Sao Miguel, Azorit – vinkit luontoseikkailijan paratiisiin

*kaupallisia linkkejä

Azorit, voi kuinka osaisin kertoa kyllin kauniista näistä yhdeksästä saaresta, jotka viihtyvät omassa rauhassaan Atlantin syleilyssä. Saariryhmä, joilla voi nähdä ja kokea aivan käsittämättömiä luontokohteita, merellisiä seikkailuja ja kerran elämässä aktiviteetteja. Sellaisia, joita ei osaisi odottaa edes villeimmissä unelmissa, koska kuvitteli luonnollakin olevan jonkinlaisia rajoja kaiken kauniin monimuotoisuuden kanssa. Azoreilla ne kaikki voi heittää romukoppaan ja pysähtyä ihastelemaan vieri vieressä kasvavia palmuja ja havupuita, kuumia lähteitä ja kirkkaita kraaterijärviä. Sao Miguel on Azorien pääsaari, johon keskityn erityisesti tässä jutussa, mutta vinkkejä saat varmasti muillekin saarille tästä yleisesti.

Nämä autonomiset saaret kuuluvat virallisesti Portugalille, mutta harva paikallinen on koskaan käynyt mantereella. Kuulemani mukaan monet azorilaiset haluaisivat olla itsenäisiä. Maatalous on saarien suurin elinkeino, turismilla ei ymmärtääkseni tavoitella massoja ja vienti on vähäistä, minkä vuoksi itsenäistymistä ei ehkä nähdä vielä hetkeen. Azoreille voi siis matkustaa ihan kuin mihin muuhunkin EU-maahan nauttien viisumivapaudesta, edullisista puhelinlaskuista ja EU-alueen datapaketista.

En tiennyt Azoreista paljoakaan etukäteen. Atlantin ylittäjät siellä pysähtyvät purjeveneillään. En ollut kovin konkreettisesti ajatellut niitä matkakohteena, ennen kuin Samuli kertoi saarilla aiemmin viikkoja viettäneensä ja haluavansa minut sinne joskus vielä viedä. Jukrat, mikä tsäkä, sillä muutoin olisi saattanut jäädä tämä uusi lempimatkakohde kokematta.

Sao Miguel, Azorit - vinkit SETE CIdADES
Sete Cidades

Azorit ovat ympärivuotinen matkakohde, sillä sää on melko tasainen kaikkina vuodenaikoina

Matkakohteena Azorit on aivan täydellinen luontoretkeilijän kohde, sillä sää on verrattain tasainen ympäri vuoden. Kesäisin lämpötilat nousevat hieman reiluun 20 asteeseen, kun taas talvella lämpötilapainuu hieman sen alle. Tasaisista lämpötiloista nautiskelevat myös lehmät, joille ei käsittääkseni oltu aina rakennettu edes navettoja, kun pystyivät kerran ympäri vuoden laiduntamaan luonnossa omassa rauhassaan. Ensimmäiseksi Azoreille saavuttuani kiinnitin huomioni lämpimän kosteaan merituuleen, joka pyyhkäisi hiukset sekaisin kasvoilleni, samalla kuitenkin lämmittäen mukavasti. Portugalin mantereella oli marraskuussa saanut jo hieman palella, mutta täällä ilmasto oli aivan erilainen.

Erilaisuus tuli ilmi myös metkoina sääilmiöinä, sillä vartin sisään saattoi nähdä kaiken sankasta sumusta sateenkareen ja rankkasateesta pilvettömän taivaan auringon paisteeseen.

Miten Azoreille voi matkustaa?

Pääsääntöisesti lentäen. Sata Airlines ja TAP Portugal lentävät Portugalin mantereelta useamman kerran viikossa eri saarille Azoreille. Lennot ovat varsin edullisia, menopaluut usein alle 50 euron. Saarien kesken etäisyydet ovat toisinaan suuria, minkä vuoksi lentäen on helpoin liikkua joidenkin saarten välillä. Sao Miguel on saarista vilkkaimpien yhteyksien päässä.

Joidenkin saarien välillä voi kulkea myös lautalla. Lauttaliikenteestä vastaa Atlânticoline. Aikataulut vaihtelevat vuodenajan mukaan. Vuoden ympäri liikennöidään Faialin, Picon ja Sao Jorgen välillä.

Auton vuokraaminen kannattaa. Azoreilla suosittelen ehdottomasti vuokraamaan auton. Mykistävät luontokohteet ovat ripoteltuna pitkin saaria ja mahdollisten julkisten liikennevälineiden reitit palvelevat ehkä paremmin paikallista kuin turistia.

Sao Miguel on Azorien pääsaari ja Ponta Delgada sen pääkaupunki

Näiden yhdeksän saaren hallinnollinen ja samalla isoin saari on Sao Miguel, jonka pääkaupunki on Ponta Delgada. Sao Miguelilla on asukkaita noin 140 000 ja se on kooltaan saarista suurin, 745 km2, eli noin puolet Ahvenanmaan koosta. Saari on kauniin vehreä, eikä sitä turhaan kutsuta sen lempinimellä Ilha Verde, eli vihreä saari.

Ponta Delgada on idyllisen pieni kaupunki, joka kuitenkin tarjoaa kaikkia hotelleista, ostoskeskukseen ja muihin palveluihin. Kaupunki on kaunis ja vanha, mutta ennen kaikkea rauhallinen. Ponta Delgadasta suunnatessa saaren muihin kolkkiin retkille, ei voinut olla törmäämättä lähes kaikkia pientareita koristaviin valtaviin hortenssiapensaisiin. Suurin osa saaren majoituksista on Ponta Delgadassa. Meistä oli ihan mukavaa yöpyä Ponta Delgadassa ja suunnata sieltä päiväretkille, mutta vaihtoehtoja on tietenkin ympäri saarta.

Sen verran voinen vielä mainita meidän majoituksesta, että yövyimme koko ajan Vintage Placessa*, idylisessa guesthousessa. Tässä hostellissa sai omat tyylikkään huoneen ja kylppärin, mutta muiden vieraiden kanssa sai jakaa yhteisen keittiön. Huoneita ei ollut kovin montaa, hostellin edustalla oli aina ilmaisia parkkipaikkoja ja kaikki keskustan palvelut olivat lyhyen kävelyetäisyyden päässä. Aamupala vierasmajalla oli ehkä yksi sen parhaimmista asioista, sillä iso osa sen herkuista leivottiin itse. Ennen Azorien matkaa tapasimme Sintrassa erään saksalaisen soolomatkaajan, joka suositteli kovin lämpimsti Out of the blue -hostellia*, mutta me olimme varaamassa tätä hostellia aivan liian myöhään ja huoneet olivat jo varattu.

Ponta Delgadasta päiväretkille suunnatessa voi ihailla lehmiä ja lukuisia hortenssioita

Suunnatessa Ponta Delgadasta päiväretkille saaren muihin kolkkiin, saa lähes poikkeuksetta ihailla valtavia hortenssiapensaita koristamassa pientareita. Saari on ylipäätään aivan viimeisen päälle siistissä kunnossa. Nurmikot ovat leikatut, kukkasia on istutettu tyylikkäästi ja harkiten, eikä roskia näy juuri missään.

Aina uuteen kylään saapuessa tokaisin, että: ”voisin muuttaa asumaan tänne – täällä on niin ihana tunnelma!” Ensimmäiseksi olin vaihtamassa osoitetta Furnasiin, sittemmin Mosteirosiin ja viimeisempänä Ribeira Grandeen, jossa voisi myös surffata.

”Mä voisin muuttaa tänne – täällä on niin ihana tunnelma!”

Sao Miguel mosteiros
Mosteiros
Sao Miguel ananas farmi

Sao Miguel – mitä tehdä ja nähdä?

Nähtävyyksillä rietastelua tai uimista luonnonaltaissa, eli piscinoissa

San Miguelilla ei seikkalijalle tule tylsää, sen voin sanoa. Koko saari on ympätty niin täyteen toinen toistaa maagisempia maisemia, että tulee pikemminkin kiire ehtiä kaiken haluamansa näkemään. Mielettömiä näköalapaikkoja on saarella lukuisia. Ei tietenkään ehditty kaikilla käymään, mutta suosikkeja meille olivat Sete Cidades kokonaisuudessaan, mutta erityisesti maaginen spotti Boca do Inferno, josta avautuu näkymä useaan kraaterijärveen idyllisen patikkapolun varrella. Lisäksi Mosterosin kylän rannan edustalla on huikeita kivimuodostelmia, jotka toivat mieleeni Australian kuuluisat Twelve apostles -muodostelmat. Muodostelmat eivät ole kuitenkaan ainoa syy vierailla Mosterosissa.

Uimista valtoimissa Altlantin tyrskyissä vältellään Azoireilla uimalla luonnon muodostamissa suljetuissa altaissa, piscinoissa, joita onkin saarella useita. Oma suosikkini oli kaikella idyllisyydellään myöskin Mosteirosissa. Aurinko oli lämmittänyt veden altaassa mielyttäväksi, mutta tyrskyt pitivät kuitenkin huolen siitä, että vesi vaihtui tiheään. Sain uida yhdessä altaassa aivan itsekseni ihaillen rapuja ja paistatellen kivillä, vaikka muutoin sinä päivänä hyvä jos tarkeni tuulessa t-paidalla.

Jos vieroksut kylmiä altaita, niin siirrytään kuumiin lähteisiin ja suosikkiini, Termas da Ferrariaan

Jos en vielä ole tarpeeksi käyttänyt ylistäviä superlatiiveja, niin nyt viimeistään ollaan huisien luonnonihmeiden äärellä. Parasta Sao Miguelilla olivat ehdottomasti kuumat luonnonuimapaikat. Kävin näistä yhteensä kahdessa, kummankin ollessa varsin erilaisia. Furnasissa sijaitsevat kuumat lähteet ovat enemmän kylpylänomaiseksi tehty rentouttava keidas, jossa on useita tietynasteisia altaita. Furnasin lähteiltä löytyy myös siistit vessat, pukuhuoneet ja matkamuistomyymälä.

Termas da Ferraria on omaan makuuni ehkä mahtavin paikka maan päällä. Laavakiven muodostamaan pieneen uomaan iskeytyivät kauempaa avomeren hyiset aallot. Kaikki altaassa olijat estivät itsensä paiskautumasta kallionseinimiä vasten pitämällä lujasti kiinni naruista, joita oli viritelty laidoita toisille. Lähteen polttavan kuuma vesi yhdistettynä vilvoittaviin Atlantin aaltoihin oli maaginen elämys ja vieläpä täysin ilmainen. Jos haluaa välttää jännitystä, niin pääsymaksullinen allas löytyy samalta paikalta.

Samuli kävi lisäksi vielä luonnonomaisella Caldeira Velha:lla uimassa, jossa pulikoimisen lisäksi pääsi oppimaan opastauluista ympäröivästä luonnosta.

Vierailu ananasfarmilla tai mahdollisesti Euroopan ainoalla teeplantaasilla?

Chá Gorreana sanotaan olevan ainoa Euroopalainen teeplantaasi, joten siellä kannattaa vierailla. Luonnonmukaisesti viljeltyä teetä pääsee itsenäisellä kierroksella maistamaan sekä tietenkin sisäistämään historiaa, minkä vuoksi teenviljely alunperin tuotiin saarelle.

Sao Miguelilla on myös mahdollista vierailla ananasfarmeilla, mikä antoi ainakin itselleni monia ahaa-elämyksiä kyseisen hedelmän elämänvaiheista. Valehtelisin myös väittäessäni, etteikö azorilainen ananas maistuisi huimasti paremmalta kuin mihin me ollaan aiemmin totuttu. Plantação de Ananás dos Açores oli tila Ponta Delgadassa, jossa me vierailimme.

Vesiaktiviteetit: valaanspottaus tai surffaus

Kuten saatoin jo aiemmin mainita, seikkailijalle ei tule Sao Miguelilla tylsää. Saarella on yhdet parhaimmista mahdollisuuksista käydä valassafareilla ja nähdäkin noita meren kuninkaita niiden omassa elinympäristössään.

Lisäksi Ribeiras Grandessa on mahdollista myös surffata! Harmikseni nämä jäivät vielä odottamaan meitä seuraavaan kertaan….

Ootko sä jo löytänyt tämän salaisen seikkailuparatiisin aiemmin? Jos olet suuntaamassa lähiaikoina Azoreille, niin vierailimme samalla reissulla myös Picon saarella, jossa kiipesimme myös Portugalin korkeimman tulivuoren huipulle.


Jukrat, joko me seikkaillaan yhdessä myös….

5 Comments

  • Tiina Kaskinen

    Kesäkuussa menossa tuonne ensimmäistä kertaa. Oli kiva lukea tarinoitasi reissusta ja saada vinkkejä.

    • nikke

      Moi. Itse olen yrittänyt lentoja metsästää juurikin tulevalle kesäkuulle, mutta toistaiseksi en ole siinä onnistunut. Siis nimenomaan kohtuu hintaisia, sekä kohtuullisella matkustus ajalla. Siksi mielenkiinnosta kysyisinkin, että minkälaiset lennot onnistuit nappaamaan?

      • Eveliina

        Oho! Mä reissasin tosiaa viime marraskuussa, meno oli Lissabonista ja paluu Portoon, oli menopaluu jonku 100€ yhteensä! Voi olla et sesongil hinnat sit enempi 😞

    • Eveliina

      Ihana kuulla, että menet Azoreille – tuut takuulla viihtymään! 🤩

  • Kuulostaa paikalta, jossa me viihtyisimme varmasti. Osa hedelmistä, kuten mango ja papaija ovat makuuni turhan makeita, mutta tuore ananas ja siitä tehty kunnon ananasmehu saa veden kielelle. Teeplantaasivierailu olisi myös ehdoton. Kuumat lähteet ja virkistävät piscinat kiinnostavat ehdottomasti. Tuolla riittäisi nähtävää!

Vastaa

Eveliina

Writer & Blogger

Scroll to Top