bloggaamista, mutta systemaattista ja kovin aktiivista se ei ole ollut omalla kohdallani koskaan. Kyse on kivasta harrastuksesta, mutta olen kyllä monesti myös ajatellut, että tämä on hullun hommaa: aikaa vievää ja välillä rasittavaa. Sitten taas innostun ja inspiroidun uudestaan – mieluustihan sitä matkailun ilosanomaa muillekin jakaa!
Onnea blogille ja hyvä aihe tosiaan! Bloggaaminen vaatii innostumista ja hyvä että et ota paineita siitä vaikka päivitysväli välillä venyy, sillä itsellekin välillä käy niin mutta mitäpä tuo haittaa. Olet varmasti kehittänyt itseäsi paljon blogin aloittamisen jälkeen ja kiva aina lukea henkilökohtaiseen kasvuun liittyvää tekstiä 🙂
Kiitos ihanat! Tuo oman innostuksen jakaminen blogin kautta taitaa olla muuten meille yhteinen piirre! En olisi itsekään aikoinaan uskonut miten paljon tämä hupimielessä aloitettu harrastus on lopulta tuonut. Uudet ystävät, taidot ja kehittymisen kohteet tekevät tästä hommasta juuri niin kiehtovan monipuolista. Olen myös huomannut oppimieni taitojen ollen todella hyödyllisiä ihan työelämässä. Haha, ja miten paljon voinkaan samaistua tuohon valokuvaamisen pohjattomaan urakkaan. En olisi ajatellut siihen leikkiin lähtiessä, miten paljon kaikkia pikkujekkuja siihen liittyykään!
Toivottavasti törmättäisiin taas pian jossain blogikarkeloissa. 🙂
Onnea 2-vuotiaalle! Jaan samoja ajatuksia ja koen samoja fiiliksiä innostumisen suhteen. Olen huomannut, että bloggaus ja matkustaminen ovat sellaisia aiheita, jotka herättävät minussa suurta intoa ja huomaan selittäväni välillä suu vaahdossa, miten siisti reissukokemus tai joku muu juttu oli.
Opin myös jatkuvasti lisää valokuvaamisesta (pohjaton urakka), kuvanmuokkauksesta, somettamisesta ja lukemattomista muista aiheista, joista on suurta hyötyä myös muissa harrastuksissa sekä työssä.
Jatka samaa rataa, kivaa syksyn jatkoa! <3
Aivan ihana kirjoitus ja onnea sinulle ja blogille! Loistojuttu kaikenkaikkiaan. ❤️
Samaistun todella moneen kohtaan tässä, enkä vähiten noihin bloggaamisen aloittamishetken fiiliksiin. Oma blogini täyttää loppusyksystä vuoden ja se tuntuu ihan uskomattomalta! Mitä kaikkea olenkaan tässä vuoden aikana oppinut ja tosiaan, saanut blogin kautta ihan oikeita uusia ystäviäkin. Toisaalta välillä mietin mitä ihmettä ennen tein kaikella sillä ajalla mikä bloggaamiseen nykyään menee (vaikka en olekaan mikään supertahtinen päivittäjä). Sillä aikaahan tämä vie, enemmän kuin osasin etukäteen odottaa. Mutta niin paljon kyllä tuonut myös lisää sisältöä elämään, että on se sen arvoista.
Tykkään muuten tosi paljon sun kirjoitustyylistä! 😊
Kiitos! <3 Oho, luulin sinun bloganneen jo vuosia! Luulen monen bloggaajan pystyvän samaistumaan noihin blogitaipaleen alottamispulmiin... Onneksi pulmat voi nähdä myös opettavaisina palkitsevina, kun huomaa päässeensä omin avuin eteenpäin. En ole itsekään mikään aktiivisuuden esikuva, koska olen huomannut sen vain vievän ilon koko hommasta, jos väkisin koittaa puskea juttua ulos. Uudet tuttavuuden blogin kautta ovat kyllä ihan tämän homman parasta antia ja samoin tuo kannustava ilmapiiri muiden matkabloggaajien kesken.
Taidat olla myös turkulainen, musta meidänkin pitäisi pian nähdä! 🙂
Olipa ihanaa pohdintaa, täynnä monenlaisia oivalluksia ja myös hyödyllisiä kysymyksiä. Jos en olisi jo jättänyt työelämää, kysyisin, saisinko käyttää tekstiä työssäni. Arvaatko ammattini? Olin opo. Tämä kuulosti tosi hyvältä. Jos olisit ollut kanssani siinä pöydän toisella puolella, olisin mielelläni innostanut lisää.
Et tiedäkkään, kuinka hyvän mielen sait minulle tuolla kommentillasi. On ilo huomata, että jutun idea tuli esiin tavalla, miten toivoinkin. Jos olisit vielä työelämässä, saisit totta kai käyttää tekstiä esimerkkinä. On helppoa olla ahkera ja innostunut silloin, kun tykkää siitä mitä tekee! 🙂 Ja kiitos vielä huippu kommentistasi, se merkitsi paljon!