Miten viettää täydellinen päivä Portossa, kun aikaan on vain yksi päivä? Tämä olkoon tietenkin mielipideasia, mutta jos jonkun vinkin antaa saan, niin älä liiemmin suunnittele päiväohjelmaa. Liian tiukat aikataulut eivät anna oikeuksia Portolle, jonka kanssa parhaiten mielestäni ystävystyy, kun vain seuraa omia aistejaan. Mikä näyttää mielenkiintoiselta? Mistä kuuluu tuo kiehtova livemusiikki? Missä tuoksu noin hyvälle? Tekeekö mielesi matkustaa idyllisen vanhan ratikan kolkkeessa merelle, katsella vanhan kaupungin toinen toisiaan upeampia kaakeleita vai maistella rauhassa erilaisia portviinejä tunnelmallisessa ravintolassa Douro-joen rannalla? Spontaanius kunniaan, siitä on täydellinen päivä Portossa tehty.

Odotukset nähtävyyksistä lensivät romukoppaan ja annoimme Porton hurmata ihan sen omalla charmillaan. Sanotaanko näin, että Porto on kaupunki, jolla on sellaista karismaa, jota harva pystyy ihastumatta vastustamaan.

Myöhäinen aamubrunssi, portviinillä tietenkin

Olimme saapuneet myöhään edellisenä iltana ja käyneet ainoastaan syömässä vanhassa kaupungissa. Hostellin paperiset seinät päästivät lävitseen jos jonkinmoisia ilon ääniä koko yön. Pitkän aamun jälkeen astuin ensimmäistä kertaa kadulle ja sain ihailla kaupunkia koleassa päivänvalossa. Vanhan kaupungin kapeat ja tunnelmalliset kujat eivät turhaan olleet hehkutustansa ansainneet. Toistuvasti katseeni kiinnittyi hurmaaviin pastellinvärisiin kaakeleihin talojen julkisivuissa. Olisin voinut niillä kaikilla laatoittaa kuvitteellisen unelmakotini kylpyhuoneen, ehkä myös naapurinkin.

Pienen tovin hämmästelimme ympärillemme, ehkä etsien samalla jotain kutsuvaa aamiaispaikkaa auringossa. Päivä ei ollut turhan lämmin, mekon pukeminen on virhe viimeistään auringon laskettua. Onneksi olin pakannut farkut mukaan käsilaukkuuni, mekon helman voisi helposti kääriä housujen sisään. Tovin pyörimisen jälkeen löysimme paikan auringosta. Tilasimme tomaattikeittoa, portviiniä, persikkamehua, toastin ja kahvin, vain koska aamupala-aika oli kuulemma jo mennyt. Aamupalalla, tai ehkä pikemminkin lounaalla, päätimme, että lupaisimme kokeilla mahdollisimman montaa erilaista portviiniä. Portviini on Portossa vähän sama kuin sampanja Rankassa shampanja-alueella. Sitä ei voi tehdä missään muualla maailmassa. Olin utelias kyseistä viiniä kohtaan ja halusin tietenkin päästä tämän kaupungin ylpeyden kanssa parempaan tuttavuuteen. Se olkoon tämän päivän agenda, sen kummemmin ei huvittanut pakollisuuksien perässä juosta.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön eve ☀ korkkarit rinkassa (@eveliinatyllinen) jakama julkaisu

Ratikka 1, tunnelmaa jostain paljon tuonnempaa

Päivän ensimmäisen aterian aikana olin ihaillut vieressä ylvään kolkkeasti liikkuvaa todella autenttista vanhaa ratikkaa. Siihen oli ehdottomasti päästävä kyytiin, meni se minne tahansa. Laskun maksettumme hyppäsimme ratikkapysäkille. En ollut ehtinyt edes istumaan pysäkille, ennen kuin ystävällinen mies tuli kertomaan kaiken mahdollisen käytännöninfon ratikan ja muun julkisen liikenteen kommervenkeistä. Kuuntelimme siihen asti hänen tarinaansa, kunnes pysäkille tuli muutama muukin kuuntelemaan samaa tarinaa. Odottelimme ratikkaa ehkä kymmenisen minuuttia ja sama mukava mies houstasi kaikki pysäkille saapujat.

Vihdoin ratikan saavuttua, mies kertoi vielä kertaalleen sen, että ratikka ottaa kyytiin pysäkin oikealta puolelta vaikka se saapuukin vasemmalta raiteelta. Tämä oli kuulemma päätepysäkki. Sen jälkeen hän hyppäsin ratikan kyytiin kymmenen metrin matkan ajaksi, vaihtoi ratikan kulkusuunnan kiskot toisin ja palasi toisilla raitella taasen pysäkin eteen. Hyppäsimme innolla ratikkajonoon, kunnes kuulin lämpimän kuiskauksen takaani: ”olisiko sinulla antaa muutama kolikko ruokaa varten, olen koditon,” sanoi tuo tuttu mies. Hämmästyin. Olin luullut miehen olevan jokin ratikka-avustaja tai turistiopas, mutta ymmärsin siinä tilanteessa hänen itse luoneen ammatin itselleen. Näin hänen saavan rahaa myös muutamalta muultakin, joten oletan hänen pääsevän paikallisittain tuolla jopa ihan hyville liksoille, ratikka kun saapui aina vartin välein. Hetken olin ihmetellyt, miksi ratikankuljettaja ei ollut siirtänyt kiskoja, mutta oletettavasti heillä oli jonkin sortin yhteisymmärrys tämän miehen kanssa.

Ratikka kolkotti pitkin Douro-joen rantaa aina merelle asti. Päätepysäkillä hyppäsimme pois. Ihailimme kalastajia rannan varrella, katselimme jyllääviä aaltoja ja ihailimme ranta-asuntojen söpöjä parvekkeita. Istuimme toviksi rantaa erääseen ravintolaan kuuntelemaan meren pauhaamista.

• 

• 

• 

Bussi takaisin keskustaan ja taasen aistien vietäväksi

Mies ratikkapysäkillä oli kertonut, että bussilla pääsisi nopeammin ja edullisemmin takaisin keskustaan. Noudatimme hänen neuvoaan. Vanhan kaupungin päätepysäkillä hyppäsimme taasen ulos ja katselimme vilskettä ympärillämme. Vastarannalla jokea myöden kulkeva gondoli näytti sen verran kiehtovalta, että lähdimme kävelemään Dom Luís I -sillalle, jotta pääsisimme vastarannalle. Silta on yksi Porton ylpeyksistä. Se on kaksi kerroksinen, eli kaupungista pääsee kahdelta eri korkeudelta liikkumaan toiselle puolen joen. Matka sillan yli meni melko verkkaisesti, koska auringonlaskun aikaan täydellisen valon kohdalla en malttanut olla ottamatta kuvia ja videoita kymmenittäin eri kohdista.

Täydellinen päivä Portossa jatkui, kun akustinen livemusiikki kuului etäisesti sillan toisessa päässä ja päätimme seurata melodiaa. Läheisille kalliolle päästyämme istuimme hetkeksi kuuntelemaan rentoja covereita. Katumuusikon taustalla sai ihailla Portoa kauniissa pastellinvärisissä sävyissään. Hetki oli kaunis, mutta gondoli kutsui ja siirryimme hieman vastentahtoisesti jonottamaan gondoliin. Gondolimatka itsessään oli ihan mukava, mutta matka saattoi viehättää enemmän vastarannalta katsottuna. Kiertelimme hetken markkinoilla, jotka olivat jo sulkemassa, kunnes meille tuli mies kysymään, olisimmeko kiinnostuneita portviini-tastigista. Katsoimme kysyvästi toisiamme, minkä jälkeen nyökkäsimme innostuneena hänelle.

• 

• 

• 

Jos joku kysyy kiinnostaako portviini-tasting, vain hölmö kieltäytyy

Olen aina ollut melko nirppa kaikkien makeiden viinien suhteen, joten en ollut antanut niille kunnolla edes mahdollisuutta. Olin siis enemmän kuin innoissani mahdollisuuden käveltyä suoraan syliini. Portossa on lukuisia portviini-tiloja ja niistä kiinnostuneen kannattaa varmasti tutustua eri tiloihin ja päättää etukäteen kenen tiloissa haluaisi vierailla. Joen toiselta puolelta löytyy kymmenittäin eri tuottajia, jotka kaikki kutsuvat luokseen.

Viinitila, jossa me vierailimme kierroksemme, oli Quinta dos Corvos – pieni tilapuoti, joka tuotti portviiniä pääosin pieniä määriä, joista ei paljoa riittänyt ulkomaille vientiin. Maksoimme 10€ kolmen viinin tastingista ja tilakierroksesta. Seurassamme oli myös yksi amerikkalainen pariskunta. Opin paljon portviinien historiasta ja tekotavasta. 1700-luvulta saakka portviini on ollut nimenä suojeltu ja kyseistä nimeä saa käyttää ainoastaan Douron laaksossa valmistetusta portviinistä. Portviini luokitellaan pitkälti iän perusteella. Alle kymmenen vuotta tynnyrissä kypsyytetyt viinit luokitellaan rubyiksi, kun taas yli kymmenen vuotta kypsytetyt viinit ovat tawnyja. Rubyt ovat luonnollisesti edullisimpia. Portviini on tunnetusti punaista, mutta monilla tiloilla on sittemmin aloitettu tuottamaan myös valkoisia portviinejä. Portviiniin lisätään käymisprosessin aikana vahvaa alkoholia, joka keskeyttää käymisen ja luo ominaisen vahvan makean maun viiniin. Tastingissa pääsimme maistelemaan yhtä valkoista ja yhtä punaista nuorempaa portviiniä, kuin myös late bottled vintage – viiniä, joka oli viihtynyt tynnyrissä kuusi vuotta. Viimeisin oli ehdottomasti maistuvin ja hienostunein, makeus ei enää tuntunut yhtä dominoivalta, vaan viinistä saattoi jo huomata paljon muitakin aromeja ja ulottuvuuksia.

Kierroksen aikana opas kertoi tarinan siitä, että Porton alueella on kuulemma tapana ostaa lapsille syntyessä portviini-pullo, jonka annetaan ikääntyä siihen saakka, kun lapsi on esimerkiksi 18-vuotias. Tietyt portviinit paranevat ikääntyessään. Kierros oli todella mielenkiintoinen, vaikka minusta ei vielä selkään jälkeen tullut suuri makeiden viinien ystävä.

Kohteena maailma – blogin Rami vieraili myös hetki sitten Sandemanin portviini-tilalla, hänen kokemuksen voit lukea täältä.

Illan edetessä harmitti, että täydellinen päivä Portossa oli pian ohi

Viinitastingin jälkeen huomasimme, että järkyttävä nälkä oli päässyt yllättämään ja istuimme yhden ravintolan terassille, jonka oli väkimäärästä päätellen oltava hyvä. Merenelävistä tehty pasta oli oikein hyvää, mutta ihastuin myös pirskahtelevaan vihreään valkoviiniin, vinho verdeen. Viiniä tuotetaan lähinnä Luoteis-Portugalissa ja se juodaan tyypillisesti nuorena, alle vuoden ikäisenä. Vatsat kylläsinä lähdimme vihdoin tekemään matkaa takaisin sillalle ja nukkumaan – tai niin ajattelimme.

Vastarannalla mielyttävä livemusiikki kantautui taasen korviimme ja jäimme sitä yhden ravintolan edustalle kuuntelemaan. Läheisestä pöydästä tuntematon pariskunta viittoi meille, että heidän pöydässään on tilaa, istukaa vain seuraan. Olimme reissanneet jo muutaman viikon kahden, joten liityimme ilomielin heidän seuraan yksille. He olivat unkarilainen pariskunta parhaillaan heidän häämatkallaan. Keskustelimme vuorikiipeilystä, olimmehan juuri kiivenneet Portugalin korkeimmalle vuorelle ja mies tuntui olevan innokas vuorikiipeilijä. Hän oli ollut myös lukuisilla työmatkoilla Suomessa Nokian parhaimpina aikoina ja työskenteli edelleen Nokialle. Nainen puolestaan oli valokuvaaja, joka kuvasi pelkästään analogisella kameralla. Yksien jälkeen toivotimme heille ikimuistoista häämatkaa ja kömmimme takaisin hostellille.

Harmitti, että vierailu jäi niin lyhyeksi, mutta päivä ei olisi voinut olla yhtään parempi.

---

Jukrat, joko me seikkaillaan yhdessä myös….

• Facebook
• Instagram

• Facebook
• Instagram